Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella uusikoti merkityt tekstit.

Kohti uusia tuulia

Viime viikkojen aikana on nostettu useammat kuoharilasilliset asioiden eteenpäin menemisen kunniaksi. Kävi nimittäin niin, että jo jonkin aikaa myynnissä ollut talomme meni kaupaksi. Ihanaa. Ei siksi, että tässä talossa olisi jotain vikaa. Vaan siksi, että uuteen kotiin olemme muuttamassa heinäkuussa. Kävi siis paremmin kuin hyvin, että kaupat syntyivät. Meille löytyi sopivat ostajat ja ostajille varmasti hyvä uusi koti. Tähän asti ollaan keskitytty ajattelemaan sitä, kuinka pitkä aika kesään on ja kuinka vielä paljon pitempi aika on muuttoon. Nyt on voitu huokaista ja todeta, että itse asiassa kesähän on ihan tässä pian ja muuttokin yllättävän lähellä. Muutamme huomattavasti pienempiin neliöihin, joten tässä pitää karsia ja konmarittaa erittäin ahkerasti. Toriin onkin pistetty ilmoitusta toisensa jälkeen ja bujo on täynnä listoja asioista, jotka pitää käydä läpi. Ja pikku hiljaa ne tavarat vähenevät. TV-taso meni jo kaupaksi ja nykyään olohuoneessa onkin iso tyhjä kohta. Seuraavaa...

Illallinen taivaan alla, kaikkialla

Kesäloman viimeiset päivät vilistävät ohi hurjaa vauhtia. Torstaina 6.8. vietetty Illallinen taivaan alla -tapahtuma olikin hyvä hetki juhlistaa lähes jo lopussa olevaa kesälomaa, fiilistellä alkavaa syksyä ja tutustua uusiin naapureihin. Me kannoimme torstaina pöytämme ulos kadulle suoraan ulko-ovemme eteen ja kutsuimme mukaan joukon naapureita. Suurin osa tuli syömään kanssamme, osa istumaan iltaa hieman myöhemmin. Söimme, tutustuimme toisiimme, nautimme lämpimästä illasta ja kävimme suuria keskusteluja. Suurin osa muista oli menossa seuraavana aamuna töihin, mutta hups, yllättäen ilta venyikin hyvin myöhäiseksi. Suunnittelimme jo seuraavia katubileitä, ehkä ne jo tänä syksynä ehdimmekin järjestää. Väliäkö sillä, että katu on edelleen hyvin kesken ja näyttää lähinnä rakennustyömaalta. Illan mittaan meitä istui pöydän ääressä yhteensä 14 henkeä. Alkuruoaksi tarjoilimme munakoisokeittoa , jota tällä kertaa haudutimme muutaman tunnin ja se teki kyllä keitolle hyvää. Keitosta tul...

Viimeisiä viedään

Tämän kevään viimeiset työpäivät ovat tässä ja nyt. Samoin viimeiset päivät tässä asunnossa. Töissä on kiire, kiire ja kiire. Onneksi nyt viimeiset kolme päivää (+ se kevätjuhla) pitäisi olla laskettelua lomalle. Ei enää varsinaisia oppitunteja. Ei kokeita. Ei arvosanojen antamista. Ei vanhempien tapaamista. Nyt tehdään muuta kuin normiopiskelua.  Kotona muuttohommat on edenneet. Tällä hetkellä ainoat järkevät paikat istua ovat keittiön pöydän ääressä sekä sängyllä. Kummastakin on samat näkymät. Muuttolaatikoita muuttolaatikoiden perään. 90% pakattavista tavaroista on jo punaisissa laatikoissa. Muutamia ylläripaikkoja on ilmaantunut (kuka nyt muistaisi yöpöydän laatikot), mutta suurin osa tavaroista on ja pysyy laatikoissaan. Viikon käyttövaatteet ovat matkalaatikossa, joista niitä kaivellaan aamuisin. Juhlavaatteet roikkuvat eteisessä etteivät vaan unohdu/häviä/ole liian syvällä laatikossa.  Fiksuina ihmisinä muutetaan kevätjuhlan aattona. Onneksi en ole kevätjuhlassa tänä vu...