Siirry pääsisältöön

piparin tuoksuinen koti :)

Tänään oli kiva tulla töistä kotiin. Parkkikselta katselin meidän parvekkeelle P:n ansiokkaasti ripustamia jouluvaloja (valoverkkoja). Näyttivätpä ne kivoilta :). Meidän taloyhtiössä on muuten toistaiseksi vielä hyvin hyvin vähän jouluvaloja. Kenties mä olen hieman ajoissa asialla...
Ja ovesta sisään tullessa täällä tuoksui piparit. Oih. Pipareita leivoimme lauantai-illalla, mutta näköjään se hyvä tuoksu säilyy. Vaikkakin mun mielestä pipareiden tuoksu on huomattavasti parempi kuin pipareiden maku. Pidän kyllä pipareista (varsinkin Aura-juuston kera), mutta tuoksua voin fiilistellä loputtomiin.

Tänä vuonna teinkin itse elämäni ensimmäiset piparit alusta loppuun saakka. Kotikotona pipareita tuli aikanaan väännettyä joka ikinen vuosi, mutta äiti oli se, joka aina teki taikinan. Täällä omassa kodissa sen sijaan en ole koskaan tehnyt pipareita, en edes valmistaikinasta. Mutta nyt on piparit omassa kodissa -neitsyys viety.

Pipareita tein äidin ohjeella:
maustesiirappi tuoksuu niin hyvälle
Vanhan ajan piparkakut
2 dl siirappia
2 tl kanelia
1 tl maustepippuria
1 tl neilikkaa
1 tl jauhettua inkivääriä
400 g voita
4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl kuohukermaa
3 tl soodaa
1 kg vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi ja mausteet. Anna jäähtyä (noin huoneenlämpöiseksi). Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna ja samalla hyvin sekoittaen siirappiseos, kuohukerma ja jauhot, joihin sooda on lisätty. (Lisäys 16.11.2019: Nostele taikina leivinpaperin päälle ja laita päälle toinen leivinpaperi. Taputtele taikina levyksi kovettumaan, jotta se on helpompi käsitellä seuraavana päivinä.)Anna kovettua viileässä seuraavaan päivään.
Kaulitse ohueksi ja tee piparit. Paista 200 C n.7 - 10 minuuttia, kunnes piparit ovat kauniin ruskeita.

Viikonloppuna parvekkeelle pääsivät myös muutaman vuoden vanhat lyhdyt. Jotenkin ne ovat joka joulunalus etsineet paikkaansa sitä löytämättä. Nyt luulen, että tuo parvekkeen pöytä voisi olla niille vallan sopiva paikka.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...