...päivisin on kuuma (shortseja on ikävä) ja aamuisin kylmä... Kait se pitää jo uskoa, että syksy on selkeästi alkanut. Onneksi kuitenkin ihanan aurinkoisilla ja lämpimillä päivillä. Syksy on alkanut sikälikin, että työt on alkaneet. Näin syksyn alku on koulussa aina mielettömän kiireistä. Joka kerta mä myös unohdan sen ja onnistun kasailemaan itselleni kaikkia ylimääräisiä hommia. Toisaalta myös oppilaat jaksavat näin alkusyksystä huomattavasti paremmin, joten itsekään ei ole hillittömän väsynyt. Töiden lisäksi nämä pari viikkoa ovat menneet ahkerasti kokkaillessa. Olen testaillut uusia juttuja (näistä postauksia myöhemmin, kunhan teen ruokia uudestaan. Jostain kumman syystä en tajua ikinä ekalla kerralla tehdessä ottaa kuvia....) ja hieman parannellut joitakin vanhoja. Järjestin myös ohimennen osana puuhakaksikkoa 35 hengen bileet. Bileet, joissa itse tehtiin ruoka alusta loppuun saakka ja jossa tilaa oli jokaiselle vieraalle periaatteessa 2 neliötä. Mutta hyvin mahtui. Lisäksi ole