Siirry pääsisältöön

viimeisiä viedään



Huomenna on sitten vuoden 2012 viimeinen työpäivä. Kerrassaan omituista. Olen silitellyt joulujuhla-asua ja etsiskellyt juhlakenkiä ja ihmetellyt, kuinka huomenna voi olla jo joulujuhlapäivä. Vastahan oli elokuu ja joka ikinen asia niin levällään kuin vaan voi olla. Vastahan oppilaat tulivat kouluun ja tutustuin uusiin työkavereihin ja vaihdoin kuulumisia vanhojen kanssa. Ja nyt olen monta ystävää rikkaampi, syksyn työt on käytännössä tehty, kevään suunnittelu on aloitettu ja joululoma on jo ihan täällä. Mieletöntä.

Tänä vuonna onkin ensimmäinen joulu 12 vuoteen, kun en vietä joulua exäni kanssa. Sekin on uutta ja erilaista. On ehkä hieman eri asia viettää joulua näin kolmekymppisenä "yksin" kuin lukioikäisenä. Muuten joulu tuleekin sujumaan suunnilleen samoin perintein kuin tähänkin asti. Menen kotikotiin, joulusaunon, syön itseni ähkyyn, käyn hautausmaalla, ihastelen kynttilämerta, käyn istumassa iltaa sisareni perheen luona, vietän aikaa kahden kummilapsistani kanssa, luen paljon, kudon sukkaa. Olen ja rentoudun.

Tähän jouluun kuuluu myös yksin ajaminen kotikotiin. Tämä matka oli kyllä alun perin tarkoitus tehdä exäni kanssa, mutta loppujen lopuksi exäni perhe päättikin viettää joulun täällä etelämmässä. Ajelen siis yksikseni. Olen varautunut cd-kasalla ja hands freellä. Lisäksi aion ostaa hedelmiä (+ vähän karkkia...) evääksi, koska epäilen huoltoasemien olevan aika täynnä lauantaina...

Kuvat  ylhäällä ja reunalla ovat kuvia tämän vuoden joulukoristeistani. Tosin talven piristäjänä taitavat jatkaa tammikuussakin kynttilät sekä valopallot. Punaisen joulutähden taidan sentään ottaa tammikuussa ikkunasta pois...

Tänä vuonna ripustin joulukortit jälleen seinälle. Laitoin nastalla (nastan laittaminen kipsiseinään oli muuten yllättävän haastava operaatio. Olisin tarvinnut joko lisää pituutta tai enemmän voimaa...) seinään roikkumaan kivan värisen nauhan ja siihen pienillä pyykkipojilla kortit kiinni. Tänäkin vuonna sain ilahduttavan monta joulukorttia.


Kommentit

  1. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia!

    Ajelehan varovasti joululiikenteessä ja pidä happihyppelypausseja tarpeeksi usein! Sitten ei ala väsyttää, kun kirpeässä pakkassäässä käy välillä "tuulettumassa" :)

    Parhainta joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Rentouttavaa joulua rankan vuoden päätökseksi! Aja varovasti! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj