Siirry pääsisältöön

Onnellisuudesta

Vai tyytyväisyydestä?
Olen viime päivinä useampaan kertaan palannut Kodin Kuvalehden  (KK 19) juttuun onnellisuudesta (Onnellisten Suomi). Jutussa kaksi toimittajaa kyseli tapaamiltaa ihmisiltään onnellisuudesta ja väliin on upotettu asiantuntijana psykoterapeutti Arto Pietikäisen näkemyksiä. 
Lukemisen lisäksi olen viime päivinä myös miettinyt onnellisuuden käsitettä. Mitä onnellisuus tarkoittaa ja olenko onnellinen? Pitääkö pyrkiä onnellisuuteen vai tyytyväisyyteen, ja mikä niiden ero oikeastaan on?


Pietikäisen mukaan ihmisen ei pitäisi pyrkiä niinkään onnellisuuteen (koska elämällä on nurjatkin puolensa) vaan ennemminkin tyytyväisyyteen. Omalla kohdallani olen hieman eri mieltä. Minä nimittäin pyrin jokaisen päivän kohdalla nimenomaan onnellisuuteen. Siihen, että olisi hyvä olla, ja että nauttisi siitä mitä tekee. Tämä ei tarkoita sitä, että keräisin vain rusinat pullasta ja tekisin vain suurta mielihyvää tuottavia asioita. Ennemminkin se tarkoittaa sitä, että en keskity murehtimaan asioita tai etsi jokaisesta asiasta huonoja puolia. Yritän etsiä sen sijaan jokaisesta asiasta jotain positiivistakin. Tai olla suuremmin ajattelematta sitä mitä teen. Perunoiden kuorimisesta tai imuroinnista en saa millään tavalla mielihyvää, mutta teen ne silti. En vain etukäteen ajattele, kuinka rasittavaa se on. Hoidan homman ja pyrin samalla ajattelemaan muita asioita. En siis märehdi ikäviä/ärsyttäviä/typeriä asioita vaan keskityn muihin juttuihin.

Pyrin onnellisuuteen myös sillä, että pyrin saamaan jokaiseen päivään sellaisia asioita, jotka todella lisäävät omaa onnellisuuttani (ei kuitenkaan muiden kustannuksella). Tällaisia ovat teen juominen nojatuolissa hiljaisuudessa. Kirjan lukeminen. Kahvilassa käynti. Hyvän ruoan syöminen. Ystävien tapaaminen. Ulkona kävely yhdessä H:n kanssa. Ja edelliseen liittyen myös Pokémonien metsästys. Pietikäisen mukaan Pokémonien metsästys tuottaa vain hetkellistä mielihyvää eikä onnellisuutta. Itse olen eri mieltä. Uuden Pokémonin löytäminen tuottaa toki sellaisen mielihyväpiikin (samoin kuin moni muukin asia ihmisille), mutta pääsääntöisesti uusia Pokémoneja ei löydy päivittäin. Sen sijaan Pokémonit aiheuttavat sen, että tulee oltua ulkona ja liikuttua. Ja nämä kaksi asiaa lisäävät ehdottomasti omaa onnellisuuttani. On virkeämpi ja jaksaa enemmän. Samalla tulee myös juteltua asioita H:n ja alamittaisten kanssa (onnellisuus lisääntyy) ja lisäksi vielä juteltua tuntemattomille (tämäkin lisää myös onnellisuutta).

Lauantaiaamulla mietin myös, mitkä konkreettiset yksittäiset asiat saavat minut onnellliseksi. Auringon paiste, ihanan väriset vaahterat näin syksyisin, liikenteessä toisten huomioiminen (niin itseni kuin muidenkin kohdalla) ja raikas ilma. Olin onnellinen mennessäni hierojalle. Olin onnellinen tullessani hierojalta. Olin onnellinen käydessäni kävelyllä kameran (ja Pokémon Go:n) kanssa.

Ja ei, en ole onnellinen koko ajan. Työt ovat aiheuttaneet projekteineen stressiä viime aikoina, ihmisten omaan napaan tuijottaminen on rasittanut suuresti ja aikapula on vaivannut töissä varsinkin aika usein. Ensimmäiseen ja viimeiseen pyrin vaikuttamaan aktiivisesti, keskimmäiseen en oikein voi. Sen kanssa pitää siis oppia elämään. Pyrin kuitenkin aktiivisesti vaikuttamaan siihen, etten itse rupea tuijottamaan vain omaan napaani.

Summa summarum: Olen pääsääntöisesti onnellinen (ja tyytyväinenkin). Pyrin kohti onnellisuutta jokaisella pienellä valinnalla mitä teen. Ja elän selkeästi omassa onnellisuuskuplassani. Haen siis teetä ja jatkan siinä hengailua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Brunssipiknik Vallisaaressa

Näin syksyn kolkutellessa ovella on hyvä palata vielä kesään ja muistella ihanan lämmintä päivää Vallisaaressa. Brunssiryhmämme pakkkasi piknikbrunssikamat laukkuihin ja suuntasi yhden hengen vajauksella (mutta kahdella lapsivieraalla lisättynä) Vallisaareen eräs kaunis kesäaamu.



Vallisaari (ja Kuninkaansaari) olivat pitkään puolustusvoimien omistuksessa, mutta nyt ne ovat siirtyneet Metsähallitukselle ja avautuneet tänä keväänä myös suurelle yleisölle. Viimeiset asukkaat ovat muuttaneet saaarista pois 20 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan Vallisaari on ollut miehittämätön linnake. Saari on saanutkin olla suhteellisen rauhassa ja se näkyy luonnossa. Puut olivat korkeita, kallioilla kasvoi paljon kukkia, perhoset lentelivät ja linnut sirkuttivat. Vanhaa kylänraittia kävellessä olisi voinut kuvitella olevansa pieneässä maalaiskylässä 50 vuotta sitten. Ja sellainen se kait vähän olikin, saaressa asui nimittäin 50-luvulla parisataa henkeä ja oma kansakoulukin siellä oli.

Vallisaari o…