Siirry pääsisältöön

Tammikuussa luettuja

Jouluna sain lahjaksi muutamia kirjoja, mutta myös kirjastossa bongasin kivalta näyttäviä kirjoja. Tammikuun alussa luettavien kirjojen kasa olikin aika korkea...

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
Hilja Ilveskero-trilogian toinen osa.  Suhteellisen takuuvarmaa Lehtolaista. Hyvin mukanaan pitävä kirja. Hieman musta on alkanut tuntua, että tämän trilogian päähenkilö on kovin samanlainen kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogian Lisbeth Salander. Tai ehkei ihan samanlainen, mutta yllättävän monta yhdistävää tekijää henkilöhahmoista löytyy.

Emily Giffin: Rakkaus lainassa
Kuukauden hömppä. Mielestäni oon lukenut tämän ennemminkin. Ainakin tapahtumat olivat kovin tuttuja. Mutta loppuratkaisu. Se oli aivan eri kuin muistin.... Ja siis kerrankin, kun mulla oli päässäni kuva siitä, kuinka tarina päättyy. Mun vaihtoehtoinen loppuni oli kyllä mielikuvituksellisempi kuin oikea loppu...

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Jollakin tavalla samantyylinen kirja kuin viime kuussa luettu Hautausmaan poika. Samallalailla mielikuvituksellinen. Oikeaa maailmaa ja mielikuvitusmaailmaa yhdistelevä. Mielenkiintoinen. Tykkäsin.

Dirie Waris, Miller Cathleen: Aavikon kukka
Kuukauden lukupiirikirja. Raadollista luettavaa. Paljon tietoa. Tämä oli hyödyllistä lukea.

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia
Koskettava ja itkettävä kirja. Osui jotenkin kovin lähelle myös omaa elämää. Pidin. Kirja oli sopivan paksuinen eikä sen lukemiseen todellakaan mennyt kauaa. Jotenkin kirjaa ei halunnut laskea käsistään vaikka lopun tiesikin jo etukäteen.  

Anne Holt: Julkkismurhat
Inger Johanne Vik -dekkari. Ihan mukavaa luettavaa. Sikäli dekkariksi hassu kirja, että tarinassa päästiin koko ajan myös murhaajan pään sisään. Loppuratkaisu oli toisaalta hieman tylsä, toisaalta poikkeuksellinen. En nyt oikein saanut muodostettua kunnon mielipidettä tästä kirjasta.  

Anna Jansson: Loputon uni
Mielenkiintoinen dekkari. Tarina keskittyi muuhunkin kuin itse rikokseen. Paljon lapsiin ja parisuhteeseenkin liittyviä pohdintoja. Hieman ennalta arvatttava toisaalta. Pidin kuitenkin.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...