Pientä elämää

Näin syksyn kolkutellessa ovella on hyvä palata vielä kesään ja muistella ihanan lämmintä päivää Vallisaaressa. Brunssiryhmämme pakkkasi piknikbrunssikamat laukkuihin ja suuntasi yhden hengen vajauksella (mutta kahdella lapsivieraalla lisättynä) Vallisaareen eräs kaunis kesäaamu. Vallisaari (ja Kuninkaansaari) olivat pitkään puolustusvoimien omistuksessa, mutta nyt ne ovat siirtyneet Metsähallitukselle ja avautuneet tänä keväänä myös suurelle yleisölle. Viimeiset asukkaat ovat muuttaneet saaarista pois 20 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan Vallisaari on ollut miehittämätön linnake. Saari on saanutkin olla suhteellisen rauhassa ja se näkyy luonnossa. Puut olivat korkeita, kallioilla kasvoi paljon kukkia, perhoset lentelivät ja linnut sirkuttivat. Vanhaa kylänraittia kävellessä olisi voinut kuvitella olevansa pieneässä maalaiskylässä 50 vuotta sitten. Ja sellainen se kait vähän olikin, saaressa asui nimittäin 50-luvulla parisataa henkeä ja oma kansakoulukin siellä oli. Val

Sunnuntaifiilis. Talo on hiljainen. Yksi on treeneissä, yksi matsissa, yksi kaverilla, yksi museossa ja yksi kuskailemassa kahta ensimmäistä. Oma rauha. Jalassa villasukka, kantapään alla kylmäpussi, vieressä teekuppi. Sain NYCin reissulla ilmeisesti jonkin sortin rasitusvamman kantapäähän (liiallisesta kävelystä). Nyt töiden alettua tämä vamma on aktivoitunut uudestaan, merkittävästi. Töissä kovalla lattialla kävely ei ilmeisesti ole tehnyt oikein hyvää. Kokeilen vielä viikon omahoitoa ja sitten pitänee mennä lääkäriin. Tällä hetkellä hoitona on venyttely, kylmäpussin käyttö, lepo (vaikeinta...) ja sellaisten kenkien käyttö, jossa kantapää voi hyvin. Viimeinen on ollut haaste, koska missään kengissä kantapää ei oikein tuntunut nauttivan olostaan... Eilen kuitenkin löytyi sitten ne parhaat kengät: korkkarit. Niin, k o r k k a r i t. Olin etukäteen varma, että korkkarit ois huonoin mahdollinen ratkaisu, mutta eilen selvisikin, että asiahan on päinvastoin. Kantapää suorastaan nautti

Viime viikonloppuun mahtui Uutelan lisäksi myös kesän toinen Helsinki-päivä Petran kanssa. Päivä alkoi Torikorttelien Katujuhlasta jonka halusin käydä kurkkaamassa. Kiertelimmekin Katariinankadun liikkeitä (mene ihmeessä, ne ovat tosi söpöjä ja kivoja. Väittäisin myös, että täältä löytyisi tuliaisia tyypille jos toisele) ja kävimme ihastuttavassa El Fant -kahvilassa (facebook-sivut löytyvät täältä.  Päädyimme syömään myöhäisen aamupalan ja saimmekin nauttia jogurttimme ja tuorepuuromme todella ihastutavista astioista. Tämä paikka viehätti kovasti. Kahvila on myös viinibaari, joten taidanpa käydä kokeilemassa senkin puolen joku ilta. Tällä kertaa Torikortteleissa itseeni osuivat myös Lapuan kankurit (kotiutin yhden ihastuttavan käsipyyhkeen) sekä Sweet Story Helsinki. Jälkimmäisestä ostin teetä, mutta tänne kannattaa mennä ehdottomasti karkkien vuoksi. Todella ihastuttavia pieniä pussukoita erilaisia karkkeja. Jos tarvitsisin tuliaisia vaikkapa ulkomaille mennessä, kävisin hake

Ekan työviikon jälkeen pää kaipasi kovasti rentoutumista. Viikonloppuna sitä onneksi olikin. Viikonloppu oli niin kiva ja rentouttava, että tällaisia pitäisi olla lisääkin. Mutta nyt ensin perjantaista. Perjantai-illalla halusimme tehdä H:n kanssa jotakin kivaa yhdessä. Mietimme etukäteen Flamingon kylpylään menemistä, mutta hyvän sään johdosta ulkoilu vei voiton. Ihan vähän ulkoilun valitsemiseen vaikutti myös ystävämme Pokémonit...  Pienoisen arpomisen jälkeen päätimme hurauttaa autolla Vuosaareen ja suunnata kävelemään Uutelaan. Uutela sopii tähän kesään kuin nenä päähän, koska olemme H:n kanssa käyneet siellä retkeilemässä yhdelle ekoista treffeistämme. Tällä edellisellä visiitillä emme kuitenkaan kiertäneet koko luontopolkua, joten asia piti korjata. Kävellessämme katselimme hieman opastauluja, mutta emme näköjään kovin tarkkaan (ja etukäteen emme olleet tällä kertaa tutustuneet kohteeseen ollenkaan). Luontopolun kahdeksikon muoto nimittäin pääsi vähän yllättämään. Sateen u

Tässä vaiheessa syksyä ainakin meidän pakastin suorastaan pullistelee. Uusia marjoja on pussitettu ja pakastettu ja vanhojakin on vielä vähän jäljellä... Leivoinkin siis punaisista viinimarjoista makoisan piirakan (ja toisenkin). Tässäpä resepti: Viinimarjapiirakka pohja: 100g voita 1 dl sokeria 1 kananmuna 2½ dl vehnäjauhoa 1 tl leivinjauhetta päälle: n. 3dl punaisia viinimarjoja pakasteesta 1 prk (250g) mascarpone-juustoa 1 kananmuna ½ dl sokeria Vaahdota voi ja sokeri keskenään vatkaamalla. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Taputtele taikina rasvatun piirakkavuoan pohjalle + reunoille. Kaada päälle sopiva määrä viinimarjoja. Sekoita keskenään mascarpone, kananmuna ja sokeri. Levitä nuolijalla marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia uunin keskitasolla. Tarkkaile kuitenkin piirakkaa, ettei pinta pääse kärähtämään.

Tänä vuonna syksyn saapuminen pääsi ehdottomasti yllättämään. Väittäisin, että niistä yhdeksästä aiemmasta syksystä (mihin tämä aika oikein vierii???), kun olen opena aloittanut koulun elokuussa, ei yksikään ole ollut näin kylmä ja sateinen. Melkein poikkeuksetta olen aloittanut ensimmäiset työpäivät mekoilla tai kesähousuilla. Nyt on pitänyt olla oikeasti pitkät housut ja pitkähihainen paitakin töissä. Ennen syksyn saapumista ehdittiin kuitenkin oikeasti nauttia vielä kesäpäivistä. Viimeiset viikot eivät ehkä olleet kovin lämpimät, mutta aurinko ainakin paistoi. Ehdimme nauttia kesäpäivistä Turun suunnalla. Kuunnella laineiden liplatusta laituriin. Ihastella tähtitaivasta. Yrittää tutustua Turun suunnan lehmiin (ne ei oikein lämmenneet meille), nauttia ystävien seurasta. Nauraa, laulaa, nukkua liian vähän. Ja mikä fiilis on mökkeillessä hipsiä aamulla rantaan (ei, en mennyt uimaan. Vesi oli h y i s t ä.). Viritellä muurikka lämpenemään ja katsella vierestä, kun herkkuaamiainen v

Meidänkin taloudessa on tänä kesänä etsiskelty nyhtökauraa. Tämä kaurasta ja palkokasveista valmistettu lihan korvike on ollut koko kesän vaikeasti löydettävissä. Nyt sen kuitenkin olen oppinut: Stockmannille tuotetta tulee keskiviikkoaamuisin ja Prismoihin (ainakin pääkaupunkiseudulla) lauantaiaamusin. Viime lauantaina nousimmekin H:n kanssa hämmentävän aikaisin a) lauantaiksi b)kesälomalauantaiksi ja suuntasimme Prismaan. Olimme paikalla hyllyyn luona 8.15 samoin kuin kolme muuta tyyppiä. Ja kovin montaa pakettia Nyhtökauraa ei sitten jäänytkään meidän poistuttua paikalta (eikä kukaan edes hamstrannut tätä järjettömän montaa pakettia), suosittu tuote siis. Nyhtökaura ei itsessään maistu mitenkään erityisen hyvältä. Viljalta ja herneeltä lähinnä. Tärkeää onkin siis tuotteen maustaminen. Paria erilaista ruokaversiota olen nyhtökaurasta kokeillut ja tämä alla oleva on uponnut talouden alamittaisiin. Ensimmäisellä  kerralla emme kertoneet ruoan olevan nyhtökaurasta (nämä ovat edell

Yllättäen viime viikolla päädyin talouden alamittaisten kanssa Kiasmaan. Olimme kyllä suuntaamassa etsimään Pokémoneja keskustaan H:ta odotellessa, mutta yllättäen jokaisen alamittaisten puhelin irtisanoutui koko Pokémon-hommasta junamatkan aikana. Piti siis keksiä uusi suunnitelma alle 10 minuutissa. Päätinkin siis yksinvaltiaaksi oikeudella, että suuntaamme museoimaan Kiasmaan. Olin etukäteen ehkä hieman skeptinen reissun onnistumisesta (vaikken sitä kellekään alamittaiselle myöntänytkään) ja niin taisi olla muukin joukko. Kiasma kuitenkin yllätti alamittaiset täysin: "täähän ei ookaan mikään tätimuseo", "mä luulin, että me mennään johonkin tylsään tätipaikkaan" (mikä ihmeen tätijuttu näillä oikein nyt on?) "täällähän ei tarvikaan olla ihan hiljaa". Ja oikeassahan ne olivat. Tosin välillä olisin toivonut ehkä hieman hiljaisempaa otetta taiteen katseluun, mutta hyvin me kuitenkin selvittiin. Choi Jeong Hwan Happy Together ihastutti meistä jokais