Siirry pääsisältöön

Virkatut vanulaput

Pääsiäisen vietimme kotikotona ihanassa auringonpaisteessa. Ulkoilun lisäksi pääsiäisestä tuli käsityöviikonloppukin. Innostuin nimittäin virkkaamaan "vanulappuja".
Käyttämäni lanka oli puuvillalankaa tai bambulankaa (tarkistathan langasta, että se on konepesun kestävää) ja virkkuukoukkuna käytin nroa 4.
Ensin hieman lyhenteitä:
kjs = ketjusilmukka
ps = piilosilmukka
Ohjeessa käytän termiä nyppy. Nyppy tehdään näin:
*Tee langankierto koukulle ja vie koukku seuraavan silmukan ali (ensimmäisellä kierroksella aloitusympyrän ali) ja hae lanka, jonka vedät noin 1 cm korkuiseksi.* Virkkaa * - * yhteensä 4 kertaa. Ota lanka koukulle vedä se kaikkien koukulla olevien yhdeksän lankalenkin läpi. Lopuksi sulje nyppy yhdellä kjs:lla.
Ja näin syntyy "vanulappu":
1 krs. Tee aloitussilmukka ja virkkaa 4 kjs:aa. Sulje kierros ps:lla.
2 krs. Virkkaa 1 kjs ja sen jälkeen 8 nyppyä (älä tee nyppyjä ketjusilmukoihin vaan ihan vain aloitusrenkaan ali. Haet siis langankierron jälkeen langan aloitusrenkaan ali. Näin nypyt tulevat aloitusrenkaan ympärille ja voit tiivistää niitä sopivasti, jotta saat mahtumaan kaikki 8 nyppyä). Sulje kerros ps:lla.
3 krs. Virkkaa 1 kjs ja sen jälkeen 2 nyppyä jokaiseen edellisen kerroksen nyppyjen välissä olevaan kjs:aan (yhteensä 16 nyppyä). Itse tein nypyn vain ketjusilmukan ympärille. Hain siis ketjusilmukan alapuolelta langan enkä ketjusilmukan sisältä. Sulje kerros ps:lla.
4 krs. (tämän voi jättää poistkin). Virkkaa 1 kjs ja sen jälkeen joka toiseen nyppyjen välissä olevaan kjs:aan 2 nyppyä ja joka toiseen 1 nyppy (yhteensä 24 nyppyä). Sulje kerros ps:lla.
Päättele.

Osaa lapuista tein 3 krs (normaalin vanulapun kokoinen) ja osaan 4 krs (hieman isompi vanulappu). Virkkasin omani jämälangoista, joten koko riippui täysin langan riittävyydestä.

Ja miksi virkattuja vanulappuja? Olen viime aikoina pyrkinyt välttämään täysin turhaa jätettä ja vanulaput on yksi toistuva paha. Joka päivä käytän vähintään 2 vanulappua (kasvovesi + välillä silmämeikinpoistoaine), joten turhaa jätettä tulee. Tällä hetkellä käytössä onkin nyt sekä kankaisia että virkattuja vanulappuja. Kankainen imaisee nestettä sisäänsä aika runsaasti, virkatuissa kasvovesi sen sijaan jää ikään kuin lapun pinnalle. Vaatii siis hieman totuttelua, että toimii hyvin. Käytön jälkeen laput päätyvät odottelemaan alalaatikossa sijaitsevaan pesupussiin. 60 asteen pyykkiä pestessä (tai välillä alhaisemmissakin lämpötiloissa) heitän pesupussin sitten pyykin sekaan. Ennen pääsiäistä omistin 14 kestolappua ja hieman joutui välillä laskeskelemaan, että oli puhtaita lappusia. Nyt ei ole sitä murhetta, nimittäin lappuja taitaa olla yhteensä 28...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...