Siirry pääsisältöön

Kotimaan matkailua: Jyväskylän teeleidi

Vääksyn reissulla piipahdimme samalla myös Jyväskylässä (kun kerran samalla suunnalla oltiin. Ei siis oltu, mutta päivä oli pyhitetty maakuntamatkailulle, joten muutaman tunnin ajomatka kuului asiaan). Vääksyn vierailusta voit lukea täältä

Teeleidissä olen käynyt muutaman kerran aiemminkin ja ainakin yksi aiempikin postaus aiheesta löytyykin. Mutta koska paikka on vaan niin ihana, ansaitsee se ehdottomasti uuden postauksen. Teeleidi on nimittäin teepaikka isolla teellä. 

Ensinnäkin miljöö on kerrassaan upea. Vanha puutalo, jossa on kahvilatila sisällä ja lisäksi mitä ihanin puutarha, jossa on myös pöytiä. 
Toisekseen palvelu. Tässä paikassa se toimii. Asiakaspalvelijat ovat asiantuntevia ja ihanan ystävällisiä. Tällä vierailulla oli todella ruuhkaista (Teeleidi oli myös mainittu iltalehdessä muutamia päiviä sitten (juttu löytyy täältä), joten olivat varmasti saaneet paljon uusia asiakkaita) ja siitä huolimatta kaikkien huulilla pysyi hymy. 
Ja sitten se tee. Se on hyvää. Todella hyvää (ainakin vihreä tee, en ole ollut paikassa vielä mustan teen juojan kanssa, joten tästä puuttuu arvio). Ja valikoima on monipuolinen. Kerrassaan ihana. Ja koko liiketila on tehty niin kauniiksi. Purkkeja seinillä on paljon. Teen lisäksi myymälässä on myös muuta pientä ostettavaa. 

Teeleidi on avoinna ti - la ja ti - pe on tarjolla myös iltapäiväteetä klo 14 - 18. Luulen, että jossakin välissä se on pakko mennä testaamaan. 

Teeleidillä on myös verkkokauppa (olen aika varma, että ihanat ostamani teet tarvitsevat piakkoin täydennystä). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...