Tämän kesän rentouttavimmat päivät osuivat sopivasti loman loppupuolelle. Tällä energialatauksella jaksaa hyvin aloittaa työt reilun viikon päästä. Tänä vuonna rentoutusjakso tuli hieman yllättäen mökillä (edelleenkään mökkeily ei ole mulle luonnollisinta). Palasimme kolmatta kertaa samaan mökkiympäristöön, joten kaikki oli tuttua. Tiedossa oli jo parhaat retkipaikat, saunavuorojen varaus, pelastusliivien sijainnit ja rentouttavimmat äänimaisemat. Neljän lomapäivän aikana luin, luin ja luin. Ja myös uin vähintään kerran päivässä (parhaimmillaan kolmesti). Paluu nuoruuteen. Etukäteen olin varannut itselleni oikeuden lukea niin paljon kuin haluan ja se onnistui :). Luin nurmikolla, puutarhatuolissa, kalliolla, hiekkarannalla, kosken äärellä. Aamulla hiivin muiden vielä nukkuessa juomaan nurmikolle teetä + lukemaan kirjaa. Illalla viimeisenä luin vielä vähän. Aivan parasta. Ja tänä vuonna osui ensimmäisen kerran mökkeilyhistoriassani myös säät kohdalleen. Kertaakaa