Siirry pääsisältöön

perjantai-ilta

Tänään piti mennä illalla joko Kiasmaan tai Juttutupaan katsomaan lukioikäsiä musisoijia. Ei sitten menty kuitenkaan kumpaakaan...

Suuntasin töistä puolen päivän jälkeen kaupungille kampaajalle, jonka jälkeen shoppailin 2h. Mä en oo varsinaisesti mikään shoppailuihminen. Väitän sen johtuvan siitä, että nuorena ei siihen ollut mitenkään mahdollisuuksia. Sitä siis tottui siihen, että kun menee kaupunkiin, niin silloin ostetaan ne kaikki tarpeelliset asiat. Kaupoissa ei siis kuulu kierrellä muuten vain ja etsiä hyviä viboja. En siis osaa tehdä sitä edelleenkään. 2h shoppailua yksin on mulle todella paljon + rahaa kuluttavaa myös... Kaksi tuntia tarkoittaa sitä, että mun ostoslista on ollut pitkä. Listan ulkopuolelta taisin ostaa yhden hiustuotteen, yhden kynsilakan ja vesipullon. Näiden lisäksi ostettavaa oli vielä aika paljon.


Päivän saalis...

Kahden tunnin jälkeen tapasin P:n, jonka kanssa kävin pikasushilla.Sitten piti tehdä valintoja illan suhteen. Ja mä olin niiiin väsynyt. Eikä P:kään ihan pirteyden huipentuma ollut. Tulimme siis kotiin kaupan (toukokuun sipsi-ilta) ja leffavuokraamon (Hysteria - nautinto on lääkkeistä parhain -leffa) kautta.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Beijing8

Tässä vaiheessa vuotta väsymys alkaa hieman (no, aika paljon enemmänkin) painaa päälle. Väsymyksen saapuessa, mielikuvitus tuntuu väistyvän taka-alalle. Tästä seuraa se, että vapaat illat pääsevät yllättämään ("mitä, eikö nyt olekaan skidejä?" "siis, eikö kummallakaan ole mitään menoa?"), mikä on sikäli aina iloinen uutinen. Näille vapaille illoille tekemisen keksiminen tuntuukin olevan haastavampaa. Aika usein olemmekin H:n kanssa jääneet ihan vain kotisohvalle. Viime viikonloppuna kuitenkin kiskoimme itsemme liikenteeseen ja suuntasimme Kampin kauppakeskuksen viidenteen kerrokseen: Kampin Kortteliin. Korttelissa on kymmenen (tai sitten laskin väärin) erilaista ravintolaa, jotka eivät todellakaan ole perinteisiä kauppakeskusravintoloita. Ylipäätänsä tilasta ei tullut mieleen mitenkään kauppakeskus, koko tila oli nimittäin aika tyylikäs ja samaan aikaan kodikas. Kauppakeskuksen kuulutukset eivät ylös kuuluneet ja koko tila oli erittäin siisti ja lisäksi yllättävän …