Siirry pääsisältöön

Herkuttelua Helsingissä

Lauantaina olin ystäväni L:n kanssa shoppailemassa keskustassa. Tosin taidettiin loppujen lopuksi viettää ravintoloissa/kahviloissa enemmän aikaa kuin kaupoissa.... Ilmiselvä vanhuuden merkki...

Ja mitä me sitten syötiin?

Lounaalle suuntasimme sisustuskauppa Nudgen yhteydessä sijaitsevaan Rullaan. Rullat ovat sormin syötäviä täytettyjä riisipaperirullia. Vähän niin kuin sushin sukulaisia, mutta ei sitten kuitenkaan. Täysin erilaista kuin, mitä olen koskaan syönyt. Rullat olivat hyviä, tosin joihinkin olisin kaivannut hieman enemmän mausteita. Söimme kummatkin neljä rullaa (ja joimme muuten todella hyvää skumppaa), joka oli aika sopiva määrä "alkulounaaksi". Rullat täyttivät ja nälkä lähti, mutta vatsaan jäi kuitenkin vielä hieman tilaa.

Seuraavaksi suuntasimme Théhuoneeseen, jossa joimme kannullisen teetä ja söimme muutamat bruschetat. Tämän jälkeen oli tarkoitus käveleskellä Fredalla ja käydä muutamassa sisustuskaupassa. Mutta kuinka ollakkaan, Fredan Kakkugallerian ohi ei ollut kävelemistä. Kakut suorastaan houkuttelivat meidät ulkoa sisälle. Kakut olivat hyviä ja suomalaiseen hintatasoon nähden käsittääkseni ihan normihintaisia (hieman tuli taas kaivattua Saksan hintatasoa...). Kakkupalat olivat kaikki puolikkaita, joten ostaessa yhden kakkupalan (4,5€) sai valita kahta eri kakkua. Loistava systeemi.

Kylmä ilma oli ilmeisesti ajanut ihmiset muuten kauppakeskuksiin. Kampin keskus oli aivan täynnä ihmisiä, kun taas Aleksanterinkadulla ei väkeä näkynyt ja kaupatkin Aleksilla olivat aika tyhjiä... Myöskään syömispaikoissamme ei tarvinnut pöytää etsiskellä.

Helsinkiin iskenyt sumu ei muuten ollut vielä aamupäivällä näkyvissä. Espoon puolella aurinko paistoi hämmentävästi pilviverhon läpi. Iltapäivällä kotiin tullessa sumua oli sitten täälläkin. Ja kylmää, ja hyistä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj