Siirry pääsisältöön

Miksi ranskalaiset lapset syövät aivan kaikkea --- ja jotkut muut eivät?


Tammikuussa luettaviin kirjoihin kuului Karen Le Billon: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? Tämä syömisasia on se, josta meillä käydään viikottain vääntöä.

Tomaatti tuntuu omituiselta. Paprika maistuu omituiselta. Tätä ei saa nieltyä. Tätä jää jauhamaan. Tämä ruoka on mausteista. Tässä ruoassa ei ole tarpeeksi mausteita. En syö marjoja. En tykkää banaanista. En halua mitään punaista. jne loputtomasti.

Tosin myönnettäköön, että parin vuoden aikana on tapahtunut selkeää edistymistä. 11-vuotias on saatu kisailemalla + et kuitenkaan uskalla -jutuilla maistamaan erilaisia asioita. Salaattikin menee jo jotenkuten, koska urheilijat tarvitsee sitä.  9-vuotias lahjottiin. Kun oli maistanut kymnentä uutta juttua (tai sellaista, mistä ei oikein tykännyt) sai leipoa jotain itse valitsemaansa (ja sai mut orjaksi mukaan). Tällä konstilla paprikasta tuli jo ihan hyvää, kesäkurpitsa menee myös ja aika moni muukin (mutta ei tomaatti). Mutta sitten se 7-vuotias. Se ei vaan syö. Lahjomisella ei ollut vaikutusta "no, en mä ehkä haluakaan leipoa".  Ei sillä, että sama ruoka palautui eteen niin kauan, että se tuli syödyksi. Ei kisailu. Ainoa lisäys tykättäviin aineksiin on tainnut parin vuoden aikana olla mansikat. Tämän pienimmän kohdalla haastavaksi asian on tehnyt myös se, että se on oppinut, kuinka pääsee siitä, mistä aita on matalimmilla. Tyyppi tietää sen, että jos se istuu pöydässä tarpeeksi kauan, niin muut luovuttavat. Se myös omaehtoisesti toteaa, ettei se oikeestaan haluakaan jälkkäriä (koska se on kuitenkin vähän epäterveellistä), joten siitä ei tarvitse edes puhua. Haasteensa tekee myös se, että toisessa kodissa tyypin ei tarvitse syödä niitä juttuja, joita meillä tarvii.

Karen Le Billonin kirjan perusteella voisin sanoa, että kaiken a ja o näyttäis olevan ruokaan totuttaminen pienestä pitäen. Ja totuttaminen siihen, että on vain tietyt ruoka-ajat ja välissä ei napostella. Noh, tätä nyt ei voida oikein muuttaa. Varsinkaan tuota pienestä pitäen -asiaa. Mutta sitten me päätettiin toimia kuitenkin osittain ranskalaisittain. Yksi viikonloppu siis suunniteltiin ruoan ympärille.

Perjantaina oli pitkä dinneri, joka alkoi klo 19.30. Tätä ennen oli saanut välipalaa neljältä, ja jokaisella oli myös tiedossa se, että iltaruoka toimii myös iltapalana. Pöytä katettiin, kynttilät sytytettiin ja ruokaa tehtiin pitkän kaavan mukaan. Skidit osallistui simpukoiden putsaamiseen, keittämiseen ja säätämiseen ja sitten syötiin. Alkupalana oli gratinoituja sinisimpukoita (yksi oli rakastunut näihin jo aiemmin ja loputkin söivät kuitenkin kaksi kipaletta per pää), väliruokana paahdettu kasvissosekeitto (yksi kehui, yksi söi normisti ja viimeisinkin sai nieleskeltyä), pääruokana kanaa ja risottoa (tämä oli haaste... risotto ei meinannut upota ja yksi ei yllättäen tykännyt kanasta) ja jälkkärinä lievästi appelsiininmakuista suklaamoussea (yksi rakastui, kaksi muuta maistoi).
Meni paremmin kuin uskallettiin toivoa...  (sinisimpukkaresepti löytyy täältä, paahdetun kasvissosekeiton resepti on tulossa)

Ranskalaiseen tyyliin kuuluu kirjan mukaan myös se, ettei ruoan syömättä jättämisestä tehdä isoa numeroa. Ruoka vain viedään pois ja oletus on, että seuraavaa ruokalajia syödään sitten. Jälkkäriä ei ilmeisesti kuitenkaan saa, jos ei ole syönyt tarpeeksi. Sitten jos ei syö mitään, niin ei hätää, seuraavalla ruoka-ajalla voi syödä seuraavan kerran (jotain eriä ruokaa). Ilmeisesti ajatus on, että kun oppii noudattamaan säännöllisiä ruoka-aikoja, on myös sen verran nälkäinen, että ruoka yleensä maistuu.

No, viikonlopun muutkin ruoat olivat joko uusia lapsikokeiluja tai vanhoja haastavia ruokia. Ketään ei pakotettu syömään eikä oikeestaan koko syömisestä puhuttu mitään. Ruokapöydässä keskusteltiin kaikesta muusta ja syötiin. Jos joku ei syönyt, niin sitten ei syönyt. Tosin välillä muistutettiin, että seuraava ruoka on tyyliin viiden tunnin päästä. Mutta siinä se, jokainen söi, minkä söi. Ja loppujen lopuksi kaikki söi yllättävänkin hyvin. Tosin joku kolmikosta totesi viikonlopun päätteeksi, että oli aika omituisia ruokia tänä viikonloppuna...

Tänä kuluneena viikonloppuna kalakeitto teki stopin. Haastavin tyyppi ei vaan suostunut syömään sitä. Mikä on hieman hämmentävää, koska on kuitenkin syönyt sitä ennen. Seuraava ruoka menikin sitten kohtuu hyvin, kunnes löysi siitä aurajuustopalan. Syöminen pysähtyi jälleen...  Harjoitukset jatkuvat siis... 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Beijing8

Tässä vaiheessa vuotta väsymys alkaa hieman (no, aika paljon enemmänkin) painaa päälle. Väsymyksen saapuessa, mielikuvitus tuntuu väistyvän taka-alalle. Tästä seuraa se, että vapaat illat pääsevät yllättämään ("mitä, eikö nyt olekaan skidejä?" "siis, eikö kummallakaan ole mitään menoa?"), mikä on sikäli aina iloinen uutinen. Näille vapaille illoille tekemisen keksiminen tuntuukin olevan haastavampaa. Aika usein olemmekin H:n kanssa jääneet ihan vain kotisohvalle. Viime viikonloppuna kuitenkin kiskoimme itsemme liikenteeseen ja suuntasimme Kampin kauppakeskuksen viidenteen kerrokseen: Kampin Kortteliin. Korttelissa on kymmenen (tai sitten laskin väärin) erilaista ravintolaa, jotka eivät todellakaan ole perinteisiä kauppakeskusravintoloita. Ylipäätänsä tilasta ei tullut mieleen mitenkään kauppakeskus, koko tila oli nimittäin aika tyylikäs ja samaan aikaan kodikas. Kauppakeskuksen kuulutukset eivät ylös kuuluneet ja koko tila oli erittäin siisti ja lisäksi yllättävän …