Pientä elämää

Tällä viikolla viisaus kenties taas väheni ja samalla sain kuulla olevani umpikiero nainen. Kävin siis hammaslääkärissä poistattamassa toisen alaviisurin (enää yksi jäljellä). Hammas lähti sopivasti vetämällä pois juurten koukkuisuudesta huolimatta. Kiitos loistavan hammaslääkärin. Ja kuten hammaslääkärille mainitsinkin, viisaudenhampaiden poistot ovat edelleen olleet mun helpoimmat hammaslääkärissä käynnit. Hampaan poistamisen jälkeen torkuskelin sohvalla 3 tuntia purren sidetaitostuppoa. Kolmen tunnin jälkeen puudutuskin alkoi pikku hiljaa häipyä ja alkoi heräämään kysymys, että mitäköhän sitä söisi, kun nälkä on aika kova. Kivuista en kärsinyt oikeastaan ollenkaan (tosin tuolloin ekana iltana tankkasin puudutuksen väistyessä varulta pari särkylääkettä), mutta toki ei tehnyt mieli syödä mitään kovin purtavaa ruokaa. Kuumia ruokia ja juomia lisäksi suositellaan vältettäväksi 24 h poiston jälkeen. Aikani asiaa pohdittua päätin tehdä kasvissosekeittoa. Oman annokseni otin jäähtymään

Aina en ole ollut varma facebookin järkevyydestä, mutta upeiden, kivojen, hassujen tai muuten vain osuvien tapahtumien bongaamiseen se on oiva apuri. (Harmillista vain, että pyrin suunnittelemaan menoni yleensä pari viikkoa etukäteen ja sellaiseen suunnitteluun facebookki ei sitten oikein toimikaan). Nämäkin kivat kurpitsakarnevaalit olisi jäänyt kokonaan käymättä, ellen olisi perjantaina bongannut kaverini seinältä kurpitsakuvia. Niinpä sunnuntaina autoon pakkautui kaksi aikuista ja kaksi pikkutyttöä. Kurpitsat ja kurpitsojen määrä aiheuttivat isoja huokauksia. Eikä paikalla olleet alpakat olleet ollenkaan huono juttu. Ja mikäs oli vielä ollessa, kun lapset pääsivät vetämään narua ja päivän herkkukiintiökin täytettiin hattaralla ja vohvelilla (kumminkin vain toinen näistä per pää). Sääkin vielä sattui sunnuntaina olemaan kohtuullinen. Kuitenkin oli jo selkeästi kylmenevää syksyä ilmassa, mikä sopi näihin karnevaaleihin kuin nenä päähän. Kurpitsakarnevaalit olivat Tuusul

Kun viikonloppuun on mahtunut erinäisiä uhmakohtauksia, hakemisia ja viemisiä sinne tänne sekä kutomisen (virallisesti: neulomisen) opettamista, on tässä vaiheessa ihan oikeutettua istua nojatuoliin, avata tietokone ja juoda vähän teetä...  Osan poppoosta ollessa saunassa ja yhden uhmakkaan väritellessä, on jopa ihastuttavan hiljaista. Mutta onhan tämän viikonlopun aikana katsottu vanhaa vanhaa lasten leffaa (Kolme Caballeroa, Disneyn leffa vuodelta 1944), herkuteltu sipseiltä, nähty aikuisia ystäviä lounaan merkeissä, hihitelty ystävien kokeillessa Saksa-bileasuja (mitä kaikkea mun kaapeista löytyykään) ja käyty leikkimässä hauskan hauskassa leikkipuistossa. Ja tämä leikkipuisto löytyy Kivistöstä ja on nimeltään Kenraalinpuisto . Tekemistä löytyy hyvin eri ikäisille lapsille ja myös aikuisille kuntoiltavaa on... Laitteista löytyy myös vilkkuvia valoja, joita meidän poppoossa pienimmät (ja vähän isommatkin) ahkerasti jaksoivat metsästää.  Ja talvella viereen näyttää tulevan pulkkam

Sateenkaarikakku on herkku, jota söin kesällä rakkaan ystäväni polttareissa. Koska resepti oli helposti löydettävissä Kinuskikissan nettisivuilta, niin pitihän sitä itsekin kokeilla. Lähiprisman pastavärien värivalikoima oli hieman vähinen, joten omasta kakustani tuli vihreän, keltaisen ja valkoisen raidoittama. Ja olihan se kakku hyvää. Tosin aivan mielettömän makeaa. Mutta hyvää. Ja eipähän tule ahmittua liian isoja palasia, kun sokeriähky iskee. Kuten ylhäällä olevasta kuvasta voi nähdä, eivät kakuntekijän taidot olleet ihan kohdillaan. Raidoista ei nyt ihan tullut symmetrisiä ja värien sekoittelu kesti vähän turhan kauan, joten jähmettymistä alkoi tapahtua ennen kuin ehdin kaadella kaikki raidat paikoilleen. Mutta tekniikka oli mitä ilahduttavimman yksinkertainen. Ensin keskelle kaadetaan yhtä väriä laikku. Sitten tämän laikun keskelle suhteellisen korkealta seuraavaa väriä. Ja taas seuraavaa ja seuraavaa. Ja raidat syntyvät vähän niin kuin itsekseen. Kätevää. Reseptin löydät

on se, että täällä on kaivettu esiin sukankutimet. Lankalaatikot on haettu kellarista ylös (tosin vielä on penkomatta, etät teinkö viime talvena jotkut joululahjasukat jo valmiiksi) ja ensimmäiset joululahjasukat on aloitettu. Väritoiveita on kyselty ja ensimmäiset lankahankinnatkin tehty. Normi syksy siis. Neulominen ja syksy kuuluvat todella vahvasti yhteen. Joka vuosi tässä vaiheessa tämä homma meinaa myös lähteä lapasesta. Löydän itseni hipelöimässä uusia lankoja (niitä vanhojahan on siis vain kaksi laatikollista...) ja suunnittelemassa isompia projekteja. Onneksi järjen ääni on vielä tähän asti päässyt voitolle ja olen ensin päättänyt hoitaa sukkaprojektin loppuun ja vasta sen jälkeen miettiä isompaa projektia. Yleensä sukkaprojektin jälkeen en ole aloittanut yhtään neulomiseen liittyvää projektia. Ehkä tämä vuosi on erilainen? Olen jo jemmannut yhden torkkupeiton ohjeen talteen... Syksyn merkkejä on myös siinä, että töiden ekan vaiheen kiireet on hoidettu. Tukioppilaat ovat

Tänäkin syksynä teimme retken Kruunuvuorenrantaan (edellisestä kerrasta voit lukea täältä ). Kovasti viime syksynä suunnittelimme, että kesällä olisi voinut pitää piknikin isommalla seurueella kyseisessä paikassa, mutta jotenkin se pääsi unohtumaan. Mutta parin tunnin retkikin oli erittäin kiva. Tällä kertaa mukana oli myös kaksi alle 10-vuotiasta lasta ja hekin viihtyivät paikassa hyvin. Tosin etukäteen varoittelu jyrkänteistä ja romahtamisvaarassa olevista taloista oli paikallaan. Retken aikana tuli syötyä eväitä, makoiltua rantakallioilla, samoiltua metsissä, kiipeiltyä kallioilla ja tutkailtua ulkoa päin vanhoja huviloita. Toki kallioon kirjoitetut sekä kaiverretut tekstit ja kuvat aiheuttivat ihmetystä ja ihastusta. Pois kävellessä vastaan tuli vielä kaikkien tuntema sienikin. Oli siis vallan onnistunut retki. (Eikä kukaan valittanut tai kiukutellut tai mököttänyt tai riidellyt.)

Tämä kännykällä räpsäisty pikaotos ei kyllä tee yhtään oikeutta tälle hienolle valokuvanäyttelylle. Jos et vielä ole Sanomatalon mediatorilla piipahtanut tee se ihmeessä pian. Viime vuoden hienoimpia uutiskuvia on nimittäin näytteillä 10.9.2014 saakka. Eipä tässä sen kummempaa tänään. Siirryn villasukkaprojektin pariin.

Oltuani seitsemän päivää enemmän tai vähemmän tekemättä mitään, alkaa olla jo himppasen verran seinähullu olo. On suorastaan ihanaa päästä taas huomenna töihin. Vängätä teinien kanssa, heittää typeriä juttuja työkavereiden kanssa, pitää ne tuhat ja sata palaveria, jotka on jäänyt sairastamisen takia pitämättä...  Ja yrittää ottaa rennosti, ettei ääni vaan taas karkaa pois. Onneksi tuo tyyppi tuossa vierellä kylmästi sunnuntaina varas mulle lääkäriajan ja kuskas mut sinne. Itsehän olisin siis odotellut maanantaihin. Oisin omasta mielestäni voinut ihan hyvin haahuilla silloin bussilla lääkäriin ja hankkia lääkärintodistuksen, koska olo ei ollut työkykyinen. Mutta ei mun mielestä mikään kiire sinne lääkäriin ollut. Ei kuumettakaan nyt varsinaisesti ollut ja muutenkin oli vain sellainen perusflunssainen olo. Ja ääni oli hukassa, mutta sekin oli jo palautumassa. Lääkäri sitten pisti mut verikokeisiin ja hupsista keikkaa, mullahan olikin bakteeriperäinen tulehdus. Luultavasti keuhkoputken

Ystäväni L:n kanssa olemme tunteneet jo huimat 19 vuotta. Koska kummankin elämä on kovin kiireistä päätimme tänä vuonna lanseerata Ystävien päivän. Yksi päivä (luultavasti jatkossakin näin alkusyksystä), jolloin tehdään yhdessä jotain kivaa. Tänä vuonna suuntasimme piknikille Lonnaan.  Lonnan saari on pikkuinen pikkuinen saari Suomenlinnan vieressä. Saarella on hoidettu niin neuvotteluja kuin tehty sopimuksia ja vielä raivattu miinojakin (ja poistettu laivoista magneettisuutta). Oikein oivallinen siis Ystävien päivän viettopaikaksi. No, oli historia mikä oli, niin paikka oli todella ihastuttava. Tällä hetkellä saarelta löytyy kahvila sekä ravintola. Itse testasimme tällä kertaa kahvilan puolen ja sieltä tarkemmin piknikkassin. Piknikkassin kera kävelimme rantakallioille, joissa sitten söimme sekä ihailimme merimaisemia. Ja toki juteltiin syvempiä ja vähemmän syvempiä. Piknikkassin sisältö oli peruskiva. Sieltä löytyi näkkäriä (oli muuten tosi hyvää) sekä hummusta, muutamaa eril