Siirry pääsisältöön

Porkkalanniemi jälleen


Porkkalanniemi pysyy näköjään mun vakioretkikohteena. Jälleen kerran suuntasin viikonloppuna ihailemaan merta ja rantakallioita. Tällä kertaa aika moni muukin oli suunnannut samoihin maisemiin ja miksipäs ei, aurinko paistoi ja oli mitä paras syyspäivä ulkoiluun. Olen muuten päätynyt siihen, että paras retkiaika on nimenomaan syksyisin. Ei ole liian kuuma (ei ole liikaa ötököitä) ja maisemat on jotenkin raikkaammat.

Minäkin raahasin mukanani tämän meidän populaation sekä ystäväperheen. Kolme aikuista ja 5 lasta olivat aika mukava kokoonpano. Keittelimme trangialla ruokaa, ihastelimme maisemia.
Tallustelimme ympäriinsä niemessä. Söimme eväitä. Lapset rakentelivat kaarnalaivoja. Onget ja virvelit viritettiin käyttöön sen jälkeen, kun löytyi juuri sopivan suojaisa poukama. Puissa kiipeilyä testattiin ja lisäksi lapset löysivät itselleen juuri sopivan piilopaikan.

Retkeilyn ohella mietittiin syntyjä syviä. Puitiin työasioita. Mietittiin täydellisen leivän reseptiä. Vietettiin laatuaikaa.

Lisää tällaista siis.

Kommentit

  1. Kuulostaa oikein hyvältä! :) Tosi kiva, että ehdit Porkkalanniemeen tänäkin kesänä. Tai no okei, tänä syksynä. :)

    VastaaPoista
  2. :). Olisko muuten muita retkikohteita tässä pääkaupunkiseudun kupeessa, joita suosittelisit?

    VastaaPoista
  3. Ai vitsi kuulostaa ihan täydelliseltä teidän retki! Omalla kesälistallakin oli vierailu Porkkalanniemeen juurikin ulkoilun ja eväsretken merkeissä, mutta valitettavasti se taisi nyt jäädä toteuttamatta. Ensi kesänä sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä nyt syksyllä :). Porkkalanniemi on ehkä jopa kauniimpi näin kuulaina päivinä kuin (mahdollisilla) kesähelteillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

Jyväskylä: Panza sekä Hotelli Verson aamiainen

Palataan vielä hieman Jyväskylän reissuun. Nimittäin jos Teeleidi oli täydellinen Teepaikka niin Jyväskylästä löytyivät myös täydelliset ribbsit ja täydellinen hotelliaamiainen. Aika loistava viikonlopun vierailukohde siis.
Täydelliset ribbsit löytyivät meksikolaistyylisestä Panzasta. Itse en ole ribbsien ystävä ja nämäkin skippasin.  H sen sijaan harrastaa kyseistä ruokaa enemmänkin ja kuulemma näin hyviä ei ole koskaan syönyt. Itse söin Panzasta alkuun lohichevicheä joka oli todella nam. Myöskin kasvistacoannos oli herkullinen. Palvelu pelasi ja kaikki toimi. Vahva suositus Panzalle.
Sunnuntaiaamun aamiaisen kipitimme syömään majapaikastamme (airbnb) Hotelli Versoon. Olimme varanneet etukäteen sähköpostitse pöydän ja se oli kyllä hyvä veto. Mutta mikä tästä sitten teki niin hyvää? Ensinnäkin leivät olivat törkeän hyviä. Toisekseen leikkelevalikoima oli laaja. Kolmanneksi tilattavat munakkaat olivat mielettömiä. Tilaamani tomaattimunakas sai kyllä parhaan munakkaan ti…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…