Siirry pääsisältöön

Hiihtoloman tunnelmia @Singapore

 Sinne se hiihtoloma huiteli. Jäljellä on lievät rusketusrajat, rohtuneet huulet (vaikka pääkaupunkiseudulla onkin nyt aika lämmin, niin huulien mielestä aivan liian kylmää) ja rentoutunut olo. Reissu meni hyvin.
Etukäteen meitä aikuisia jännitti yhteensä 15 tunnin lennot vaihdolla kera 10 - 14-vuotiaiden. Turhaa jännitettiin. Jokainen lento sujui hyvin. Alamittaiset nukkuivat lennoilla sopivasti, mutteivät liikaa. Viihdyttivät itseään leffoilla ja söivätkin kohtuullisesti. Lentojen ajankohdat valittiin niin, että aikaerorasitus olisi mahdollisimman pientä. Sekin onnistui hyvin :). Perillä Singaporessa oltiin paikallista aikaa klo 17.00 (oltiin herätetty lapset 13.00 Singaporen aikaa). Kaikki pysyivät hereillä 23.00 asti ja aamulla oltiinkin sitten oikeassa ajassa.

Takaisin tullessa lähdettiin Sporesta 01.30. Lapset nukahtivat lähes heti ja herättyään noin 8 tunnin päästä oltiinkin jo melkein vaihtoasemalla Sveitsissä. Illalla nukkumaan Suomessa normisti ja jälleen seuraavana aamuna oltiinkin jo aikalailla oikeassa ajassa. Mitä nyt kaikille on jäänyt päälle mennä hieman aiemmin nukkumaan (hyvä vaan). Tosin aikaerorasituksen lisäksi tekemistä on varmasti silläkin, että menimme lomalla lähes joka ilta nukkumaan viimeistään 22.00 ja heräsimme jo ennen kasia.
Itse reissu oli upea. Lämpö oli ihanaa ja tekemistä riitti. Uitiin jokainen päivä uima-altaassa ja kahtena meressäkin. Käytiin hillumassa Universal Studion huvipuistolaitteissa sekä Wild Wild Wetin vesipuistossa. Wild Wild Wetiä suosittelen kovasti. Hinta ei ollut paha, arkisin ei ollut ruuhkaa, ja vesiliukumäkiä riitti juuri sopivasti ja olivat sopivan hurjiakin.
Kävimme tällä kertaa myös Singaporen eläintarhassa. Emme kuitenkaan paahtumassa päivällä vaan Night Safarilla. Hauska konsepti, jossa voi katsella eläimiä niin minijunan kyydistä kuin kävellen.  Ja niitä eläimiä ihan tosissaan näkyikin. Itse kävelimme ensin kävelypolut läpi ja ruuhkan hieman vähennyttyä puksuttelimme junalla alueen ympäri ja näimme mm. elefantit, joiden luo ei kävellen päässyt.  Harvoin eläintarhaa suosittelen, mutta tämä kokemus oli niin kiva, että tätä kyllä kannattaa kokeilla, jos sattuu Singaporeen.

Vietimme koko lomaviikon ystäväperheen luona, joka oli mielettömän iso säästö. Hotellit Sporessa ovat nimittäin kalliita. Sen sijaan ruoka ja liikkuminen ovat näin Suomesta katsottuna aika edullisia. Söimme mm. Little Indian alueella illallisen viiteen pekkaan noin 25 eurolla. Ja tämä illallinen nautittiin ravintolan sisällä, ruokaa oli paljon ja se oli hyvää. Toki kalliitakin ravintoloita varmasti onnistuu löytämään, mutta syömällä paikallisesti voi syömisen tehdä aika taloudellisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj