Siirry pääsisältöön

Miniversio kaartin kutosesta

Joka ei tosin tapahtunut kaartin kaupunginosassa, eikä sisältänyt kuutta ravintolaa eikä liity mitenkään virallisen Kaartin6:n järjestäjiin.
Mutta tämä oli Kaartin6:n inspiroima itse järjestetty tapahtuma. Kävi nimittäin niin, että viimeksi tapasimme Kaartin6:lla aivan ihastuttavat ihmiset (aiemmin emme siis tunteneet keskenämme). Kesällä päätimme tavata uudestaan tämän kuusikon kanssa terassi-illan merkeissä, ja koska oli edelleen mielettömän hauskaa, niin päätimme kehittää itsellemme kivan illan. Niinpä yksi meistä (iso kiitos I:lle) varasi neljä ravintolaa noin tunniksi kerrallaan. Meille muille niin ravintolat kuin annoksetkin olivat yllätyksiä.
Ilta oli mielettömän onnistunut. Meillä oli niin hauskaa ja ruoka oli hyvää. Aloitimme alkumaljoilla + kasalla pieniä jaettavia ruokia Wernerissä. Herkullista. Werner oli meidän taloudelle täysin uusi paikka ja pääsi kokeilulistalle uudestaankin.
Seuraavaksi suuntasimme Raguun, jonka iki-ihanat leivät + levitteet olivat tälläkin kertaa täydellisiä (ylimmäinen kuva näistä). Lisäksi Skagen vei suorastaan kielen mennessään.
Viimeisen alkupalan (halusimme nimenomaan ruokien olevan alkupaloja, koska niistä kaikki meistä tykkäävät eniten) söimme Pompierissa, jonka tartar oli mielettömän hyvä.

Viimeisenä menimme vielä jälkkärille Sunniin. Mustikkainen jälkiruokajuttu oli hyvää ja maisemat Senaatintorille kruunasivat ihastuttavan illan. Marraskuulle meillä onkin sitten suunnitteilla seuraava kokoontuminen tämän poppoon kanssa.
Olimme kaikki tyytyväisiä näihin neljään ravintolaan. Jokaisessa palvelu pelasi hyvin ja kaikki olivat olleet innolla mukana tällaisessa ideassa. Ja koska tämä oli niin hauskaa, niin voin vahvasti suositella. Järjestäkää omalle kaveriporukalle vastaava. Vaatii toki järjestävältä henkilöltä jonkin verran vaivannäköä. Hintaa per pää tuli n.100 €, mikä oli vallan kohtuullinen hinta. 4 annosta ruokaa (tai no wernerissä tuli jopa hieman useampi) sekä 5 alkoholiannosta.

Ravintoloita varatessa oli myös löytynyt muutama ravintola, jossa tällainen yhden annoksen syöminen (aikarajana oli 45 - 60 minuuttia) ei ollut mahdollista. Useimmissa ravintoloissa idea oli kuitenkin otettu positiivisesti vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj