Siirry pääsisältöön

Kolmen ruokalajin illallinen lasten kera, osa II

Muutama kuukausi ehti vierähtää edellisestä ruokaviikonlopusta (siitä voit lukea täältä ). Viime viikonloppua olimme suunnitelleen taas rakentuvaksi ruoan ja ruokien maistamisen ympärille. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat hieman lennosta, koska ystävämme (not) yrjö saapui kylään. Onnellisesti kävi kuitenkin niin, että viikonloppuina läsnä olleista vain kaksi kuudesta sai nauttia vieraasta. Me muut tyydyimme enemmän tai vähemmän siivoilemaan lattioita, sänkyjä, seiniä ja kylppäriä tai panikoimaan mahdollisesta oksutaudista.

Lauantai-iltaan mennessä kaikki olivat kuitenkin suhteellisen yrjöttömiä, joten kolmen ruokalajin illallinen lyötiin kehiin. Tosin tällä kertaa valmistamiseen ei osallistunut muita kuin me aikuiset (desinfioiduin käsin). Tällä kertaa ruokalista näytti tältä (hieno 7-vuotiaan tekemä versio jäi kuvaamatta):

Alkuruoka: tonnikalatahnasushit
Pääruoka: silakkapihvit perunamuusilla
Jälkiruoka: omenapannari jäätelöllä

Ruoka upposi tällä kertaa yllättävänkin hyvin. Vierailunsa päättäneellä yrjöllä saattoi olla asiaan joku vaikutus. Nuorimmalla oli niin kova nälkä, että sekin pisteli ruokaa yllättävän hyvin menemään. Sushit upposivat kohtuudella, kun samalla opeteltiin syömään puikoilla.
Silakkapihvit, nuo järkyttävän helpot kasarimuistot,  upposivat suorastaan hyvin. 2/3:sta otti lisääkin. Omenapannarin jätti kaksi maistamatta ja haastavin ruokahemmo söi sitä jäätelön varjolla muutaman lusikallisen...

Yllättävän hyvät tulokset lähtökohdiin nähden. Harjoitukset jatkuvat...

Mutta, kuinka tehdä niitä silakkapihvejä?

Silakkapihvit

n.500 g silakkafileitä
suolaa ja valkopippuria
tuoretta tilliä silputtuna
n. 2dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Levitä silakkafileet leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele päälle suolaa, valkopippuria ja tilliä. Laita päällekkäin aina kaksi silakkafilettä (nahkapuolet ulospäin kummastakin). Kuumenna pannu kuumaksi. Leivitä silakkapihvit jauhoissa (ruisjauhot, joihin sekoitettu suola + valkopippuri) ja paista voissa kummaltakin puolelta kuumalla pannulla.


Eviran suositusten mukaan lasten ei pitäisi syödä silakkaa kuin 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta silloin sitä voikin syödä ainakin ympäristön kannalta hyvillä mielin. Silakan kanta on nimittäin vahva eikä sitä pyydettäessä vahingoiteta ympäristöä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj