Siirry pääsisältöön

Juotko tarpeeksi vettä?

Olen tänä syksynä kiinnittänyt monin tavoin huomiota omaani (ja kehoni) hyvinvointiin. Yksi tarkastelun kohteistani on ollut nesteytys. Juonko tarpeeksi vettä. Olen tätä seuraillut jo pidemmän aikaa, mutta tänä syksynä ystäväni esitteli aivan loistavan appin, jolla voi seurata omaa vedenjuontiaan. Appi on Plant Nanny, ja se löytyy niin iphonelle kuin androidillekin. Ensimmäisellä kerralla appiin määritellään paljonko vettä pitäisi juoda. Plant Nanny ehdottaa erilaisia aktiivisuustasoja, joista itse valitsin aktiivisimman (liikun päivän aikana kuitenkin kohtuullisen paljon töissä sekä vapaa-ajalla). Alussa määritellään myös oman vesilasin koko. Niitä voi valita myös useamman. Lisäksi voi valita itselleen sopivan kasvin.
Tämän jälkeen aloitetaan sitten kasvin kasteleminen. Plant Nanny kertoo, kuinka monta lasia vettä sinun pitäisi juoda ja aina kun merkitset lasin, se laskee, kuinka paljon vielä pitäisi juoda. Jokaisella kasvilla on lmeisesti neljä tasoa (olen tutustunut vasta kolmeen kasviin, joten voihan niitä olla jollakin kasvilla enemmänkin), joita saa suoritettua juomalla tarpeeksi vettä. Plant Nanny myös muistuttaa, jos et ole vähään aikaan merkinnyt vesilasillista. Ja jotta et joisi liikaa, Plant Nanny muistaa kertoa liikajuomisen vaaroista, jos kerralla merkitsen useamman lasin.
Tasojen edetessä kasvi kasvaa ja muuttuu. Neljännen tason jälkeen kasvin voi istuttaa puutarhaan, jossa se rupeaa tuottamaan siemeniä. Ja näillä siemenillä voi sitten ostaa erilaisia kasveja.

Aavistuksen koukuttavaa. Itselleni tämä toimii mainiosti, koska nyt oikeasti kiinnitän huomiota siihen, että juon tarpeeksi. Yritän myös jakaa veden juomista niin, että joisin sitä nimenomaan päiväsaikaan. Vähemmän vessassa käyntejä öisin.
Paljonko vettä sitten pitäisi juoda? Riippuu siitä, keneltä kysyy. Yleisesti näyttäisi olevan, että noin 2 - 3 litraa päivässä. Veden tarpeeseen vaikuttaa paino sekä aktiivisuus (sekä sukupuoli). Oma tavoitteeni on Plant Nannyn mukaan n. 3 litraa, mikä tuntuu olevan sopiva. Netistä löytyy myös erilaisia tapoja laskea oma vedentarve, mutta ehkä se tarkka määrä ei kuitenkaan ole niin vakava juttu.

Ja mitä hyötyä siitä sitten on? Keho tarvitsee vettä. Jotta elintoiminnot pysyvät normaaleina, on elimistöllä oltava käytössä nestettä. Itsessäni olen huomannut, että iho tykkää. Aivan niin paljon kuivia kohtia ei kehoon ilmaannu, kun vettä saa tarpeeksi. Lisäksi tunnen myös itseni pirteämmäksi. Ilmeisesti vedenjuonnilla on vaikutusta myös lihaksiin ja hieman jopa painonpudotukseenkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...