Pientä elämää

Viime viikon alussa kyllästyin. Kesä saa nyt jo tulla ja yöpakkaset loppua. Sisuunnuin ja päätin, että kyllä kasvit (tai no osa niistä) saa luvan selvitä, jo oikeissa paikoissaan. Istutin tomaatit, osan yrteistä ja kesäkurpitsaa oikeisiin ruukkuihin. Kaikki edellä mainitut alkoivatkin jo hieman kiukutella liian pienistä ruukuista. Ja allekirjoittanut alkoi kiukutella purkkien edestakaisin raahaamisesta. Pari yötä peittelin harsoilla kultamussukoita ja loput säilöin minikasvihuoneeseen. Ja tadaa, tämä kiukustuminen auttoi: kesä totta tosiaan saapui. (No siis, eihän se nyt varmastikaan oikeasti auttanut, mutta anyway).  Ja koska koskaan ei tiedä, ovatko nämä tämän kesän ainoat lämpimät päivät, niin onhan niistä pitänyt nauttia. Hampurilaiset syötiin pihalla (vaikkei aurinko sinne enää paistanutkaan niin myöhään, mutta lämmin oli silti) ja aamutee on nautittu aamuauringossa. Itse olen fillaroinut ympäriinsä hymyillen sille, että t-paidallakin on vähän kuuma, ja H on hymyilly...

Maanantaina oli kevätpäiväntasaus, joten nyt ollaan oikeasti menossa kesää, valoa ja lämpöä kohti. Sopivasti maanantaina oli myös aurinkoinen ilma, ainakin päivällä. Suuntasin siis autotalliin, jossa kunnostin pyörän kesäkuntoon. Ja tarkalleen kevätpäiväntasauksen aikana (joka oli siis ma 20.3. klo 12.28) olinkin pyörän selässä huristelemassa kirjastoon 6 km päähän. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Oli niin keväinen olo. Menomatkalla kevätoloa hieman himmensi yhtäkkinen todella luminen pätkä hiekkatiellä. Paluumatkalla valitsinkin reittini toisin.  Hymyilytti. Päässä soi "Kevät, kuljen Hakaniemen rantaa...." Laulun sanat ovat kyllä aika surulliset, mutta kevätfiiliksen ne toivat silti. Ja kesää kohden tosiaan mennään. Vietin tämän kevään viimeisen ylimääräisen maanantaivapaan ja viimeinen jakso alkaa tällä viikolla. Maanantaivapaat ovat olleet ihana bonus ja viikot ovat menneet todella nopeasti. Kuitenkin on yllättävän mukavaa palata taas normaaliin työviikkoon. S...

Tänään on tapahtunut monta viimeistä asiaa tälle keväälle. Viimeinen varsinainen oppitunti on pidetty, viimeinen tukioppilaspuserrus on hoidettu ja lisäksi olen polkenut viimeisen kerran töistä kotiin. Tosin nämä kaikki asiat jatkuvat kyllä siten elokuussa. Suurempia muutoksia ei ole työrintamalla tulossa. Jos viime viikko oli enemmän tai vähemmän kiireinen (Viimeiset arvosanat annettiin, otettiin vastaan viimeiset näytöt, säädettiin, käännettiin ja väännettiin. Jokainen opehuoneen opettaja oli varmasti enemmän tai vähemmän stressaantunut.), niin tämä viikko tuntuu ihastuttavan seesteiseltä. Tänään pyöräillesäni Haagan läpi (viimeistä kertaa siis näin työmatkapyöräillen tänä keväänä) tajusin, että a) alppiruusut kukkii b) ajan näköjään aivan alppiruusupuiston ohi c) en mene tästä ohi aivan lähiaikoina ja d) olen aikonut mennä alppiruusupuistoon jo monena vuonna. Pikajarrutus, pyörä parkkiin ja kiertämään alppiruusupuistoa. Alppiruusut eivät loppujen lopuksi olleet vielä aivan...

Sunnuntaina mun tauti oli vihdoin ja viimein kunnolla selätetty ja lisäksi aurinko paistoi kerrassaan mahtavasti. Oli siis aika kaivaa pyörät autotallin uumenista ja laittaa ne kesäkuntoon. Hyvin öljytyillä ketjuilla sitten polkaistiin kevään ensimmäiselle pyöräretkelle. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Fallkullan kotieläintila . Lasten kanssa juuri sopiva retkikohde. Eikä tietenkään oltu ainoita, jotka olivat tämän paikan keksineet. Väkimäärä ei kuitenkaan haitannut mitenkään, hyvin mahduttiin ihastelemaan eläimiä. Taidammepa suunnata toistekin pyörällä tuonne. Ainakin sunnuntaisin siellä näyttää olevan myös kahvila (vain käteinen käy) auki. Me ei tällä kertaa ehditty kahvilasta nauttimaan, koska päivä oli suhteellisen täyteen bookattu. Polkaisimme siis takaisin kotiin nauttimaan päiväteen.

Viime viikonloppuna tuli pyöräiltyä paljon. Yhteensä kolmen päivän aikana kilometrejä kertyi 86. Huisaa. Kiitos pikalukituksella olevan etupyörän ja tilavan auton, on tavakseni näköjään tullut kuskauttaa itseni ja pyöräni sopivan etäisyyden päähän ja sieltä sitten huristella pyörällä kotiin. Todella kätevää. Varsinkin, kun mun urheilulla pitää olla joku pointti. Pyöräilykään ei oikein suju vain huvin vuoksi. Mutta kun on selkeä määränpää (ja mikäpä olisikaan parempi kuin koti), niin matka sujuu todella näppärästi. Yksi viikonlopun reissuista tuli kyllä tehtyä seurassakin, jolloin ympyräreittikin oli ihan hyvä vaihtoehto. Samalla sai kauhistella yhdessä Kehä III:n kammottavia mäkiä ja lohdutella seuralaista, jonka pylly ei ollut kovin tottunut pyörän satulaan... Lauantaina tuli myös vietettyä pitkästä aikaa iltaa Helsingin puolella. Iltamaisemat ihastuttivat suuresti. Suunnittelenkin jo kesälle öistä kävelyretkeä Helsingin rannoille.

Tämän kesän pyöräilyt ovat edelleenkin jääneet nolostuttavan vähäiseksi...Pyöräilyjalkaa on kovasti monena päivänä vipattanut, mutta joku syy (tai tekosyy...) on liikenteeseen lähdön estänyt. Viime viikolla sää kuitenkin suosi ja silloin tein jo pitkään suunnittelemani Espoo-pyöräilyn. Espoon matkailun sivuilta löytyy erilaisia lyhyempiä ja pidempiä reittiehdotelmia. Itse valikoin pisimmän ja haastavimman Espoo kunto-reitin. Täältä voit nähdä reitin kartalta. Itse aloitin kierrokseni Leppävaarasta, josta suuntasin ensi Tapiolaan ja sitten Rantaraittia pitkin nii pitkälle kuin pääsi. Rantaraitillehan olisi voinut puikahtaa jo Leppävaarasta, mutta alkupään raitti on mutkittelevaa ja hidasta pyöräiltävää, joten tyydyin noudattamaan annettuja ohjeita. Rantaraittia pitkin pyöräileminen on elämys, mitä kannattaa joskus kokeilla. Upeita paisemia, pieniä kävely- ja pyöräilyteitä. Vaihtelevaa maastoa. Kivoja kahviloita matkan varrella. Hienoja taloja. Ja se meri... oih. Rantaraitti on pe...

Periaatteessa mä en tykkää ollenkaan välineurheilusta. Periaatteessa oon sitä mieltä, että välineiden merkillä ei oo niinkään väliä ja joo... Mutta mitens sitten käytännössä? No, mitään merkkiurheiluvaatteita tai -välineitä en erityisemmin etsi tai erityisesti halua. Mutta karu fakta on, että hyvän merkin tuotteet on yleensä teknisesti parempia ja pitkäikäisempiä (ja hintavampiakin...). Ja toinen karu fakta on, että joskus välineiden uusiminen tai hankkiminen ylipäätänsä helpottaa sitä urheilua... Eniten mä välineurheilen pyöräni kanssa. Tosin senkin kanssa pyrin pysymään kohtuudessa. Edellinen pyöräni oli maastopyörä, jonka halusin ja sain vuonna 1997... No maastopyörä + pääkaupunkiseudun kadut ei sitten ollut ihan paras yhdistelmä. Muutaman kuukauden poljin miehen Nishikillä (hieman väärän kokoinen, mutta menetteli) ja samalla pohdin kuumeisesti, että kannattaako mun hankkia omaa kallista pyörää, ja jos sellaisen hankin, niin millanen sen pitäisi olla. Loppujen lopuksi suunnille...

...monta vaaraa ompi eessä. ...varsinkin pyöräillessä. Mua alkaa pikku hiljaa kauhistuttaan ihmisten piittaamattomuus pyöräteitä kohtaan. Vaaratilanteita tulee niin sairaan paljon vastaan. Ja kuitenkin pyörällä on yleensä aika paljon nopeutta ja vaikka kuinka yrittää havainnoida ympäristöään, niin ei millään ehdi havainnoida joka ikistä koiraa ja lasta ja lastenvaunua.... Pahimmat ovat kyllä ehdottomasti koirat flex-hihnoissa. Olisiko liikaa vaadittu, että omistajat pitäisivät koiransa edes samalla puolella katua kuin itse ovat... Ja ehkei siinä kevyen liikenteen väylällä ole pakko pitää sitä flexiä täysin vapaana... Flexin narua on nimittäin todella todella vaikeaa nähdä kauemmas, ja jos koira vielä sattuu olemaan jossain puskassa niin tadaaa, satavarma kolari edessä...  Ja miten kummassa voi olla vaikeaa lukea niitä liikennemerkkejä ja huomata maahan maalattuja polkupyörien kuvia... Kyllä, se todellakin meinaa sitä, että siinä on pyörätie. Ei jalkakäytävä, ei tie, jossa voi menn...

Sunnuntai oli pitkästä aikaa liikuntapäivä. Lauantaina P korjaili mun vanhan pyörän itselleen ja sunnuntaina sitten poljettiin. Lähdettiin liikkeelle Leppävaarasta ja poljettiin rantaraittia pitkin Otaniemen ja Westendin ohi Haukilahteen. Haukilahden paviljongissa kävimme syömässä sunnuntailounaaksi salaatit. Suosittelen varsinkin vuohenjuustosalaattai. Haukilahdesta jatkoimme matkaa Matinkylän ja Kivenlahden ohi Saunalahteen, jonne rantaraitti käsittääkseni päättyy. Käsittääkseni siksi, että matkalla olleet opasteet eivät kyllä aina olleet ihan selvimmästä päästä... Raittia on pääsääntöisesti osoittamassa n.15 cm x 15 cm -kyltit ja jokaisessa risteyskohdassa sai kyllä aika ahkerasti kuikuilla, kääntyykö reitti. Ja silti yleensä aina, kun reitti kääntyi, etummaisena polkenut sai käydä tekemässä u-käännöksen. Ihan pikkuisen ehkä kaipaisin sellaisia kääntymisen osoittamia kylttejä...  Mutta joka tapauksessa Rantaraittia oli todella hyvä polkea. Pääsääntöisesti reitti meni aivan ranta...