Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)
Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.
Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa
Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee jauhojen keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan hiivaseos ja sekoita puulusikalla tms n. kädenlämpöinen vesi ja öljy joukkoon. Vaivaa taikinaa käsin voimakkaasti. Kun taikina alkaa irrota käsistä, kumoa taikina pöydälle ja veivaa lisää. Lisää veivauksen aikana vielä hieman lisää jauhoja. Veivaa ja vaivaa taikinaa reilusti n.10 - 15min. Laita taikina takaisin kulhoon ja kostuta pinta oliiviöljyllä. Peitä kulho kelmulla ja nosta taikina jääkaappiin nousemaan vähintään 8 -9 tunniksi (voi hyvin olla yön ylikin). Jos tähän ei ole aikaa, anna taikinan nousta huoneenlämmössä pari tuntia.
Kun taikina on noussut, vaivaa sitä pöydällä vielä muutama minuutti. Jaa takina n.200g palleroihin. Itse pussitan tässä vaiheessa osan palleroista ja laitan ne tosiaan pakkaseen.
Sitten taikina kaulitaan ohuen ohueksi levyksi, täytetään ja paistetaan 250 asteessa n. 7-10 min. Itse suoritan paistamisen pizzakiven päällä, jolloin pohjasta tulee todella kiva :)
Eikös kuuma vesi tapa hiivan?
VastaaPoistaOhjeessa on LÄMMIN vesi, joka tarvitaan KUIVAhiivan herättelyyn ja toimimiseen.
Poista