Siirry pääsisältöön

Raparperi-mansikkapiirakka

Kotipuutarhan raparperit ovat innostuneet kunnolla kasvamaan vasta nyt, joten raparperireseptitkin ovat päässeet hämmentävästi kokeiluun vasta näin heinäkuussa (muutenkin puutarhan sato on ruvennut mukavasti kypsymään. Parvekkeelta alkaa tulla runsaasti avomaankurkkuja ja tomaatit alkavat myös punastua. Chilit ovat hämmentävästi muuttuneet vihreistä tumman violeteiksi (luulin ostaneeni lajikkeen, josta tulee punaisia chilejä, joten en oikein tiedä, mikä näitä vaivaa). Kesäkurpitsa on saanut aikaiseksi 2 pientä alkua, joten saa nähdä kuinka niille tänä kesänä käy. Mansikat kukkivat varhain keväällä ja pääasiallinen sato (aika pieni tosin) syötiin jo kesäkuun puolella. Tämä resepti onkin siis kokeiltu ostomansikoilla).
Tämä resepti on yhdistely useammasta reseptistä ja tärkeimpänä vaatimuksena itselleni oli, ettei raparpereja tarvitse keitellä. Halusin myös päälle taikinamurua, joka näyttää kyllä kuvassa erehdyttävästi juustolta...

Raparperi-mansikkapiirakka
Pohja:
100 g voita (tai margariinia)
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 dl kaurahiutaleita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sulata rasva mikrossa. Kaada kulhoon ja lisää sekoittaen vesi, sokerit ja kananmuna. Yhdistä kuivat aineet omassa kulhossaan ja lisää taikinaan sekoittaen. Voitele piirakkavuoka ja levitä takina vuokaan nuolijan avulla (taikinan kuuluu olla todella notkeaa).

Täyte:
n.150 g raparperia
n. 150 g mansikoita
200g kermaviiliä (tai ranskankermaa tai jotain vastaavaa)
1 kananmuna
0,5 dl sokeria

Pilko raparperit ja mansikat ja levitä ne pohjan päälle. Jätä reunoille 1 - 2 cm ilman täytettä, jolloin reunat nousevat mukavasti. Sekoita kermaviili, kananmuna ja sokeri hyvin ja levitä päälle (itse käytin tähän samaan nuolijaa kuin taikinankin levittämiseen).

Murutaikina:
50 g voita/margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Nypi käsin murumaiseksi ja levitä piirakan päälle.

Paista 200 C:ssa n. 30 min. Tarkkaile, ettei pinta pala ja levitä tarvittaessa päälle pala foliota. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...