Siirry pääsisältöön

iloa pienistä

Tämän viikon alussa päätin pyhittää viikon positiivisuudelle. Sille, että negatiivisten asioiden sijaan pyrin etsimään positiivisia asioita. Positiivisia asioita niistä pienistä arjen asioista.

Aluksi meinasin listata tämän viikon positiivisia asioita, mutta ehkä kokeilenkin kertoa kuvin.

Vesisateiset päivät piristyivät suuresti punaisilla Hailla. Ja lisäksi positiivista oli vesisateiden pois meneminen ja lumen tuleminen ja pakkasen tuleminen. ....ai miten niin, mä tykkään talvesta....
Tällä viikolla on poltettu paljon kynttilöitä
Kävin tutustumassa aivan ihastuttavaan pieneen poikavauvaan. ....kuva ei ole vauvasta... ;)
Tapasin ystäviä ja eräiden kanssa pelattiin kovasti Catanin uudisasukkaita. Aivan paras peli :)

Ostin vuoden 2012 ensimmäiset tulppaanit.
Ja lisäksi tapahtui paljon muutakin positiivista, joita ei voi oikein kuvilla kuvata. Joululoma muunmuassa loppui ja työt alkoivat. Viikon töiden teon jälkeen tuntuu siltä, ettei mitään lomaa ole ollutkaan... Mutta silti töidenkin suhteen tämä viikko oli positiivinen. Oli mukava nähdä taas työkavereita ja nauraa typerille vitseille. Itse työtkin alkoivat jotenkin helpommin kuin olisi voinut luulla. Vietin myös tällä viikolla yhden rentoutumisillan kotona katsomalla P.S. Rakastan Sinua -leffan, kokeilin uusia reseptejä, ihastelin lunta, juttelin höpöjä. Kiireisen viikon takia en ehtinyt oikein liikkumaan, mutta söin koko viikon terveellisesti :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...