Siirry pääsisältöön

Retki Kirkkonummelle

Huolimatta siitä, että tänään on ollut pitkästä aikaa ehdottomasti ihanin ja paras syysilma, on meidän konkkaronkka (tällä erää 2 aikuista + 2 lasta) viettänyt päivän pääasiallisesti sisätiloissa. Kun lapsitreffit on sovittu, niin niistä pidetään kiinni. Ja hyvä, että niin tehtiin. Tänään nimittäin suunnattiin Kirkkonummen uimahalliin. Ja olihan se hyvä paikka. Varsinkin lapsille (4+). Löytyi liukumäki, pieni villivirta, poreita, hyppytorni. Aikuisetkin paikan päällä viihtyivät ja itse jopa suoritin päivän kuntoiluosuuden ja uin 500m. Sen jälkeen olkapää alkoikin oireilla. Ikävä on niitä päiviä, kun tuosta vain ui kilsan. Pitäis ehkä vähän treenailla useamminkin. Liukumäen ansiosta mun veteen pääseminen oli muuten helpointa ikinä. Kun pikkutytöt raahaavat väkisin liukumäkeen (heti kun suihkuhuoneesta päästiin) ja liukumäestä saa sen verran hyvät liut, että vesipärskeet kastelevat kokonaan, on kastautuminen onnistuneesti suoritettu.

Uinnin jälkeen suuntasimme sitten vetämään ystävämme luo hamppari- ja pullaöverit. Ja vähän karkkikin-. Neljä lapsea viihtyi hyvin keskenään ja aikuiset pääsivät analysoimaan leffoja. Olipa hauskaa.

Päivän kuvasaldo oli nolla. Mutta jos siis kummilapsen tai lapsen kanssa kaipaat hieman vesipuistomaista uimahallia, löytyy Kirkkonummelta sellainen. Perhelippu maksoi reilut 15 €, joten hintakaan ei päätä huimannut. Kyseessä kun oli kuitenkin selvästi paranneltu versio tavallisesta uimahallista. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj