Siirry pääsisältöön

Kesän viimeinen piknik?

Ihanat kesäiset säät näyttävät ainakin osittain vaihtuneen syksyisiin säihin. Mistä oikeastaan olen kyllä ihan tyytyväinen. Pidän pimeästä, pidän koleista aamuista, kynttilöiden polttamisesta, tunnelmavalojen virittämisestä, syksyvaatteiden käyttämisestä jne. Toisaalta on ollut niin ihanaa, kun ei ole vieläkään tarvinnut kaivella takkia esiin (olen porskuttanut menemään villatakin kanssa) ja t-paidalla tarkenee aivan loistavasti.

Mutta siis itse asiaan. Viikko sitten sunnuntaina juhlistin ystäväni J:n kanssa loistavaa säätä ja suuntasimme piknikille Suomenlinnaan. Emme muuten olleet ainoat lautalle suuntaavaat. Menomatkalla meitä kyllä hieman epäilytti. Koko meri näytti olevan ison valkoisen pilven sisällä samoin kuin itse saari. Lautan kannella todettiinkin hytisten pilvien vaikuttavan todella paljon lämpötilaan. Kauaa ei kuitenkaan ehditty Suomenlinnassa kävellä, kun aurinko jo saapui pilvien takaa ilahduttamaan päiväämme.

Menimme tällä kertaa hyvin yksinkertaisilla eväillä. Hieman skumppaa, hieman mansikoita sekä herkullisia porovoileipiä. Porovoileivät ovat olleet kehittelyn alla ja nyt näyttää, että sopivat suhteet on löydetty :).

Porovoileivät

1 pkt saaristolaisleipää (esim. LIDLin)
salaatinlehtiä
100g kylmäsavuporoleikkelettä
½ punasipuli
1 dl kermaviiliä
1 dl kuohukermaa vatkattuna
hieman mozzarellajuustoraastetta
hieman ruohosipulia silputtuna
mustapippuria

Pienistä poro pieniksi paloiksi. Mitä pienempää, sen parempi. Sekoita poron sekaan silputtu punasipuli, kermaviili ja mausteet. Vatkaa kerma ja yhdistä. Todennäköisesti levite on tässä vaiheessa vielä kovin notkeaa, joten lisää sekaan mozzarellajuustoraastetta (eiköhän joku muukin käy...), niin että levite hieman "tiivistyy". Maistele myös, että maistuu hyvälle. Laita jääkaappiin tekeytymään mielellään seuraavaan päivään asti.
Leikkaa saaristolaisleivästä viipaleita ja levitä aina kahdelle leivälle levitettä (n.½ cm kerros ehkä). Laita väliin salaatinlehti ja yhdistä leivät.


Iltapäivä kului mukavasti eväitä syödessä ja jutellessa. Kaupungista ulos lähteminen (lasken Suomenlinnan ei-kaupungiksi) rentoutti oikein kunnolla. Pois lähtiessä piipahdimme vielä Cafe Vanillessa, jossa söin kerrassaan herkullista suklaakakkua. Olipa oiva päivä :)

Kommentit

  1. Kuulostaa ihanalta! Vaikka oon aikamoinen piknikleidi, ei Suomenlinnassa ole tullut nautittua piknikkiä koskaan. Tämä täytyy korjata heti ensi kesänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohoo.. tuo sun täytyy kyllä ehdottomasti korjata. Koska kyllä Suomenlinna on piknikpaikkojen ehdoton must. ...ehkä ensi kesänä voisi järkätä vaikkapa blogipiknikin sinne?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...