Siirry pääsisältöön

Putte´s ja Vin Vin

Kävinpä ystäväni P:n kanssa reilu viikko sitten todellisessa hipsteripaikassa. En ole koskaan tavannut missään näin paljon miehiä, joilla on ruutupaidat ja parrat. Ja jotenkin kovin kovin keskenään samallalailla pukeutuneita naisia. Mekin upottiin hyvin joukkoon. Tosin P:llä olisi kyllä pitänyt olla ruutupaita ja parta. Mutta ehkä sen huppari + surffitukka ajoi edes vähän asiaa. Mäkin upposin teinivaatteissani hyvin muiden sekaan...

Ja tämä paikka oli siis Putte´s bar & pizzeria. Ja pizzaahan me toki söimme. Itse otin Salamipizzan ja se ei ollut mulle hyvä valinta. Pizza suorastaan tihkui rasvaa, ja ööh, no se ei vain uponnut. Pohja oli kyllä tosi hyvä. P otti sen sijaan Funghi-pizzan, mikä oli tosi hyvää. Loppujen lopuksi sain sen verran sääliä osakseni, että P jakoi ystävällisesti oman pizzansa mun kanssa. Ja kummankin masut tulivat kyllä täyteen.

Hinnat eivät olleet pahoja, väkeä sen sijaan riitti perjantai-illalla aivan mielettömästi. Mutta pienen odottelun jälkeen saimme kuin saimmekin pöydän. Sisustus on sen verran kolkko, että kaikuminen oli myös hieman häiritsevää. Rauhalliselle keskustelulle tämä paikka ei ole selvästikään tarkoitettu. Meteli oli välillä suorastaan kova. Ihan hyvä, että naapuripöydän taaperoikäisellä lapsella oli kuulosuojaimet...

Putte´silta suuntasimme sitten vieressä olevaan Vin Vin -viinibaariin. Täällä olimmekin sitten selvästi alipukeutuneita, mutta emme antaneet sen häiritä. Tunnelma oli kiva ja täällä pystyi rauhalliseen keskusteluunkin. Hintavahan paikka sitten oli, mutta kiva kuitenkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj