Siirry pääsisältöön

Harjoittelun ohjaamista

Kevätlukukauden alkamisesta saakka olen ollut aika hyvin työllistetty... Normaalit lyhyet "vapaahetket" töissä ovat uupuneet ja näin kolmannen viikon puolivälissä sen alkaa huomata. Muisti alkaa vähän pätkiä ja en esimerkiksi millään kyennyt muistamaan Fortumin nimeä... Muistin sen kyllä alkavan f:llä, mutta siihen se jäikin. Piti kaivaa esille lappu, jossa nimi luki... Huolestuttavaa.

Syynä tähän kiireeseen on ollut opeharjoittelijat, joita olen ohjannut kohta sen 3 viikkoa. Nämä 3 viikkoa ovat olleet kyllä todella antoisat, mutta on silti ihan kiva ajatus, että ensi viikolla mulla on taas välituntejakin (jolloin en siis käy läpi tuntisuunnitelmia tai pidä palautekeskusteluja). Toivottavasti myös harjoittelijoilla on ollut antoisaa. Ainakin ovat päässeet näkemään niitä normaaleja luokkia, joita norsseilla (varsinaiset harjoittelukoulut) ei ihan hirveästi vilise... Jospa eivät kuitenkaan saaneet kammokuvaa opettajan työstä ja hirveästä kiireestä. Useimmat opettajat eivät nyt kuitenkaan haali itselleen niin paljon palavereita ja yhteistyöhetkiä kollegojen kanssa kuin mitä mä teen.

Näiden viikkojen aikana on tullut mieleen myös omat harjoitteluajat. Joista on nyt 6 vuotta (hui, kylläpä aika onkin rientänyt). Olin silloin todella todella todella noviisi. Harjoitteluun mennessä en ollut opettanut päivääkään yläkoulun puolella. Olin tehnyt muutaman pidemmän sijaisuuden alakouluihin, mutta yläkoulut ja lukiot olivat täysin tuntematonta maastoa. Muistan, että ensimmäinen harjoittelutunti jännitti ihan hirveästi. Pelotti, että osaanko mä puhua järkeviä. Osaanko vastata kysymyksiin. Kykenenkö hallitsemaan oppilasryhmän. Sekoilenko. Unohdanko asiat. Hirveästi huolia. Mutta kohtuudella ne tunnit taisi mennä. Ja täytyy kyllä sanoa, että onneksi tein ensimmäisen harjoitteluni norssissa. Muuten ois voinut ehkä mennä luu kurkkuun....  Harjoittelun aikana en myöskään oikein onnistunut löytämään omaa opettajapersoonaani. Pyrin ehkä enemmän olemaan sellainen kuin matematiikan opettajan mielestäni kuului olla. Onneksi jo ensimmäisen opevuoteni, ja varsinkin toisen, aikana ns. löysin itseni. Löysin sen oman tapani olla luokassa. Mun harjoittelijoille oli ehkä hieman shokki nähdä se, että mä istun luokassa yleensä pöydällä jalat ristissä. Tai jonkun oppilaan pöydällä... Juttelen niitä näitä ja useimmiten asiaa. Opetellaan uusi asia keskustelemalla. Heitän läppää oppilaiden kanssa ja jään myös kuuntelemaan niiden muita huolia. En oikeastaan erota itsessäni opettajapersoonaa ja vapaa-ajan persoonaa. Tiedostan kyllä, että jossain vaiheessa tämä voi kuormittaa liikaakin. Mutta en oikein osaa olla yltiövirallinen ja olla jotenkin eri ihminen luokassa kuin muuten.

Oman itsensä löytämisen jälkeen opettaminen on ollut mielettömän kivaa. Ekana vuonna vielä stressasin asioista. Jännitin vähän tunteja. Mutta se on kyllä karissut täysin. Toki kokemuskin on lisännyt rentoutta, mutta eniten se ajatus, että olen luokassa just oma itseni.

Toivottavasti mun harjoittelijatkin aikanaan löytävät sen oman tapansa olla luokassa. Nyt ainakin saivat tutustua hieman erilaiseen tapaan, mitenkään väheksymättä muiden tapoja opettaa. Mulle ne eivät vaan selvästikään sovi.


Kommentit

  1. Voi sentään, mä muistan varmaan hautaan saakka ekasta harjottelusta sen sedän, joka oli mulla fyssan ohjaajana. Kaikki tuntisuunnitelmat meni aina uusiksi, kun aiheet vaihtui, ja palaute tuntui olevan aina negatiivista. Enkä oikeastaan tainnut paljoakaan itse suunnitella, kun sillä oli niin vahva näkemys, mitä siellä luokassa pitää tehdä. Sit loppupalautteessa se sanoi, että "kaikilla on pari ekaa vuotta ihan kamalaa kaaosta, mutta susta tulee vielä hyvä opettaja." :)

    harjoitteluaikoina en uskonut, kun sanottiin, että ottakaa hyöty irti niistä seurattavista tunneista, mutta nyt olisi kyllä mielenkiintoista päästä seuraamaan toisten opettajien pitämiä tunteja. Ei vaan oikein kuulu meidän koulun tapoihin, harmi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oliko sulla ohjaajana se hieman pelottavan puoleinen setä, jonka tunneilla piti tehdä pelottavia sähköopin juttuja?

      Mä seurailin harjotteluissa aika paljon muiden opettajien tunteja, mutta en ehkä saanut niistä ihän hirveästi irti. Jotenkin ei osannut silloin kiinnittää vielä oikeisiin juttuihin huomiota.

      Nyt meidän koulussa me lanseerattiin muutama vuosi sitten yhden toisen open kanssa ideaa toisten opettajien tuntien seuraamisesta. Mä oonkin sitten jonkun verran käynyt muiden matikistien tunneilla, mutta aika vähän muut tuota ilmeisesti harrastaa. Tai no, mun tunneilla on sitten vastavuoroisesti ollut joskus joku kattelemassa = toisena opena.

      Poista
  2. Joo, just se. Soveltavassa harjoittelussa olin yhdessä koulussa Riihimäellä, ja mun harjoittelunohjaajalla oli ollut sama setä ohjaajana joskus aikoja sitten, ja sekin muisti sen sedän. Oli kuulemma ollut aika legenda jo niihin aikoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on varmaan monta fyssan opesukupolvea yhdistävä tekijä... nyt se varmaan on jo jäänyt eläkkeelle. Tai sitten se vaan näytti vanhemmalta...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Brunssipiknik Vallisaaressa

Näin syksyn kolkutellessa ovella on hyvä palata vielä kesään ja muistella ihanan lämmintä päivää Vallisaaressa. Brunssiryhmämme pakkkasi piknikbrunssikamat laukkuihin ja suuntasi yhden hengen vajauksella (mutta kahdella lapsivieraalla lisättynä) Vallisaareen eräs kaunis kesäaamu.



Vallisaari (ja Kuninkaansaari) olivat pitkään puolustusvoimien omistuksessa, mutta nyt ne ovat siirtyneet Metsähallitukselle ja avautuneet tänä keväänä myös suurelle yleisölle. Viimeiset asukkaat ovat muuttaneet saaarista pois 20 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan Vallisaari on ollut miehittämätön linnake. Saari on saanutkin olla suhteellisen rauhassa ja se näkyy luonnossa. Puut olivat korkeita, kallioilla kasvoi paljon kukkia, perhoset lentelivät ja linnut sirkuttivat. Vanhaa kylänraittia kävellessä olisi voinut kuvitella olevansa pieneässä maalaiskylässä 50 vuotta sitten. Ja sellainen se kait vähän olikin, saaressa asui nimittäin 50-luvulla parisataa henkeä ja oma kansakoulukin siellä oli.

Vallisaari o…