Tänäkin vuonna suuntasimme ihanan ystäväpariskunnan kanssa ensin LUXiin ja sitten syömään. Aloitimme kuitenkin kierroksemme Vennissä skumppalasillisilla. Ja sen jälkeen suuntasimme kierrokselle kuten aika moni muukin... Viime vuonna onnistuimme kiertämään teokset (vahingossa) väärässä järjestyksessä. Tänä vuonna se ei olisi onnistunut. Opasteet olivat nimittäin hyvät ja ilman karttaa olisi pärjännyt mainiosti (kartan voi kuitenkin ladata pdf:nä Luxin sivuilta infosta). Lisäksi väkeä oli niin paljon, että joukosta oli mahdotonta eksyä.
Tänä vuonna Luxissa ei ollut yhtään erityisen mieletöntä valoteosta. Mutta hyviä teoksia riitti. Kierros alkoi Espan puistosta pienillä teoksilla ja ne olivat hieman haastavia. Jonoa ja ruuhkaa syntyi koko ajan ihmisten yrittäessä nähdä pieniin (siis noin ison pahvilaatikon kokoisiin) ruutuihin. Ei toiminut. Isoimmat kokonaisuudet olivat tänä vuonna parhaita. Meidän suosikiksi valikoitui Erottajan paloasema komeissa väreissään. Myös arkkitehtuurimuseon seinään heijastettu elävä kuva oli hieno ja kierros huipentui Senaatintorin tuomiokirkkoon heijastettuun valotaideteokseen.
Niin ja kivan erilaisia olivat UV-väreillä maalatut graffitit. Oikein hyviä teoksia siis. Luxiin ehdit tutustumaan ke 10.1. asti. Teokset ovat valaistuina iltaisin klo 17 - 22 (ja keskiviikkona myös aamulla klo 7 - 9 on osa teoksista valaistuina (täältä näet mitkä). Jos haluat välttää ruuhkia niin hiljaisemmat ajat voisivat olla maanantaina ja tiistaina klo 21 - 22.
Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle. Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä. Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt. Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka. Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...



Kommentit
Lähetä kommentti