Siirry pääsisältöön

Iltakävelyllä Taiteiden yössä

Jos Pokémon Go:sta ei muuta hyötyä ole, niin se on saanut meidät ulkoilemaan. Jopa niin paljon, että lähdimme liikenteeseen näin syksyn tullen arki-iltana ilman Pokémonin metsästystä (myönnettäköön kuitenkin, että mennessä ihan vähän pyöräyttelimme Pokéstoppeja ja pyydystimme pari Pokémoniakin). Tällä kertaa meidät houkutteli ulos Taiteiden yö.

Tallustelimme hämärtyvässä illassa muiden tyyppien seassa. Kohdelistamme ainut varma kohde oli Salainen Puutarha. Sinne siis ensimmäisenä. Salainen Puutarha oli ihan kiva paikka ja tulipahan käytyä sellaisessa paikassa, minkä on onnistunut skippaamaan täysin tähän asti. Kokonaisuutena paikka ei kuitenkaan erityisemmin meitä puhuttanut. Tämä saattoi johtua kyllä väenpaljoudestakin. Veikkaisin myös, että pimeällä paikka olisi ollut vaikuttavampi.

Seuraavaksi halusin päästä lepuuttamaan kantapäätäni (nyt se alkaa olla muuten jo aavistuksen parempi), joten suuntasimme A21:een drinkeille. Omassani oli hassusti suussa poistuvia rakeita, jotka saivat aikaiseksi hymyn joka kerran. Pienellä saa aikaiseksi mielettömän hyvän fiiliksen. 

Seuraava kävelykohteemme oli Oopperan takapiha. Matkalla kuitenkin ihastelimme valoja siellä ja täällä, nimittäin pimeä oli sopivasti saapunut. Luppoajan piipahdimme kuluttamaan ihastuttavaan rannassa sijaitsevaan kahvilaan, joka on nimeltään Tyyni. Ja erittäin hyvä, että paikkaan päädyimme. Pääsimme nimittäin todistamaan laiturilla tapahtunutta tulishowta (epäilen sen olleen joidenkin yksityisjuhlien tilattu ohjelma.), joka näkyi terassikahvilan pöytään täydellisesti.

Viimeiseksi sitten suuntasimme katsomaan Oopperan tulevan kauden ohjelmiston näytepalat. Oli vaikuttavaa katsottavaa.

Taiteiden yö oli jälleen kerran vaikuttava kokonaisuus. Loistavaa, että tällaisia koko kaupunkia yhdistäviä tapahtumia alkaa olla enemmän ja enemmän. Edelleen haluaisin vain jotakin kautta kuullakin niistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...