Siirry pääsisältöön

Ilta ilman vastuuta ja valmentajan vastuusta

Jihaa, tänään on tämän kesäloman ensimmäinen ilta, kun en ole millään tavalla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Harkitsin vakaasti suuntaamista Kaivopuistoon lentonäytöstä katsomaan, mutta loppujen lopuksi koti, tee ja kirja veivät voiton.

Tässä taloudessa oikeastaan jokaisella on alkanut nyt kesäloma. Itse en ole vielä oikein kunnon lomamoodiin päässyt. Jäin tänään miettimään, että mikä tämän aiheuttaa tänä vuonna. Ja tadaa, se on hitaiden aamujen puute. Yleensä liitän lomaan hitaat aamut (tosin vain silloin, kun olen kotona), teen juonnin rauhassa ja kiireettömyyden tunteen (ainakin aamuisin). Itse asiassa taitaa olla niin, että lomassa itselleni tärkeintä ovat aamut. Ja mieluiten vietän aamuni yksin omassa rauhassa. Selkeästi sisäinen introverttini tarvitsee omaa aikaa.

No, tällä viikolla näitä hitaita aamuja ei ole kovinkaan ollut. Olen nimittäin toiminut yhden alamittaisen stadicup-huoltajana. Pelit ovat osuneet pääsääntöisesti aamuihin, joten meillä on herätty vakiona ennen seiskaa. Onneksi itse stadicuphemmo on jaksanut nousta hyvin ja siitä ei ole tarvinnut kränätä. Tänään pelit alkoivat vasta iltapäivällä, mutta itse heräsin jo kuudelta (heittääkseni H:n muuttokeikalle) ja stadicuphemmo jo seiskalta. Havainto nro 1: herääminen aikaisin ei ole ongelma, kunhan saan aikaa itselleni (puoli tuntia aikaa lukea hesaria ja juoda teetä sai aikaan sopivan rennon fiiliksen). Havainto nro 2: olen huomattavasti kivempi ja rennompi ihminen, kun olen ottanut itselleni aamuaikaa. Havainto nro 3: lomamoodi on lomamoodi ja silloin tarvitsen ne hitaat aamut. Työaamuina aamutohina ja kiireellä eteenpäin meneminen eivät ole mikään ongelma. Loma-aamuina selkeästi on. Aivot ovat omituinen kapine.

Tänään ehdin aamulla myös hieman kuvailla sadepisaroita kukissa ja ruohikossa (onneksi sade on kuitenkin loppunut), kuopsutella vähän kukkamaata ja makoilla sängyllä yhdessä alamittaisen kanssa. Kumpaakaan ei kiukuttanut ja oli sellainen olo kuin tosiaan lomalla oltaisiin. 

Huolimatta kiireisistä aamuista stadicup-viikko on ollut kuitenkin pääsääntöisesti hyvä. Alamittainen on jaksanut pääsääntöisesti mennä hymyillen kentälle (no, eilen Töölön kirjastossa (pidimme pelien välissä siellä sadetta ja luimme kirjoja) teki vähän tiukkaa pukea märät pelikamat takaisin päälle). Suurin osa tytöistä selkeästi nauttii pelaamisesta ja kavereiden kanssa hengaamisesta kentän laidalla. Itse on saanut viettää aikaa ulkona ja on ehtinyt vähän lukeakin. 

Jalkapallokentän vierellä seisoskellessa (välillä kammottavassa kaatosateessa) ja hengaillessa olen seuraillut myös eri joukkueiden valmentamista. On valmentajia, jotka painottavat hymyä ja sitä, että pelin pitää olla kivaa. Ja sitten on niitä valmentajina, jotka selkeästi haluavat joukkueen voittavan. "Maija, sä et pitänyt omaa paikkaasi!", "Eeva, mitä me ollaan puhuttu siitä puolustamisesta!" "Liisa, erotatko sä oikean ja vasemman!" , "Te, ette pelaa omalla tasollanne ollenkaan, kuinka vaikeeta se on!" "Jos haluaa pelata, pitää jaksaa juosta! Ei voi löntystää siellä kentällä!!" Ja tätä jatkui ja jatkui. Näin niin punaista kuunnellessani tätä. Ja selkeästi tämä oli normi kyseisen joukkueen kohdalla. Vanhemmat nimittäin jäivät n. 10 metrin päähän ja selkeästi odottivat, että keräilevät palaset sitten palautteen jälkeen. Kyseinen valmentaja ei ollut tainnut kuulla mitään positiivisesta palautteesta. Näille 8-vuotiaille (!!!) tytöille ei ainakaan jäänyt sellainen käsitys, että jalkapallo on kivaa ja yrittäminen on tärkeintä. (Harkitsin vakavasti valmentajan kanssa keskustelua aiheesta, mutta totesin sitten, että hän oli niin kierroksilla, ettei keskustelu olisi kyllä tilannetta parantanut). Kontrasti erääseen toiseen valmentajaan oli todella iso. Tämän valmentajan joukkue oli hävinnyt kolme peliä putkeen ja valmentaja kysyi sitten 8-vuotiailta tytöiltä, että mitäs pitää muistaa huomenna. Joku tytöistä ehdotti palloa (joo, hyvä olis :D), mutta valmentaja sitten kertoi "Hymy, jokainen muistaa hymyn. Me pelataan hymy kasvoilla ja muulla ei ole väliä."

Ja ei sillä, jollakin tasolla ymmärrän sen hermojen kiristymisen valmentajallakin. Suurin osa näistä valmentajista on kuitenkin isiä, joilla ei ole sen suurempaa koulutusta valmentamiseen. Isiä, jotka tekevät valmentamista omalla vapaa-ajallaan (ja käyttävät lomaviikkonsa stadicupiin). Isiä, joiden pitäisi hallita 10 sinne tänne säntäilevää (ja välillä kiukuttelevaa tai draamailevaa) 8-vuotiasta (ja toki ne muutkin ikäluokat ovat edustettuina). Että tuota, itse en ainakaan jaksaisi. Mutta silti kuitenkin peräänkuuluttaisin positiivista otetta. Väitän, että sillä saa niin paljon enemmän aikaiseksi niin koulussa kuin jalkapallokentälläkin. Peräänkuuluttaisinkin valmentajan vastuuta lapsista ja siitä, että lapsille jäisi hyvä mieli urheilusta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Brunssipiknik Vallisaaressa

Näin syksyn kolkutellessa ovella on hyvä palata vielä kesään ja muistella ihanan lämmintä päivää Vallisaaressa. Brunssiryhmämme pakkkasi piknikbrunssikamat laukkuihin ja suuntasi yhden hengen vajauksella (mutta kahdella lapsivieraalla lisättynä) Vallisaareen eräs kaunis kesäaamu.



Vallisaari (ja Kuninkaansaari) olivat pitkään puolustusvoimien omistuksessa, mutta nyt ne ovat siirtyneet Metsähallitukselle ja avautuneet tänä keväänä myös suurelle yleisölle. Viimeiset asukkaat ovat muuttaneet saaarista pois 20 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan Vallisaari on ollut miehittämätön linnake. Saari on saanutkin olla suhteellisen rauhassa ja se näkyy luonnossa. Puut olivat korkeita, kallioilla kasvoi paljon kukkia, perhoset lentelivät ja linnut sirkuttivat. Vanhaa kylänraittia kävellessä olisi voinut kuvitella olevansa pieneässä maalaiskylässä 50 vuotta sitten. Ja sellainen se kait vähän olikin, saaressa asui nimittäin 50-luvulla parisataa henkeä ja oma kansakoulukin siellä oli.

Vallisaari o…