Siirry pääsisältöön

Ravintolasuositukset Barcelonaan

Näin viikon arkeen totuttelun jälkeen on hyvä palata vielä kerran muistelemaan Barcelonaa. Ja tällä kertaa erityisesti ravintoloita. Tällä kertaa luotimme pääsääntöisesti tripadvisorin suosituksiin ja yhtä täyshutia lukuunottamatta löysimme joko hyviä tai sitten mielettömän hyviä ravintoloita. Tässä niistä parhaat (ja siis hintataso on kaikissa aika kohtuullinen. Suurimassa osassa laskumme (kahdelta hengeltä) oli alle 100 euroa)

Ykköspaikan vie ehdottomasti Blavis. Tämä pieni (16-paikkainen suunnilleen) ravintola vei mukanaan niin kielen kuin mielen. Palvelu oli täydellistä, ruoka täydelllistä ja viinikin sopi kuvioon loistavasti. Blavis tarjoilee tapastyylisesti pieniä annoksia jaettavaksi. Menu vaihtuu viikottain ja on kirjoitettuna pieneen pöydälle nostettavaan liitutauluun. Siitä sitten valitaan sopivaksi katsottu määrä ja herkutellaan. Ja ne annokset olivat vaan täydellisiä. Tämä paikka kuuluu niihin harvinaisuuksiin, joihin varasimme pöydän uudestaan samalle viikolle. Ja tadaa, tämä ravintola pääsi niihin superharvinaisuuksiin, joista pidämme yhtä paljon toisellakin kerralla (tähän asti lähinnä Sinne ja yksi Lissabonin juusto-viini-ravintola ovat päässeet tähän kategoriaan). Ravintolan sivuille pääset tästä.

Kakkospaikalle onkin sitten enemmän tunkua. Valikoin siihen kuitenkin Osmosis-ravintolan. Tähän ravintolaan varasimme etukäteen 9 annoksen maistelumenun viineineen (en ole oikein selvillä, olisiko täällä voinut syödä muuta kuin maistelumenuja). Osmosis on selkeästi fine dining -paikka ja lähes jokaiselle seurueelle oli oma yksityinen soppi. Saimme siis syödä todellakin kahdestaan nauttien hyvistä ruoista ja jälleen hyvästä palvelusta. Annokset saapuivat yllätyksinä (ja jokaiselle annokselle oli valikoitu siihen sopiva viini) ja olivat herkullisia. Ravintolan sivuille pääset tästä. (Forkin sivuilta varatessa tänne sai 9 annoksen menuun useamman prosentin alennuksen, kannattaa tutkailla niitä)

Kolmannen sijan vei Pau Claris 190, johon päädyimme ensimmäisenä iltana lähes vahingossa. Se siis sattui olemaan lähellä sijaitsevista ravintoloista ensimmäinen, joka tuli vastaan tripadvisorista. Tässäkään ravintolassa ei voi valittaa mistään. Ja lisäksi söin täällä herkullisimman sienirisoton ikinä. Sivut löytyvät täältä.

Ja sitten vielä erityismainintoja.
Parhaat drinkit-kategorian vie viimeisenä iltana löytämämme Old fashioned - Gin Tonic & Coctail Bar. Kuulemma Gin Tonicit olivat loistavia (ja lista oli laaja) ja drinkit olivat myös mielettömiä. (facebook-sivut löytyvät täältä).

Paras aamupala/brunssi-kategoriassa erityismaininnan ansaitsee Enkel. Yksinkertainen ravintola lähellä La Ramblaa. Tämä ravintola tarjoilee myös illallista ja aamupalan perusteella voisin kyllä suositella illallisenkin kokeilemista. Aamupala-annokset olivat nimittäin herkullisia ja todella täyttäviä. Sivuille pääset tästä.

Paras lounaspaikka-kategorian voitto menee Bar Casille, joka oli eniten paikallinen paikka. Lounas taisi maksaa 11 euroa per pää. Ja tämä hinta sisälsi juomat (myös viiniä niin paljon kuin halusi), alkuruoan ja pääruoan. Ja ne annokset olivat valtavia. (Facebook-sivut täällä)

Ja lisäksi me söimme tapaksia siellä sun täällä, hieman paellaa aina jossakin. Joimme sangriaa ja cavaa. Nautimme ruoasta ja juomasta. Ja kuten usein muulloinkin, tämänkin reissun melkein isoimmaksi asiaksi nousi loistava ruoka.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...