Pientä elämää

Harvoin on tässä taloudessa kärsitty matkakuumeesta niin paljon kuin nyt. Varsinkin allekirjoittanut ei meinaa housuissaan pysyä. Sillä tällä matkakuumeella on kohde ja ajankohtakin jo olemassa. Ja mikä parasta, matka alkaa jo vajaan kahden viikon päästä. Alle kaksi viikkoa!

Tähän matkakuumeeseen on kuulunut lämmöstä haaveilu. Kesävaatteiden sovittelu. Unelmoiminen uima-altaasta. Nähtävyyksien selailu netistä (ja alamittaisten urakka: miniesitelmät kohteesta). Ja toki kaikenlainen aikatauluttaminen, jotta reissuun päästään ja kaikki tavarat ja ihmiset ovat mukana (ihan hyvä tavoite).
Tänäkin vuonna matkakohteena on ystävämme Singaporessa. Viime vuonna reissasimme pariskuntana, tänä vuonna myös alamittaiset ovat mukana. Tiedossa siis varmasti väsyttävä lento itse kullekin (tässä vaiheessa padeihin on ladattu jo elokuvia, kirjastosta on lainattu kirjoja itse kullekin, ja eväsmietinnät on hoidettu). Fiksut ihmiset olisivat ehkä ottaneet suorat lennot, mutta aikataulullisetsti ja hinnalli…

En ole koskaan pitänyt hammaslääkärissä käynnistä. Lapsena suorastaan vihasin sitä. Onnistuin saamaan miljoona (no hieman liioitellen) reikää ja lisäksi vielä kävin läpi oikaisuhoidot.
Hampaita harjasin ahkerasti aamuin illoin, mutta niitä - - - :n reikiä tuli silti.

Nyt aikuisena uusia reikiä ei ole enää pahemmin (koputus puuhun) ilmaantunut. Eikä se hammaslääkärikään tunnu enää aivan niin pahalta ajatukselta. Tähän on vaikuttanut paljon se, että olen käyttänyt sekä aikaa, vaivaa että rahaakin hyvän hammaslääkärin löytämiseen. Viime vuosina hammaslääkärissä käynti on ollut jopa ihan siedettävää. Tosin edellisestä kerrasta on jo yli 2 vuotta, koska reikiä ei ole (koputus jälleen puuhun) näkynyt. Hammaslääkärin kanssa totesimme, että toistaiseksi riittääkin vuosittaiset käynnit suuhygienistillä.

Tällä viikolla olikin sitten se aika. Osa vihaa suuhygienistilläkin käyntiä, itselleni tämä on huomattavasti pienempi paha kuin hammaslääkäri. Tämä johtuu äänistä... Poran ääni (varsinkin se vi…

Hyvät italiaiset ravintolat ovat Helsingissä harvassa (toki vain oma mielipiteeni), mutta kun sellaiseen törmään, niin se onkin sitten todella hyvä. Il Bucatino (Tehtaankatu 38) on juurikin tällainen loistava peri-italialainen pieni ravintola, jonka ruoka oli herkullista.

Ravintola on aika pieni yhtenäinen tila (asiakaspaikkoja noin 40), jonka tiiviys lisää italialaista tunnelmaa.  Me ruokailimme pariskuntana, mutta samaan aikaan ravintolassa oli syömässä myös perheitä ja kaveriporukoita.
Il bucatino on trattoria, jonka on perustanut kolme italialaista miestä. Ainakin meille jäi sellainen olo, että herrat edelleen itse työskentelevät ravintolassa. Henkilökunta oli suurimmaksi osaksi italiaista, mutta suomen kieli sujui tarjoilijoilta hyvin. Ja palveluhan oli todella hyvää. Niin hyvää, että kun lähtiessämme unohdin reppuni tuolin alle, niin ravintolasta soitettiin jo muutaman minuutin päästä H:lle (jonka nimellä pöytävaraus oli), että onkohan meillä jäänyt tavaroita... Ihailtavaa toimi…

Töiden alkamisen jälkeen on kiire hiipinyt taas normaaliin päivärytmiin. Töissä on kiirettä ja vapaa-ajallakin on tuntunut olevan menoja menojen perään. Kiireestä johtuen olikin ihanaa, kun satoi lunta. Kunnolla ihanaa valkoista pakkaslunta.

Iltasella voi katsella ikkunasta katuvalon loisteessa kimmeltävää lumihankea (näkyy muuten juuri sopivasti sohvalla istuessa). Valo tulee juuri sopivassa kulmassa, jotta lumikiteet suorastaan säihkyvät. Päivisin valoisuuden määrä on lisääntynyt huomattavasti ihan lumen ansiosta. Ja toki pakkaspäivien ansioista myös aurinko on pilkahdellut paljon.
Alkuviikosta bussipysäkillä keskityin lähinnä hengittämiseen, auringon valoon kasvoilla ja lumiseen maisemaan. Hetkessä rentoutumista. Tänään ihastelin lumisia puita ja niiden luomia käytäviä.
Aamuisin kuuntelen pakkaslumen narinaa kenkien alla; aivan kuin lapsuudessa. Iltaisin katselen parvekkeelta lumista metsää, jota kuu hieman valaisee.

Talveen kuuluu myös vilttiin käpertyminen, teen nauttiminen ja hy…

Olemme olleet nyt vajaan vuoden ostamatta jauhelihaa. Lapsiperheruokia tehdessä jauhelihattomuus (emme osta siis naudanlihaa, muita jauhelihoja emme käyttäneet aiemminkaan) aiheutti aluksi ongelmia. Nyt jauhelihan korvaajia on jo kuitenkin useampia. Härkis sujahtaa useimmiten makaronilaatikkoon, soijarouheesta tehdään tomaattipohjainen kastike pastalle, nyhtökauraa käytetään milloin mihinkin jne. Nyt viimeisimpänä tähän talouteen on astellut mifu*.
Toistaiseksi parhaaksi käyttökohteeksi mifulle on osoittautunut mifupizza, joka on lapsuuden jauhelihapizza uudistettuna. Lapsuudessani kotona tehty pizza oli aina paksupohjainen, joten niin tämäkin (vaikka muuten teemmekin yleensä ohutpohjaisia pizzoja pizzakiven päällä).

Pohja:
3 dl lämpöistä vettä (hieman kättä lämpimämpää)
4 rkl oliiviöljyä
½ pkt tuorehiivaa (tai vastaava määrä kuivahiivaa)
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja

Laita kulhoon vesi ja öljy. Sekoita joukkoon hiiva (itse käytän tähän vaiheeseen vispilää). Lisää suola sekä vehnäjauhot. …

Kolmas vuosi bujoilua alkoi. Edelleenkään en usko aivan heti lopettavanikaan. Sen lisäksi, että meidän sekamelskaperheen menot pysyvät suunnilleen hallinnassa (olemme myös käytännössä lopettaneet seinäkalenterin käytön kokonaan), antaa se myös itselleni omaa aikaa. Sellaista aikaa, jolloin istun ja teen jotain juttua ajatuksella. Toki välillä kuukaudet syntyvät kiireellä ja bujo toimii lähinnä pikaisena merkkaamisalustana. Useimmiten ehdin kuitenkin ottaa bujon avulla aikaa itselleni. Saatan esimerkiksi suunnitella illan aikataulun niin, että menen ennen liikuntahetkeä kahvilaan juomaan teetä ja väkertämään bujoa. Rentouttavaa.
Viime vuonna yritin ahkerasti seurata päivän mielialaa. Loppujen lopuksi alkoi jäädä päiviä välistä, sitten viikkoja ja lopulta kuukausia... Ei toiminut. Ideana ihan järkevä, mutta käytännössä itselläni päivät ovat useimmiten ihan peruskivoja. Lisäksi jos päivässä sattui olemaan negatiivisempia tunteita, niin yleisfiilis oli kuitenkin peruspositiivinen. Ei sii…