Siirry pääsisältöön

Paluu kaupunkiin

Eilen oli pienoinen kulttuurishokki palata takaisin kaupunkiin. Puolentoista viikon maalla + erinäisillä mökeillä oleilun jälkeen Helsingin keskustan ihmispaljous ja äänimaisema tuntuivat hyvin pakahduttavilta erilaisilta. Mutta kannatti kuitenkin keskustassa käydä, koska kävin kotouttamalla Fablo Boutiquesta (kaupan nettisivut täällä) yhden juhlamekon ja yhden arkimekon. Fablo Boutique on ihastuttavaakin ihastuttavampi mekkokauppa Mannerheimintie 40:ssä. Mekot tehdään käsityönä Suomessa (liikkeen takahuoneessa) ja ne ovat i h a n i a. Myöskin palvelu on aivan loistavaa.  Hinnat eivät ole halvimmasta päästä, mutta eipä olekaan mekkoja sitten kukaan pikkulapsi ommellut jossain päin maailmaa.  Fablo löytyy hyvin sekä facesta että instasta, kannattaa käydä kurkkimassa.

Mutta niin, puolitoista viikkoa oltiin muualla. Nautittiin hiljaisuudesta ja lämmöstä. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että yhdestätoista reissupäivästä seitsemänä oli loistava sää (lämmintä ja aurinkoa) ja muinakaan päivinä sää ei ollut mitenkään erityisen huono. Onnistuttiin siis kiertelemään sopivasti aurinkoisten päivien mukana.
Osa reissusta tehtiin lasten kansa. Uitiin, kalastettiin, pelattiin frisbeegolfia. Hengattiin ja oltiin. Nautittiin lämpimistä päivistä. 
Lapsipäivien jälkeen saatiin neljä aikuismökkipäivää ihanien ystävien kanssa. Juteltiin, naurettiin. Sauna lämpeni joka ilta, ja välillä päivälläkin. Merivesi oli aika kylmää, mutta tarkeni siellä juuri ja juuri uidakin. Tehtiin runsaita aamupaloja (ai miten niin joka aamu ei voi syödä pekonia, nakkeja ja munia...). Illat olivat pimeitä ja jutut ehkä pimeämpiä. Aamuisin varastin itselleni oman ajan ja hipsin laiturin viereen (koska kalliot olivat lämpimämpiä kuin laituri) juomaan aamuteetä. Öisin kuulin kalojen loiskahtelevan vedessä ja aamuisin erinäiset linnut kävivät ilahduttamassa teehetkiäni. 
Näistä neljästä päivästä sain niin paljon energiaa, että sillä jaksaa taas jonkin aikaa. Hyvä niin, sillä ensi viikolla onkin aika palata jälleen töihin ( ja yrittää muistaa erinäiset salasanat....). Mutta nyt on vielä neljä lomapäivää jäljellä, joten vielä on aikaa nauttia hitaista aamuista (ainakin muutamasta sellaisesta). 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj