Siirry pääsisältöön

Pidennetty viikonloppu itseni kanssa

Tämä viikonloppu oli harvinainen näiden 2 kuluneen kuukauden aikana; olin nimittäin yksin kotona. Hassua, kuinka siihen pariskuntailuun viikonloppuisin taas tottu ja ennen viikonloppua jopa hieman mietin, että millä ihmeellä täytän päiväni. Nooh, sitä huolta ei kyllä ollut; tekemistä riitti kerrassaan riittävästi.

Ehdin juhlia työkavereiden kanssa Lasten mehukestit -teemalla omiani ja kahden muun kolmekymppisiä. Ja olihan meillä hauskaa. Meillä oli ongintaa, aasin hännä laittoa, paaaaljon karkkeja ja pizzaa. Täydelliset lasten mehukestit :).

Ehdin kuntoilla kahtena päivänä. Viime aikaiseen kuntoilumattomuuteen nähden erittäin hyvä saavutus.

Ehdin käydä leffassa katsomassa Sotahevosen. Leffan, josta toisaalta pidin todella paljon. Tarina oli koskettava ja sodan mielettömyys ja julmuus tulivat siinä hyvin esille. Toisaalta leffan loppu oli hieman kliseinen. Ja sitten mua vaivas leffassa suunnattomasti, että joitakin asioita esim. saksalaiset sotilaat sanoivat saksaksi, ja osan sitten englanniksi. Olisin jotenkin ollut paljon tyytyväisempi siihen, jos kaikki olisi puhuttu englanniksi saksalaisella korostuksella.  Tai, että saksalaiset olisivat sitten puhuneet saksaa ja se olisi vaikka tekstitetty englanniksi (tämä taitaa tosin olla aika tavatonta USAssa). Kävin katsomassa leffan jälleen Sello Rex -salissa ja leffakokemus nojatuolista oli jälleen aika hyvä :).

Ehdin käydä herkuttelemassa ystäväni U:n kanssa italialaisessa ravintolassa. Ja yleiseen jutusteleuun meni jälleen paljon kauemmin kuin syömiseen. Parhautta.

Ehdin nähdä kummityttöä ja pelata montaa korttipeliä. Viimeisten 2 viikon aikana olen muuten nähnyt kaikki kummilapseni. Kummilapseni asuvat aikalailla ympäri Suomen, joten harvinaista, että tulee tällainen kausi. Mutta hetket kummilasten kanssa ovat olleet kyllä todella ihania.

Ehdin lukea paljon, juoda paljon teetä ja antaa aikaa hiljaisuudelle ja itselleni. Tänään olin kyllä töissä ihan normaalisti, mutta kotona olen jatkanut vielä rauhallisella teemalla. Sitten, kun meitä on täällä taas kaksi (huomisesta alkaen), niin menoja on taas paljon enemmän ja tekemistä samoin.

Niin ja ehdinhän mä ostaa myös itselleni leikkonarsisseja. Opin samalla niistä myös jotain uutta. Niitä ei saa laittaa (ainakaan heti leikkaamisen jälkeen) samaan maljakkoon muiden leikkokukkien kanssa, sillä ne erittävät jonkinlaista nestettä, joka tukkii muiden kukkien imupinnat. Narsissit ovat saaneetkin olla omassa maljakossaan (ja toiseen ostin ihastuttavia vaaleanpunaisia tulppaaneja). Tänä keväänä olen jotenkin kovasti hurahtanut leikkokukkiin. Johtuu ehkä siitä, että eräs vanha lasipurkki sai ylennyksen keksipurkista maljakoksi ja se on toiminut siinä tehtävässä kyllä kerrassaan mainiosti.

Kommentit

  1. Sello Rex -salin nojatuolit ovat niin luksusta! :)
    Blogissani on sinulle tänään haaste, oikein mukavaa auringoista päivää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj