Siirry pääsisältöön

Käsillä tekemisen viikonloppu

Viime viikonloppuna kotoilin urakalla (pientä pyörähdystä keskustassa lukuunottamatta) . Leivoin pizzaa pitemmän kaavan mukaan tällä ohjeella. Join teetä (mikä yllätys), luin kirjoja, katselin Criminal Mindseja digiboksilta. Saunoin. Neuloin pipon. Leivoin suklaista daim-piirakka. Oli hyvä ja hidas viikonloppu.


Keltaisen pipon ohjeen bongasin vanhasta Kodin kuvalehdestä
ja ohje oli kyllä mitä mainioin. Pipo valmistui nopeasti
(yhdessä illassa, kun siihen keskittyi) ja ei tarvinnut todellakaan osata mitään hienoja kikkoja. Tupsun valmistaminen aiheutti aluksi hieman päänvaivaa. Onneksi kirjahyllyssäni majailee Iloa tekstiilityöhön 3 - 6 -kirja, josta löytyi havainnolliset ohjeet tupsun tekoon. Tokihan tupsuja olen tehtaillut joskus aika paljonkin, mutta viimeisestä taitaa olla se noin 20 vuotta... oli hieman unohtunut, kuinka pitää toimia. Nyt vain odotellaan sitten, että tulee seuraava pakkasaamu, jotta voin laittaa uuden piponi päähän.

Daim-piirakkaa innostuin leipomaan, kun kaivoin ylitäydestä pakkasestani viime viikolla viimeiset daim-piirakan palat uuden lenkkiystäväni J:n käydessä iltateellä. ...päätin siis täpötäyteen pakkaseen ängetä vielä hieman lisää tavaraa. Daim-piirakan ohjeen olen saanut ystävältäni A:lta vuosia sitten ja tällä piirakalla kyllä hurmaa jokaisen suklaasta pitävän sokerihiiren. Herkullisen epäterveellistä...

reseptin taustalla on hyvin aiheeseen liittyvä kuva....
Daim-piirakka
pohja:
4½ dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
4½ rkl kaakaojauhetta (kaakaojuomajauhetta)
225 g voita
2 dl vettä
3 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva kattilassa ja lisää vesi joukkoon. Kiehauta ja sekoita kuivien aineiden kanssa puuhaarukalla. Lisää munat ja sekoita hyvin. Voitele leivinpaperi, kaada taikina tasaisesti ja paista 175 C n. 20 min.

Kuorrute:
125 g  voita
1 dl sokeria
½ dl siirappia
2 dl kermaa

Keitä aineksia, kunnes seos on saennut (n.20 - 40min). Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.

Päälle:
200g suklaata
4 rkl öljyä
1 pss daim-rakeita

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen öljy. Levitä jäähtyneen kuorrutteen päälle. Ripottele päälle daim-rakeita ja anna jähmettyä kunnolla ennen paloiksi leikkaamista.



p.s. olen löytänyt iltojeni iloksi Rebekka Karijordin:


Kommentit

  1. Suloinen pipo! Väri on tosi söde.

    Piirakka kuulostaa aika ihanan sokeriselta, resepti on otettava siis talteen. :P

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus!
    Sulle on mun blogissa tunnustus. :)
    http://petranmaailma-kivoijutui.blogspot.fi/2012/11/tunnustus.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...