Siirry pääsisältöön

Katsaus vuoteen 2014


Vuosi 2014 sisälsi jälleen paljon uusia asioita. 
Alkuvuodesta pakkasin oman kämppäni laatikkoihin ja siirsin itseni ja tavarani osaksi uusioperhearkea. Henkisesti moni asia oli alkuvuodesta raskasta, mutta niistä selvittiin. Alkuvuodesta keskityttiin sisustamaan ja miettimään, kuinka tavarat saadaan mahtumaan ja mistä voi luopua ja mitä pitää hankkia. Käytiin myös H:n kanssa luistelemassa meren jäällä sekä kokeiltiin uusia ruokia.

Keväällä minusta tuli myös isotäti, pidin kotibrunssin, kävin kotibrunsseilla ja myös kahviloissa brunsseilla. Kevät oli töissä kiireistä vanhempainvarttien ja ysien hässäköiden kanssa.

Kesällä täällä meillä vietti aikaa kummityttöjä erilaisissa kokoonpanoissa. Turisteltiin, kikateltiin. Alkukesän vierailijoiden kanssa paleltiin ja loppukesän vierailijoiden kanssa pakahduttiin. Parhaimmillaan meidän kolmiossa vietti yötä 2 aikuista sekä 7 alaikäistä. Sopu sijaa antoi.

Kesään kuului myös juhlia. Valmistujaisia, kolmekymppisiä, rippijuhlat, polttarit ja häät. Kesän reissut olivatkin kotimaamatkailua lukuunottamatta Tallinnan reissua.

Syksyllä sairastin. Ääni oli poissa kahteen otteeseen ja yksi viisurikin poistettiin (tosin se oli ihanan helposti mennyt operaatio). Syksyllä tuli vietettyä paljon lapsiaikaa, katsottua paljon leffoja, testattua muutamia uusia ravintoloita, luettua. Syksyllä oli myös havaittavissa, että tässä uusioperhehässäkässä on löydetty omat rutiinit ja paikat.

Joulukuussa tehtiin paljon joulujuttuja. Joulu meni kivasti ja rauhallisesti. Oli ihanaa, että oli talvi ja pääsi pulkkamäkeen. Lumesta suunnattiin nauttimaan vielä mun kotikotiin, jossa vietettiin uutta vuotta samoin kuin aina mun lapsuudessa. Ammuttiin raketteja, syötiin takkapottuja, paistettiin makkaraa, käytiin katsomassa ilotulitusnäytös, valettiin tinaa. Kammottava unohdus tapahtui ja kameran muistikortti jäi kotiin. Ei siis yhtään järkevää rakettikuvaa (kerrankin kun olin valmistautunut ja lukenut huolella Hulin ohjeet).
Kännykällä räpsäisty kuva oli ainoa rakettikuva tänä vuonna...

Yli puolet tästä vuodesta on mennyt myös raksaprojektin parissa. Ensi vuoteen kuuluukin sitten muutto uuteen kotiin. Muuten tähän vuoteen 2015 ei pitäisikään kuulua mitään isoja mullistavia juttuja.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...