Siirry pääsisältöön

Farang + Taidehalli



Eräs arki-ilta nenä laitettiin osoittamaan kohti Helsingin keskustaa ja hankittiin piristystä arki-iltoihin (sekä samalla reissulla täydennystä teevarastoihin, jotka olivat hälyttävästi huvenneet). Päämääräksi valikoitui Taidehalli sekä Taidehallin yhteydessä sijaitseva ravintola Farang.

Taidehallissa minua ja seuralaistani kiinnosti erityisesti Lauri Astalan Transit-videoteos. Videoteoksessa yhdistyi ainakin minun päässäni kaksi itselleni tärkeää asiaa: New York (jonne edelleenkin haluaisin kuumeisesti) sekä scifi. Videoteos on kuvattu öisessä New Yorkissa käyttäen erilaisia kuvakulmia. Itselleni tästä tulee todella avaruusalusmainen olo. Kaupunki näyttää varsinkin ylösalaisin kuvattuna moniulotteiselta avaruusalukselta. Pimeys, jossa näkyy huoneistojen valot, vahvistavat tätä mielikuvaa. Pidimme seuralaiseni kanssa tästä Studiossa esitetystä videoteoksesta todella paljon. Sen sijaan Taidehallin päänäyttely: Nathalie Djurberg & Hans Berg ei oikein vakuuttanut.

Farangissa nautimme Sarikatang-maistelumenun sekä menun suositusviinit. Farangin on Kaakkois-Aasialainen ravintola ja illan aikana havaitsin, ettei kyseinen ruokamaailma ole aivan lähinnä minua. Ruoka oli todella hyvää, maut sopivat loistavasti yhteen ja ruoassa ei ollut yksinkertaisesti mitään valitettavaa. Yksikään ruokalaji ei vain aiheuttanut minussa erityistä wow-tunnetta. Ilta oli kuitenkin erittäin mukava ja palvelu tässäkin paikassa erittäin hyvää.


Söin muuten elämäni ensimmäisen kerran simpukkaa eri muodoissa. Huolimatta pienoisista ennakkoasenteista, ei maussa ollut mitään valittamista. Oli oikeastaan aika hyvääkin :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...