Siirry pääsisältöön

Taste of Helsinki 2017

Jälleen se aika vuodesta, kun Kansalaistorille pääsee maistelemaan herkkuja. Taste of Helsinki on avoinna vielä tänään ja huomenna, joten vielä ehdit. Ja kerrankin sää suosii. Olemme olleet H:n kanssa tapahtumassa paikalla kaksi kertaa aiemminkin. Kummallakin kerralla on ollut kylmä ja lähes satanut vettä. Tänä vuonna ei.

Tänä vuonna ostimme liput tapahtumaan jo aikaisin keväällä ja arvoimme pitkään eri ajankohtien välillä. Loppujen lopuksi päädyimme perjantain lounasaikaan (klo 11- 15), joka oli kyllä loistava valinta. Väittäisin nimittäin, että väkeä on tuohon aikaan hieman vähemmän kuin iltaisin. Useimmat kun taitavat olla vielä töissä. Tämä pitää muistaa ensi vuonnakin.

Tänä vuonna maistelimme H:n kanssa yhteensä 11 annosta. Söimme jokaisen annoksen käytännössä puoliksi, jotta kumpikin sai maistaa mahdollisimman montaa. Jokainen maistamamme annos oli hyvä, mutta erityispositiiviset olivat
  • Grön:  Kasvi-annos
  • Savoy: Vorschmack
  • Pastor: Bistek Tataki Con Shiitake
  • Bistro O Mat: savustettua punajuursta, rapeaa ruista ja vuohenjuustoa
Ludun Härkätartar sekä Grönin Kasvi-annos

Grönin Kasvi-annos oli leipä, jonka päällä oli täytteitä. Makuelämys oli yllättävä ja erilainen. Tämä annos voitti meidän henkilökohtaisen äänestyksen parhaasta annoksesta. Syksyllä siis suuntaammekin testaamaan Grönin illallisen.

Taste of Helsinki on tapahtuma, jossa maksetaan markoilla. Yksi markka vastaa yhtä euroa. Jos liput ostaa etukäteen netistä, voi ostaa samalla jo markkojakin, jotka saa sitten alueelle sisään mennessä. Lisäksi alueella on pankki, josta voi vaihtaa markkoja sen verran kuin mieli tekee. Meillä taisi tänä vuonna mennä yhteensä 86 markkaa (sisälsi myös kaksi lasia viiniä). Tämän tapahtuman hienous on se, että pääsee maistelemaan eri ravintoloiden pieniä annoksia. Itse suhtaudumme tähän tapahtumaan niin, että
a) saa maistella paljon hyviä ruokia
b) löytää uusia ravintolatuttavuuksia
c) voi testata eri ravintoloita ilman kallista illallismenua. Ja sopivan ravintolan löytyessä mennä testaamaan sitten se illallisenkin myöhemmin



Taste of Helsinki on tapahtuma, jonne ei kannata mennä hirveän stressaantuneena. Useita ruokia joutuu nimittäin jonottamaan ja pöytääkään ei välttämättä aina löydä. Tosin lounasaikaan tätä ongelmaa ei ollut käytännössä ollenkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Beijing8

Tässä vaiheessa vuotta väsymys alkaa hieman (no, aika paljon enemmänkin) painaa päälle. Väsymyksen saapuessa, mielikuvitus tuntuu väistyvän taka-alalle. Tästä seuraa se, että vapaat illat pääsevät yllättämään ("mitä, eikö nyt olekaan skidejä?" "siis, eikö kummallakaan ole mitään menoa?"), mikä on sikäli aina iloinen uutinen. Näille vapaille illoille tekemisen keksiminen tuntuukin olevan haastavampaa. Aika usein olemmekin H:n kanssa jääneet ihan vain kotisohvalle. Viime viikonloppuna kuitenkin kiskoimme itsemme liikenteeseen ja suuntasimme Kampin kauppakeskuksen viidenteen kerrokseen: Kampin Kortteliin. Korttelissa on kymmenen (tai sitten laskin väärin) erilaista ravintolaa, jotka eivät todellakaan ole perinteisiä kauppakeskusravintoloita. Ylipäätänsä tilasta ei tullut mieleen mitenkään kauppakeskus, koko tila oli nimittäin aika tyylikäs ja samaan aikaan kodikas. Kauppakeskuksen kuulutukset eivät ylös kuuluneet ja koko tila oli erittäin siisti ja lisäksi yllättävän …