Siirry pääsisältöön

Noutoruokaa Aa han thaista

Tämän kesän (tai no ööh, kesä taisi jo mennä) noutoruokalöytö on ollut Töölössä sijaitseva thaikkuravintola Aa han thai. Tarkemmin ajateltuna olen käynyt tänä kesänä kerran syömässä paikan päälläkin. Ravintola on kiva pieni perusravintola, mutta ruoka toimii loistavasti noutoruokanakin.

Mun kesiin kuuluu vakiona Hietsussa beach-kenttien vieressä hengaaminen. Ja koska pari rantakertaa on vielä tälle viikolle tiedossa, ei kesä ole siis vielä ohi. Tosin myönnettäköön, että eilen sää näytti jo erittäin erittäin huolestuttavalta.

Ja sateenvarjon alla tuli hengailtua useampaan otteeseen...  Mutta koska rannalla oleminen on yksinkertaisesti erittäin rentouttavaa, en näköjään luovu siitä pienen (tai vähän suuremmankaan) vesisateen vuoksi...

Mutta siis, pienen asiasta eksymisen jälkeen, Hietsusta lähtöä tehdessä on ollut kovin kätevää soitella Aa han thaihin, tehdä tilaus ja käydä noutamassa ruoat n. 30 minuuttia soiton jälkeen. Saksa-kesinä ihastuin Dortmundin lähellä sijaitsevaan Blue Elefant -ravintolaan (tai nimi on ainakin jotain sinne päin), jonka green curry -ruoat ovat aivan järkyttävän hyviä. Aa han thain green curry ei kyllä pääse aivan samaan luokkaan, mutta todella hyvää se on Töölöläisravintolassakin. Hyvää on myös se, että annokset ovat sen verran isoja, että seuraavan päivän työeväätkin on aina samalla hoidettu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...