Siirry pääsisältöön

sushi-ilta



Saimme rakkailta ystäviltämme joululahjaksi sushitarvikkeita. Nolostuttavan kauan sitten aikaa vierähti, että saimme pidettyä sushi-illan. ....ajan etsiminen ei näköjään ollut kovin helppoa... Ei saanut olla sellainen ilta, jolloin on jostain syystä syönyt päivällä jo paljon ruokaa. Ei saanut olla ilta, jolloin pitää liikkua vielä jonnekin. Ei saanut olla ilta, jolloin ylipäätänsä pitäisi ehtiä tehdä jotain. Piti olla sellainen ilta, että jompikumpi ehtii selkeästi ajoissa kotiin keittämään riisin. Aikataulutusta siis... Mutta sitten se täydellinen aika löytyi ja syntyi oikeasti täydellinen sushi-ilta. Oltiin kummatkin hämmentyneitä siitä, kuinka a) hyviä susheja me osattiin tehdä ja b) kuinka hauskaa meillä olikin (ja c) kuinka yhtään ruoanvalmistusriitakriisiä ei tullut...).

Riisin keittelin tällaisella ohjeella:
4 dl sushiriisiä
4½ dl vettä

huuhtele riisit kylmällä vedellä. Laita riisit kattilaan ja lisää vesi. Anna riisien seistä kylmässä vedessä n.15 min kannen alla. Käännä lämpö suurimmalle teholle ja kuumenna, kunnes riisi alkaa kiehua. Käännä lämpö pienimmilleen ja anna kiehua n. 10 min. Käännä lämpö pois ja anna hautua vielä n. 10min. Siirrä kypsä riisi isoon kulhoon.

Riisin kiehumisen aikana valmista makea etikkaliemi:
7 rkl riisietikkaa
½ rkl suolaa
4 rkl sokeria

Sekoita keskenään ja kiehauta mikrossa. Kaada liemi leikkausliikkein (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin) riisiin. Jäähdytä riisi nopeasti huoneenlämpöiseksi (itse tein tämän parvekkeella pyyhkeellä heilutellen. Ammattilaiset tekevät sen ilmeisesti viuhkalla. Jääkaappiinkin riisin voisi tieten laittaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että näin muutaman kerran kokemuksella, huitomalla jäähdytetty huoneenlämpöinen riisi toimi paremmin kuin jääkaappikylmä riisi.) Riisin peitin vielä kostealla pyyhkeellä siihen asti, että käytettiin se. Sekin ehkä kannatti, kosteus säilyi :)

Ja millasta sushia me sitten tehtiin. Tehtiin muutama makirulla avokadosta: toisessa oli pelkkää avokadoa (ihan jees) ja toisessa avokadoa ja ruohosipulituorejuustoa (tämä toimi todella hyvin). Kerrankin riisi oli sen verran hyvin onnistunutta, että nigirien teko onnistui myös. ....tosin aika pieniä palloja mä tein, isommat tarvitsevat vielä enemmän harjoitusta. Täytteiksi tuli avokadoa, avokadoa + tuorejuustoa, lohta ja tamagoa. Tamago oli täysin uusi kokeilu (itse tehtynä) ja vaatii kyllä vielä viilaamista. Mutta sen teko oli aika hauskaa ja P innostui sen verran kovasti tamagoista, että tilaukseen lähti neliön muotoinen paistinpannu. Ulkonäkö ei vielä ihan kohdillaan ollut, mutta yllättävän hyviä niistäkin tuli.

Ja sushien lisänä oli vielä misokeitot. Täydellinen ateria ja täydellinen ilta. Kiitos vielä L & O kivasta lahjasta :)

Kommentit

  1. Wautsi näyttää tosi hienolta ja maukkaalta! Ja tosi kiva lahjaidea ruoasta ja kokkailusta tykkäävälle, täytyykin laittaa muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon vieläkin hämmentynyt siitä, kuinka hyviä noista tuli :). Lahjana myös jätte kiva, suosittelen :)

      Poista
  2. Kivaa, että tykkäsitte lahjasta :) Sushinteko on yllättävänkin helppoa, kun saa muutaman harjoituskerran alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää oli varmaan kolmas kerta, kun tein sushia ite ja täytyy sanoa, että nyt kyllä tuli ehdottomasti parhaat. Rupesin miettiin, että kyse saattoi olla myös riisistä, ei ehkä niinkään mun taitojen karttumisessa ;). Siis, mistä te ostittekaan riisin? vai tuleeko kaikilla sushiriiseillä samanlaista?

      Poista
    2. Me ostettiin riisi Tokyokanista, siellä taitaa olla muutamaakin eri merkkiä, ja aina on onnistunut hyvin! Vaikka mä en kyllä jaksa tehdä nigirejä ollenkaan, ne vie niin paljon aikaa.. Ja makissa se riisin koostumus ei oo ihan niin justiinsa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj