Siirry pääsisältöön

venymistä ja venymisen yrittämistä

Perjantaina tämän työviikon loppumisen kunniaksi perjantaikerhoilimme työpaikalla. Perjantaikerho = istumista ja juoruamista työkavereiden kanssa ja siinä ohella skumppalasillisen tahi jonkun muun nauttimista. Silloin tällöin lähdemme myös perjantaikerhon kanssa ulos syömään ja eilen oli tällainen päivä. Meidän n.40 hengen työporukasta 18 oli paikalla, hyvä osallistumisprosentti,sanon minä.  Ja olihan se taas mukavaa. Töiden alettua on kaikilla ollut niin kovin kiire, ettei ole ehtinyt kunnolla vaihtaa kuulumisia. Nyt ehti. Ja työpaikan ulkopuolella istuskellessa työkavereista avautuu niin paljon uusia puolia. Nytkin eräästä työkaverista paljastui aivan erinomaiset vitsinkerrontataidot :).

Istuskellessa vielä työpaikan sohvilla tuli puheeksi venyttely ja venyminen. Ja pitihän siinä sitten lähes kaikkien pyrkiä saamaan varpaistaan kiinni. Ja omaksi suureksi yllätykseni mä pystyin ottamaan omasta jalastani kiinni (jalan siis ollessa suorassa. Koukussa tässä ei toivottavasti ole mitään haastetta). Kolmen viikon venyttelystä on siis ollut jotain hyötyä. hyvähyvä. Olen siis jokainen ilta (paitsi eilen) istunut lattialla tv:tä katsellen ja venytellyt. Pohkeet, pakarat, takareidet, etureidet, rintalihakset, ojentajat, hartiat, niskaa, selkää.... Puoli tuntia hurahtaa helposti siinä. Tosin mä tarvitsen sen tv-ohjelman taustalle. Muuten venyttely on liian tylsää... Nyt ongelmana alkaa olla vain tv-ohjelmien puute. Yleensä siis nauhoitan digiboksille ohjelmia ja katselen niitä sitten venytellessä (ja sukkaa kutoessa. Näitä kahta en siis kuitenkaan tee yhtä aikaa). Mutta nyt ei tunnu olevan mitään nauhoitettavaa. Pitäisi siis yrittää etsiä uusia ohjelmia. Suosituksia? Tällä hetkellä katselen lähinnä Good Wifea ja Criminal Mindsia. Noista ei vaan oikein riitä kuin kahdelle illalle venytyksiä... Koukutin itseni Suurimpaan Pudottajaan (älkää edes kysykö, että kuinka se on mahdollista....), mutta sekin loppui. Uudet sarjat siis suuressa etsinnässä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj