Pientä elämää

Lauantaille piti saada ravintola. Ravintolan etisimiselle ei kuitenkaan haluttu kuluttaa liikaa aikaa, sillä oli aika todennäköistä, että ravintolareissu saattaisi peruuntua. Ravintolavalinta tehtiin siis tasan yhden instagram-kuvan pohjalta. Ja sekin vain siksi, että nimi kuulosti kivalta. En edes selannut ruokalistaa netistä, etsin vain nettisivuilta puhelinnumeron (koska, mur, ilmeisesti pöytävarausta ei voi tehdä netin kautta). H soitti varauksen (tosin soitettuaan ensin väärään numeroon...) viikolla ja pöytä oli hoidossa. Lauantaina havaittiin pääsevämme tosiaan liikenteeseen, mutta kumpikaan ei muistanut mihin kellonaikaan pöytä oli varattu. Siispä H soitti uudestaan (tällä kertaa suoraan oikeaan numeroon). Tarjoilija ei saanut selvää käsin kirjoitetusta nimestä, joten tehtiin varulta uusi varaus oikeaan aikaan. Ravintolaan matkalla tapasimme naapurimme, joka houkutteli syömään hänen luoksensa. Vähältä piti, ettei muutettu suunnitelmia. Ja ONNEKSI ei muutettu. Benjam´s

Eilen löysin itse kokkaamassa neljälle alaikäiselle pikaruokana nuudelia ja kalapuikkoja (ruoka, joka myös takuuvarmasti uppoaa kaikille). Yksi vieraileva tähtönen ja kolme normiyksilöä. Mietin, että kuinka tähän päädyttiin. Jotenkin tämä arki on parissa vuodessa tullut osaksi mun elämää. Ruoanlaittoa, siivoamista, pyykinpesua. Kuulumisten vaihtamista. Läksyjen tekemistä. Kokeesta panikointia. Hukkuneiden kännyköiden etsimistä. Piposta ja hanskoista naputtamista. Riitojen ratkomista. Uhman ohi menemisen odottamista. Syvään hengittämistä. Ja kuten eilen, ex tempore koko konkkaronkan ruokkimista, paimentamista ja eteenpäin hoputtamista. H tarvittiin naapurin raksalle pika-avuksi tunniksi, joten mä jäin pyörittämään viikon kiireisimmän illan itsekseni. Hyvin meni. Mietin vain sitä, kuinka erilaista tämä arki on verrattuna vaikkapa arki-iltaani kolme vuotta sitten. Yhtäkkiä onkin me ja arjen sumplimista miljoonan eri liikkuvan osan suhteen. Ja itse asiassa mä tykkään tästä. Useampi o

Tänä syksynä kotiutimme mekin Iittalan Sarpaneva Padan. Jo pitemmän aikaa olin tätä miettinyt, ja kun ilmeni, että H oli samaa miettinyt, niin ei kuin tuumasta toimeen. Pata on miellyttävä katsella (tosin pitäisi raivata kunnolla sen ympäristö, jotta Pata pääsisi oikeuksiinsa) ja on se päässyt tositoimiinkin. Yllättävän harvoin kuitenkin. Emme näköjään ole tarpeeksi kauan aikaa kotona, että ehtisimme kokkailla kunnon uuniruokia. Pataleipää kokeilin ensin kerran huonoin seurauksin. Leipä jäi pohjaan kiinni aivan täysin. Mutta kyllä se maistui silti hyvälle... Seuraavalla kerralla sipaisin öljyä pohjaan + reunoille ja jo irtosi leipä. Ja pataleipähän on ensinnäkin helppoa ja toisekseen vielä törkeen hyvääkin. Tämän reseptin sai ystävältäni L:ltä ja olin kerrankin muokkaamatta sitä (sen verran paineita oli edelllisen kerran epäonnistuneesta kokeilusta). Pataleipä 7 dl vehnäjauhoja 3/4 tl suolaa ½ tl kuivahiivaa 3½ dl vettä Sekoita kulhossa kuivat ainekset keskenään ja l

Iso Roba 3-5:ssa sijatiseva Hello Darling oli brunssiryhmämme tämän kuukauden kokoontumispaikka. Paikan päälle suunnatessa keskityin niin ihastuttavaan auringonpaisteeseen, etten meinannut löytää koko paikkaa. Sisäpiha oli hieman kavalasti piilossa (no ei se oikeasti ollut, mä en vain katsellut kunnolla ympärilleni), mutta onneksi toinen brunssiryhmäläinen huomasi minut ja johdatti oikeaan paikkaan. Hello Darling ihastutti pienuudellaan, sisustuksellaan ja henkilökunnallaan. Tuli jotenkin tosi sympaattinen ja hyväksytty olo. Käyttökielenä paikassa toimii englanti, joka luistikin henkilökunnalta todella hyvin. Paikka on muuten niin pieni, että jos tänne halajaa, kannattaa ehdottomasti tehdä pöytävaraus. Meidänkin brunssin aikana jokainen pöytä oli koko ajan varattu. Niin ja tänne kannattaa haluta. Paikan tunnelma vei vaan mennessään. Ja eipä siinä ruoassakaan valittamista ollut. Rankkasimme tämän brunssin toiselle sijalle kokeilemistamme brunsseista. Ja ykköstä onkin paha oh

Kesällä luin Marie Kondon KonMari-kirjan ja taitteluosuushan vei mennessään. Muuhun japanilaiseen ajatteluun en oikein syttynyt, mutta ei se mitään, taittelu on huippua. Niin huippua, että se leviää kaveripiirissä pikku hiljaa jokaisen vaatekomeroon. Aika monen tuttavan/kaverin kotoa löytyy jo sievästi taitellut vaatteet laatikoista. Omat taitteluni alkoivat kesän lopussa. Kävin silloin myös läpi vaatteeni KonMarimaisesti. Mietin vaatteiden kohdalla, tuoko se iloa vai ei. Tosin en oikein osannut miettiä vaatteita ilontuojina. Mietin sen sijaan sitä, mitkä vaatteet päällä koin oloni hyväksi ja koin näyttäväni siltä, miltä haluan. Eli onhan sekin tavallaan ilon tuomista. Joka tapauksessa karsin siis vaatevarastoani suhteellisen runsasalla kädelllä (nyt vaan pitäisi vielä viedä karsitut vaatteet kierrätykseen ullakolta). Sen jälkeen sitten taittelemaan. Aluksi taiteltavaksi pääsivät t-paidat. Sitten sukat. Sitten pitkähihaiset ja lopulta vielä neuleetkin. Alusvaatelaatikko on vielä

Viikonlopun tekemiset ja ruoat on suunniteltu. ---Kerrankin ajoissa. Viikonlopulle on suunnitteilla tällä erää ahkeraa uunin käyttöä (sähkölasku kiittää...).  Skidit on paikalla, joten niiden kanssa leivotaan ainakin yksiä tärkeitä juttuja (joihin ylläolevat mausteet liittyvät oleellisesti). Lisäksi ajattelin omin nimineni leipoa ainakin yhtä muuta juttua. Ja viikonlopun ruoatkin taitavat olla uunipainotteisia. -talvi on ilmeisesti tullut, vaikkei sää siltä näytäkään.

...joka kerta sanoessani mielessä marraskuu lähtee päässäni soimaan Miljoonasateen Marraskuu. Itse en kuitenkaan näin marraskuun alussa ole kovin synkissä ja ikävöivissä tunnelmissa. Olen itse asiassa yllättävän positiivisella ja odottavalla mielellä. Marras- ja joulukuuhun mahtuu kuitenki paljon kivoja tapahtumia. Tänä vuonna päätin osallistua facebookissa kiertävään lukuhaasteeseen . Viime vuonnakin taisin yrittää, mutta homma taisi kaatua heti alkumetreille. Tänä vuonna olen sen sijaan ainakin toistaiseksi pystynyt lukemaan vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta per päivä. Useimpina päivinä itse asiassa enemmänkin. Ratkaisuna on tänä vuonna ollut se, että kotona mua odottelee koukuttava tiiliskivi (tällä hetkellä Diana Gabaldonin Luiden kaiku) ja repussa kulkee mukana hieman ohuempi kirja. Bussi- ja junamatkat (vaikkei niitä tulekaan kuin 2 - 4 viikossa) olen viettänyt kirjan parissa. Hei hei puhelin, tervetuloa kirja. Ja jo yksinomaan tämä ratkaisu on piristänyt huomattavasti

Viikonloppuna vietettiin yhden alamittaisen synttäreitä. Synttärivieraat olivat juhlakalun toivomuksesta tällä kertaa pääsääntöisesti aikuisia (ja yksi koira). Teemaksi päivänsankari valikoi Halloweenin ja pöytä katettiinkin sen mukaiseksi. Pöytää koristivat hämähäkit ja kummitukset. Hämähäkki oli myös kutonyut verkkonsa kakun päälle ja kummitukset olivat päätyneet kippoon syötäväksi.  Lisäksi tarjolla oli pikkupizzoja ja juustotarjotin.  Harkitsin myös kurpitsan kaivertamista, mutta flunssainen olo iski viikolla sen verran päälle, että päätin hylätä sen ajatuksen. Ihan hyvä veto, tekemistä riitti näissäkin leivonnaisissa ihan sopivasti.