Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.

kiire, kiire ja kiire...

Tulin vain ilmaisemaan, että olen edelleen hengissä... Opettajana oleminen vain näin keväisin on aivan sairaan kiirettä puuhaa. Nyt on sentään viimeiset kokeet korjattu, oppilaat arvioitu ja arvosanat syötetty järjestelmään (joka ehti kaatua kaksi kertaa puuhan aikana...). Nyt on enää viimeiset tukioppilashommat edessä, samoin paikkojen siivoaminen, oppilaiden viihdyttäminen viimeisten päivien aikana (kyllä, nimenomaan viihdyttäminen.... Oppilaatkin ovat varsin tietoisia arvosanojen antamisesta ja nyt ei kukaan enää jaksa opiskella (tai opettaakaan...).), muutaman retkipäivän suunnittelu sekä vihdoin ja viimein se kevätjuhlakin. Jee, kohta on loma! Kiireen keskellä ikkunat ovat edelleen pesemättä, siivo on aika mielenkiintoinen, kasvit kasvavat keskenään parvekkeella (olen sentään muistanut kastella niitä) ja ystävien näkeminenkin on jäänyt kovin vähäiseksi. Pari postaustakin on mielen päällä jo olemassa, mutta aikaa kirjoittaa niitä ei vaan näköjään ole...  Sitä lomaa edelleen odot

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

Leidit brunsseilevat

Sunnuntaina sain kylään ystäväni L:n sekä pikkuisen O:n. Tällä kertaa kotibrunsseilimme (ja joimme litrakaupalla teetä ja höpötimme paljon). Tällä kertaa brunssitarjoilut näyttivät tältä: Lisäksi jälkiruokana oli L:n tekemää pannaria. Oli aika herkullista kaikki. Uutena tuttavuutena kuvassa näkyvät porotäytteiset leivät, joihin ainakin itse tykästyin kovasti. Porotäytteiset leivät 1 dl kermaa 1 pieni purkki ranskankermaa 1 pieni sipuli 100g kylmäsavuporoa Saaristolaisleipää salaattia Vatkaa kerma. Lisää sekaan ranskankerma sekä pieniksi silputut sipuli ja poroleikkeleet. Voit myös halutessasi lisätä hieman mustapippuria. Sekoita hyvin. Leikkaa saaristolaisleipä. Voitele aina kaksi leipää reilusti täytteellä ja laita väliin salaatinlehti + yhdistä leivät. Itse leikkasin leivät vielä kolmioiksi.  Näille leiville tekee ihan hyvää odotella vähän aikaa jääkaapissa. Maut vahvistuvat. p.s. eikö olekin aika kiva Ikea-löytö ...tai no jos ollaan ihan tarkkoja, niin kuvas

Boulevard Social

Viime viikolla käväisin (tosin voikohan 2 tunnin ravintolassa istumista sanoa käväisemiseksi...) Petran kanssa vihdoin ja viimein testaamassa Boulevard Socialin (jonka nimen muistaminen tuottaa jotenkin käsittämättömästi mulle vaikeuksia). Ruokalista näytti herkulliselta ja loppujen lopuksi päädyimme Social Tasting Menuun: 5 ruokalajia + jälkkäri. Ennen ruoan valintaa pähkäilimme kuitenkin aikamme drinkkilistan kanssa. Päädyin loppujen lopuksi kokeilemaan jotain itselleni täysin uutta ja otin Tsatziki-stan -drinkin. Muistaakseni kyseinen drinkki sisälsi jonkinlaista jogurttilikööriä, kurkkua, sitruunaa sekä mustapippuria. Mutta mitä ikinä siinä olikaan, niin oli kyllä aivan järjettömän hyvää. Päätyi ehdottomasti maistamieni drinkkien top 5:een. Ruokailun alkuun saimme pöytään kätevän minimenun, jossa luki, mitä kaikkea olemmekaan syömässä. Erittäin hyvä idea, itse en ainakaan kuulemani perusteella vaan kykene muistamaan kaikkea.. Nyt pystyi aina lapusta katselemaan, mitäs lautas

brunssille.fi

Tulin vain pikaisesti vinkkaamaan tällaisesta sivustosta, johon törmäsin: http://brunssille.fi/ . Vaikuttaa näin pikaisella tutustumisella erittäin kätevältä.Puhelimella käytettäessä toimii myös hyvin. Sivustolta pystyt etsimään brunssia nimen perusteella. Saat myös luokiteltua brunssipaikat hinnan mukaan tai sijainnin mukaan. GPS puhelimessa päälle ja tadaa, sivusto ilmoittaa lähimmän brunssipaikan.Lisäksi brunssipaikkojen yhteydessä on linkkejä blogeihin, joissa on kirjoitettu kyseisestä brunssista. Sivuston brunssipaikat ovat kuitenkin vain Helsingin brunssipaikkoja, joten muualla brunsseiluun tästä sivustosta ei ole apua (ainakaan vielä?). Sanoisin, että vallan järkevä sivu :) Tämän illan projekti näyttää muuten tältä:

Thai Curry -kasviksia ja kookosriisi

Vappupäivän piknikin jälkeen illalla oli hyvä tehdä hieman lämmittävää ruokaa... Valmistinkin ystäväni kanssa thaikkuruokaa, josta tuli aika herkullista :). Tässä siis resepti siihen: Thai Curry -kasviksia t ilkka öljyä  s ipuli punainen paprika kuivattu chili (tulinen) 1-2 rkl  punaista thai curry -tahnaa 400 g   pakaste Wok-vihanneksia 2 dl kasvislientä 2-3 kpl sitruunaruohoa 2 tomaattia 4 dl kookosmaitoa tuoretta korianteria Silppua sipuli, pilko paprika. Kuullota öljyssä, lisää thai curry –tahna sekä chili murskattuna.Paista n. 5min. Lisää wok-vihannekset ja paista vielä n.5 min. Lisää kasvisliemi ja keitä 5 min. Lisää kuutioidut tomaatit ja sitruunaruoho isoina palasina (palat poistetaan lopuksi). Keitä vielä 5 min. Lisää kookosmaito ja kiehauta. Kaiva sitruunaruohot pois ja lisää silputtu korianteri. Tarjoa kookosriisin kanssa. (Aloita riisin valmistaminen yhtaikaa kastikkeen valmistamisen kanssa).  Kookosriisi 0,5 tl kasvisöljyä 4 dl koo

Huhtikuussa luetut

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa Scifi-lukupiirin kuukaudenkirja. Tosin mä en ole ihan varma, onko tämä scifiä. Ekologinen trilleri olisi huomattavasti kuvaamampi nimike. Mutta scifiä tai ei, tämä kannattaa lukea.Tieteiskirjallisuudeksi todella helppoa luettavaa (L, kokeile tätä :)). Tosin loppuratkaisuista olen hieman erimieltä kirjan kanssa. Kitty Ferguson: Stephen Hawking, Elämä Stephen Hawkingin elämäkerta. Jos on vähääkään fysiikasta kiinnostunut, tämä kannattaa lukea. Tosin pohjatietoja saattaa tarvita aika rutkasti. Monet jutut oli kuitenkin ilahduttavan maanläheisesti selitetty ja itse ainakin opin paljon uutta. Tämä oli todella hidas kirja lukea, mutta oli ehdottomasti sen ajan arvoinen.   Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi Isomäet jatkuu. Tämä kirja oli kirjastossa jännäri-osastolla. Jonkinlainen ekotrilleri tämäkin on mielestäni. Erittäin mielenkiintoinen lukea. Myös aika ajankohtainen kirja energian käytön ja -tuoton kannalta.