Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella korona merkityt tekstit.

Koronapäiväkirja osa1

Ja miten se eilinen päivä sitten meni? 7.05 poikkeuksellisesti heräsin kellon soittoon. Papu ei poikkeuksellisesti ollut herännyt (ja samalla herättänyt mua) aiemmin. Siispä rapsuttelin Papua + tein omat aamutoimet. 7.20 Papun kanssa lenkille. Koska lähiopetus koittaa 14.5. alkaen, on Papua ruvettu totuttamaan yksinoloon ja samalla tavoitteena olisi, että toinen olisi päivisin mahdollisimman väsynyt. Siispä on kuvioihin otettu myös pitkät aamulenkit. Tänään kävelimme Papun kanssa 3,7km ja aikaa meni n. 55 minuuttia. 8.15 fiksu paita päälle + poikkeuksellisesti myös fiksut housut. Useimpina päivinä on mulla jalassa ulkoiluhousut tai collarit. Papulle aamupalaa. 8.45 aamusmoothien + teen kanssa työpisteen ääreen. Työpiste = keittiön pöytä, joka on siirretty sohvan eteen (ja meidän jatkettava sivupöytä toimii ruokapöytänä). Tehtävien avaamista Classroomiin (osa avautui jo automaattisesti 8.00), wilma-viestien lukemista + niihin vastaamista (vain 2 vastaamista vaativaa viestiä), ke...

Kotitöistä alamittaisten kera

Tämä koronakurimus on aiheuttanut lisääntyneen retkeilyn myötä myös lisääntynyttä ruoan laittoa + lisääntyneitä kotitöitä + lisääntynyttä vääntöä siitä, kuka tekee mitäkin. Meillä on sovittu, että alamittaisten ollessa talossa osallistuvat he ruoanlaittoon, pöydän kattamiseen + korjaamiseen sekä astianpesukoneen täyttämiseen. + Siivoukseen ja kaikkiin muihin nakkeihin osallistuminen on oletus. Ruoanlaitto + kattaminen/pöydän siivoaminen ovat normihommia, mutta muut jutut ovat minuuttihommia. Minuuttihommat tarkoittivat, että nämä hommat saa kellottaa ja minuutit merkitään ylös vihkoon. Tarpeeksi minuutteja kerättyään, saa kyseinen alamittainen rahallisen korvauksen (välillä matkoja tai huvipuistoreissuja tehdessä on reissua varten pitänyt myös kerätä tietty minuuttimäärä). Tämä systeemi on toiminut hyvin. Mutta näin koronakurimuksen keskellä vääntöä on tullut alamittaisten kesken välillä siitä, kuka joutuu tekemään jotain ja välillä siitä, kuka saa tehdä jotain. Tämän takia alamit...

Kuurnan Take Away

7 vuotta siinä näköjään meni, että päädyin uudestaan Kuurnan ovesta sisälle. Silloin kokemus oli hyvä (voit lukea lisää täältä ) ja on suorastaan harmi, etten ole näiden 7 vuoden aikana mennyt Kuurnaan uudestaan. No,  nyt kun mihinkään ei voi (kiitos koronakurimuksen) mennä, olikin hyvä hetki nauttia Kuurnan Take Awaysta . Kutsuimme illaksi syömään meidän koronatukihenkilöt (eli ne 2 ihmistä, keitä ollaan tämän hässäkän keskellä nähty säännöllisesti, muttei halailtu heidänkään kanssa), tilasimme ruoat ja huristelimme ne sitten autolla hakemaan. Toimitimme myös samalla reissulla ystävällekin ruoat. Otimme kaikki 3 ruokalajin illalliset (perushinta 30 euroa) ja olihan se hyvää. Itse söin alkuruoaksi tartarpihvin (koronakurimuksen takia tein itselleni tämän yhden myönnytyksen) ja se oli todella herkullista. Tartarpihvi toi menuun lisähintaa 2 euroa. Pääruokana nautin nokkosletun lisukkeineen ja se kyllä ylitti odotukset. Nam tällekin. Ja jälkkärin sitruunamarenkitorttu oli sek...

Parasta juuri nyt

Vieläköhän joku seurailen täällä? Blogitauko (joka ei ollut etukäteen suunniteltu) kesti näköjään lähes 4 kk. Mutta nyt on taas alkanut tuntua siltä, että haluan kirjoittaa ja on jotain kirjoitettavaa. Ja ehkä taas aikaakin sille. Mietiskelin eilen ja tänään niitä asioita, jotka tämän koronakurimuksen keskellä ovat hyvin (itselläni oikeasti lähes kaikki asiat ovat oikeasti hyvin. Töissä ei varmasti tule lomautuksia tänä keväänä. Töitä on ja ne hoituu, nooh, jotenkin. On koti, jossa riittää seuraa päivisin jne jne jne. Mutta toki tämä eristäytyneisyys silti jollakin tasolla vaikuttaa. Vaikkakin mun luonteellani tämäkin on nyt vain asia, joka on tullut eteen ja sen kanssa eletään ja selvitään) Niin, mutta mikä on parasta juuri nyt? Ihana aamuaurinko Linnut laulavat metsässä, on rauhallista. Liikenteen ääntä ei juuri kuulu. Nytkin terassin oven raosta kuuluu vain lintujen sirkutusta. Mieli lepää Papu , jonka ansiosta tänäänkin olen sinne metsään kävellyt klo 07.10. Papu, joka ede...