Siirry pääsisältöön

Tunnustuksia osa II

Sain Petran maailma - kivoi jutui -blogin Petralta ihania tunnustuksia :) Kiitokset :)
Ensinnäkin: 
  

Tunnustukseen kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja laittaa sitten tunnustus jakoon (kahdeksalle blogille).
  1. En ole yleensä koskaan myöhässä, jos aikataulu on vain minusta kiinni. Olen itse asiassa lähes aina n. 5 minuuttia etuajassa.
  2. Haaveilen ajasta, jolloin mulla on niin iso asunto, että sinne mahtuu piano ja iso kirjoituspöytä. Pianolla voisin taas pimputella ja iso kirjoituspöytä ratkaisisi monta säilömiseen ja töihin liittyvää ongelmaa.
  3. Olen vastikään löytänyt itsestäni ihmisen, joka haluaa suunnitella erilaisia teemajuhlia tai pieniä illanistujaisia.
  4. Olen totaalisen surkea nimien muistamisessa. Varsinkin kaupunkien...
  5. Kauhistelen aina ylitäyttä kirjahyllyä ja vaatekaappia, mutta en koskaan saa tehtyä niille mitään, koska verkkokellarikin on niin täynnä, ettei sinne mahdu mitään. En kestä ajatusta, että heittäisin tavaroita roskiin, mutta aikaa ei tunnu löytyvän siihen, että menisin myymään kirpparille tai että etsisin tavaroille sopivan lahjoituspaikan
  6. Nauhoitan (tai no tallennan) syksyisin aina mitä ihmeellisempiä tv-ohjelmia vain ja ainoastaan sen takia, että voin kutoa sukkia katsoessani tv:tä...
  7. Olen todella huonomuistinen ihminen, mutta töissä olen jostain syystä se, joka silti pitää lähes kaikki langat käsissä ja muistaakin lähes kaiken. Ehkä etuna on miljoonat muistilaput, joita liimailen joka paikkaan.
  8. Olen tullut vanhaksi. Nilkka vaivaa, polvi vaivaa ja yläselkä vaivaa. Kaikki pienoiset vammat (joita ei niiden tullessa ole tarvinnut pahemmin edes hoitaa) ovat ruvenneet viimeisten 4 kk:n aikana vaivaamaan.

Ja toiseksi:


Tähän tunnustukseen liittyy kolme kysymystä, joihin pitää vastata ja tunnustus pitää jakaa 15 bloggarille.
Alla kysymykset ja vastaukseni niihin:
1) Väri: Tänä syksynä lähimpinä minua ovat olleet sininen, violetti, oranssi
2) Ruoka: kasvissushi
3) Paikka, jossa haluaisi käydä:New York


Jaan nämä tunnustukset seuraaville ihanille blogeille (jotka ovat kyllä jo saattaneet saada kyseiset tunnustukset)

Kommentit

  1. Oh my goodness! Mä kiitän kauniisti ja päivitän tunnustukset blogiini heti lähipäivinä. Tack, snälla du!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Tunnustukset ovat ihania. Jostain ihmeen syystä olen viime aikoina miettinyt mitä asioista itsestäni kertoisin jos tällaisen haasteen saisin. Taisin nähdä tulevaisuuteen! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj