Siirry pääsisältöön

Brunssiryhmä Ondassa

Marraskuun brunssitapaaminen tapahtui jälleen Kallion nurkilla. Tällä kertaa kohteena oli Onda, jossa on tarjolla Etelä-Amerikan makuihin pohjautuva brunssi aina lauantaisin. Brunssissa on kolme kattausta, joista ensimmäinen on 11.00. Me suuntasimme paikalle heti ensimmäiseen kattaukseen ja väkeä oli paljon. Suosittelen siis erittäin vahvasti pöytävarauksen tekemistä.


Ondan brunssi oli lähes tulkoon täydellinen. Tällä kertaa ruoka oli t o d e l l a hyvää. Jokainen ruokalaji oli selkeästi erilainen ja maistui selkeästi jollekin. Valikoima oli runsas ja mikä parasta, ruokien yläpuolelle oli kirjoitettu, mikä ruoka on aina kyseessä. Myös kasvisruokailijat saivat vatsansa täällä täyteen (lihaisia ja kalaisia vaihtoehtoja oli vain muutama tarjolla) ja gluteenittomuuskaan ei ollut minkäänlainen ongelma. Suuret plussat Ondalle.
Ruokana oli erilaisia salaatteja, erilaisia ööh kasvishöystöjä, kanaa sekä lohta. Löytyi leipää ja erilaisia tahnoja. Hedelmiä.
Jälkiruokapöytä oli hieman mitäänsanomaton ja teetä ei voinut kutsua kovin hyväksi (mutta kahvi sen sijaan sai kiitoksia). Mutta kaikki muu oli niin hyvää, ettei näistäkään jäänyt mitenkään huono maku suuhun.

Palvelu oli hyvää ja ystävällistä. Ruoka ei ollut missään vaiheessa loppu ja jonottamaankaan ei hirveästi joutunut. Paikka on kuitenkin aika pieni ja väkeä paljon, joten pöytien välissä oli hieman ahdasta kulkea. Mutta muuten tunnelma oli todella viihtyisä ja mukava.

Tämä paikka ansaitsee ehdottomasti kiitettävät arviot.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj