Siirry pääsisältöön

Spagettikastike nyhtökaurasta

Meidänkin taloudessa on tänä kesänä etsiskelty nyhtökauraa. Tämä kaurasta ja palkokasveista valmistettu lihan korvike on ollut koko kesän vaikeasti löydettävissä. Nyt sen kuitenkin olen oppinut: Stockmannille tuotetta tulee keskiviikkoaamuisin ja Prismoihin (ainakin pääkaupunkiseudulla) lauantaiaamusin. Viime lauantaina nousimmekin H:n kanssa hämmentävän aikaisin a) lauantaiksi b)kesälomalauantaiksi ja suuntasimme Prismaan. Olimme paikalla hyllyyn luona 8.15 samoin kuin kolme muuta tyyppiä. Ja kovin montaa pakettia Nyhtökauraa ei sitten jäänytkään meidän poistuttua paikalta (eikä kukaan edes hamstrannut tätä järjettömän montaa pakettia), suosittu tuote siis.

Nyhtökaura ei itsessään maistu mitenkään erityisen hyvältä. Viljalta ja herneeltä lähinnä. Tärkeää onkin siis tuotteen maustaminen. Paria erilaista ruokaversiota olen nyhtökaurasta kokeillut ja tämä alla oleva on uponnut talouden alamittaisiin. Ensimmäisellä  kerralla emme kertoneet ruoan olevan nyhtökaurasta (nämä ovat edelleen ruokakranttuja, vaikkakin nuorimmainen = nirsoin tähän asti on yhtäkkiä ruvennut tykkäämään tomaatista, jes!) ja jokainen taisi luulla syövänsä jauhelihaa... Toisella kerralla paljastimme ruoan todellisen luonteen ja siitä huolimatta jokainen taisi ottaa lisää. Nyhtökaura on myös aiheuttanut sen, että ruokapöydässä ollaan viime aikoina keskusteltu paljon ruoan terveellisyydestä ja myös ympäristövaikutuksista. 

Mutta se resepti:

Spagettikastike nyhtökaurasta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä 
3 porkkanaa
(1 varsisellerin varsi)
Öljyä 
1 pkt nyhtökauraa (itse käytin viimeksi tomaatilla, paprikalla ym maustettua)
1 prk tomaattimurskaa
Vettä yhden tomaattimurskapurkillisen verran
Tomaattipyrettä
Ketsuppia
1 prk ruokakermaa/soijakermaa
Kasvisliemikuutio
Currya, paprikamaustetta, cayennepippuria, mustapippuria + muita mausteita maun mukaan
Tuoretta basilikaa

Pilko sipulit ja porkkanat pieniksi kuutioiksi. Kuullota edelliset öljyssä ja pilko samalla nyhtökauraa pienemmäksi (muistuttaa enemmän jauhelihaa, mitä alamittaiset tuntuvat ainakin arvostavan). Heitä nyhtökaura pannulle ja mausta aika reilulla kädellä. Lisää loput ainekset tuoretta basilikaa lukuunottamatta. Anna muhia puoli tuntia, tunti tai enemmänkin. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää lopuksi sekaan vielä silputut basilikan lehdet. 
Tarjoa vaikkapa sen spagetin kera.
Ruoka upposi niin vauhdilla kaikkiin suihin, että kuvan ottaminen unohtui täysin. Kuvaan päätyi siis jämät, jotka suuntasivat pakastimeen. Ei kovin nättiä, mutta hyvää. Luin muuten jostain lehdestä, että nyhtökauraa ei pitäisi hauduttaa. En löytänyt kuitenkaan mistään selitystä tähän, eikä me ainakaan koettu nyhtökauralle tapahuvan mitään ihmeellistä puolen tunnin hauduttamisella.

Jotkut ovat kauhistelleet nyhtökauran kilohintaa. Mielestäni kilohinnalla ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta merkitystä tässä tapauksessa. Yksi paketti nimittäin maksaa saman verran kuin 400g jauhelihaa. Ja 250g nyhtökauraa tuntuu riittävän paljon enempään kuin 400g jauhelihaa. Lisäksi tuote on todella täyttävää. Plussat siitä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...