Siirry pääsisältöön

Yobot ja Helsinki-päivä

Eräs ihana aurinkoinen lämmin päivä suuntasin Petran kanssa helsinkeilemään päiväksi. Aluksi kävimme katsastamassa Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välissä sijaitsevan Paviljongin. Satuimme valitsemaan juurikin sellaisen päivän ja kellonajan, jolloin ei ollut mitään varsinaista tapahtumaa Paviljongissa. Joimme sitten vain teetä ja juoruilimme :).

Tämän jälkeen olikin hyvä käydä katsastamassa yksi divari ja suunnata sitten etsimään lounasta. Aikomuksenamme oli mennä syömään Namuun, mutta sepä aukaisikin ovensa vasta illaksi. Koska nälkä oli jo hirmuinen, piti keksiä nopeasti plan b. Suuntasimmekin lähellä olevaan Morrison´siin, jossa oli vallan kiva lounaslista ja vatsat tulivat täyteen :).

Mutta koska tunnetusti ihmisellä on kaksi vatsaa, pääruokavatsa ja jälkkärivatsa, niin tokihan meidän oli vielä suunnattava jälkkäreille. Ratikalla puksuttelimmekin Yobotiin. Frozen yogurt olikin vallan kiva uusi tuttavuus. Ensin pehmiskoneen näköisestä laitteesta otettiin itselle sopiva määrä jäätelöjogurttia (vai miksi sitä nyt sitten pitäisikin kutsua). Valita sai joko vaniljaa, melonia tai sekoitusta. Tämän jälkeen annos sitten tuunattiin (muutakaan sopivaa sanaa en keksinyt :/ ) itselle sopivaksi. Annokseen sai lisätä erilaisia karkkeja, keksejä, pähkinöitä, marjoja, muroja, siemeniä jne.

 Lopuksi sitten koko komeus vaa'alle ja hinta tuli painon mukaan.

Koska sää todellakin suosi, niin kipitimme annostemme kanssa Töölönlahden rantaan.

Oli kerrassaan loistava Helsinki-päivä :). Samaisesta päivästä voit lukea myös täältä.

Kommentit

  1. Yum, tuota jääjogurttia haluaisin kyllä kokeilla!

    Teidän päivänne kuulosti kyllä tosi ihanalta - tuollaiset "tyttöjen päivät" ovat ihan parhautta :)

    VastaaPoista
  2. suosittelen kokeilemaan, oli aika herkullista :)

    VastaaPoista
  3. Voi vaan kuvitella, että hyvää on. Jotenkin toi Frozen Jugurt tuntuu olevan nyt tosi in. Mulla vaan ei ole minkäänlaista kokemusta siitä. Pitäisi kyllä päästä maistamaan. Löytyisköhän mansestakin jostain jugurttibaaria?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj