Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2011.

Vuosi 2011

Vuoteen 2011 mahtui paljon asioita. Paljon hyviä asioita, mutta myös surullisia asioita, ongelmia aiheuttavia asioita, stressaavia asioita. Mutta pääsääntöisesti vuosi oli hyvä. Tänä vuonna Kävin elämäni ensimmäisen kerran Alpeilla laskettelemassa Kävin elämäni ensimmäisen kerran Kanarialla Sain uusia ystäviä Osasin ainakin väliaikaisesti puhua saksaa hieman enemmän. Opin paljon uusia sanoja. Harjoituksen puute on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja kielitaito on jälleen ihan yhtä huonolla tolalla kuin vuoden alussa Elelin pääsääntöisesti yksin  Vierailin ahkerasti Saksassa, mutta otin sitä enemmän vastaan vieraita Saksasta Ostin ihanan iltapuvun hyvän ystäväni avustuksella ja käytinkin sitä kaksi kertaa Sain viran Olin hautaamassa anoppia Juhlin monia kolmekymppisiä ja erilaisia valmistumisia Kävin ihanan porukan kanssa Prahassa Kesälomailin pitkästä aikaa pääkaupunkiseudulla ja pidin siitä Annoin aikaa itselleni Aloin pelaamaan lentopalloa Löysin itsestäni vanhuuden mer

oi...

Tänä vuonna olin ilmeisesti ollut kiltimpi kuin luulinkaan... Ainakin lahjojen määrästä päätellen. Sain ja saimme mielettömästi kivoja lahjoja.  Tuli kirjoja, lakanoita, sushisettiä, vilttiä, karkkia ja kaikkea ihanaa. Ihanin ehkä oli kuitenkin tämä   arvatkaa kuka kuluttaa joululoman opettelemalla käyttämään tätä namupalaa.

Jouluperinteitä

Näin joulupäivän iltana on hyvää aikaa keskittyä pohtimaan hieman meidän perheen jouluperinteitä. Tässä tapauksessa perheellä tarkoitan kotikotia. Meillä ei varsinaisesti olla fanaattisia minkään perinteen kanssa. Uusia tapoja otetaan mielellään vastaan ja kokeilleen erilaisia juttuja. Mutta tietyt asiat ovat pysyneet vuodesta toiseen. Tänä jouluna oli varmaan ensimmäinen joulu, jolloin meillä syötiin joulupuuroa. Riisipuuro on meidän perheessä enemmän kuulunut syksyyn, jolloin tuoreista marjoista on saatettu tehdä kiisseliä ja keittää riisipuuroa siihen seuraksi. Itse en tykkää niinkään riisipuuro + soppa -yhdistelmästä, joten joulupuuro sopii mulle paljon paremmin. Riisipuuroa, kanelia ja sokeria :) Aamupäivällä on joulusauna ja aamupäivän aikana valmistellaan myös ne salaatit, joita ei ole tehty edellisenä päivänä (kuusi muuten koristellaan aina aatonaattona).  Tv:stä kuuluu katsoa Lumiukko ja Joulurauhan julistus. Sen jälkeen katetaankin ruoat pöytään ja klo 13.00 meillä on ai

Hyvää joulua

Ihanaa joulua kaikille :) ...tämä on niin kaunis kappale :)

joulukortit

Tähän asti olen joka vuosi enemmän tai vähemmän tuskaillut joulukorttien esille laiton kanssa. Useasti ne ovat olleet nojallaan ikkunaa vastaan, mutta kovin hyvin ne eivät ole siinä esille päässeet. Jonakin vuonna kortit olivat jääkaapin ovessa, mutta eivät ne siihen oikein hyvin mahtuneet ja lisäksi ne tekivät yllätyshyökkäyksiä viattoman yösyöjän kimppuun... Tänä vuonna päätin sitten nähdä hieman (hyvin vähän) vaivaa korttien suhteen. Kiinnitin nastoilla seinään kaksi paksumpaa kangasnauhaa, hankin tiimarista pieniä koristepyykkipoikia ja tadaa tulos oli tällainen:

karkkilahjoja

Tänä vuonna läheisimmät työkaverit saivat lahjaksi tällaisia: 

joulun sukkasato

Ennätys. Joululahjasukat on tehty ja päätelty ja paketoitu jo 21.12. Tätä ei ole varmaan koskaan tapahtunut.... Tänä syksynä aloitin sukat jo ajoissa, mutta välillä oli pienoinen suvantovaihe, jolloin sukat eivät vain edistyneet. Mutta nyt ne on tehty, bueno :). Samoin kodin jouluvalmistelut on valmiina. Kotona avattavat paketit on sievästi kuusen (jossa on nyt latvatähtikin) alla ja koti on muutenkin suhteellisen siisti. Lahjat on pakattu matkalaukkuun ja kaikki muukin tarvittava on toivottavasti pakattu. Epäilen kyllä, että aamulla pakkailtavaa tavaraa vielä ilmaantuu eteen...  Tänä vuonna en kotiseudulla kuitenkaan vietä kovinkaan montaa päivää, joten tuskinpa mitään korvaamatonta jää uupumaan. Ja lahjoja ei ainakaan löydy enää mistään nurkista, joten oletettavasti nekin kaikki ovat mukana....

eka joululahja

Tänään sain avata ekan joululahjan. Tai paremminkin sain käskyn avata ekan joululahjan....Työkaveri  (ja hyvä ystävä) antoi joululahjan, johon hän pyyteettömästi halusi päästä myös osalliseksi. Paketista paljastui simpukkasuklaarasia (jolla on varmasti oikea nimikin, mutta se pääsi jo unohtumaan). Ja simpukkasuklaat ovat niiiiiiin hyviä. Ehdottomasti mun lempisuklaita (olen otettu, että työkaveri muisti sen). Samalla tuli avattua tämän joulun suklaakausi. Kiltisti kuitenkin jaoin suklaat muutamien työkavereiden kanssa (ja no jätin huomiselle vielä yhden päivän piristyksen...). p.s. enää kaksi työpäivää ennen joululomaa :) 

Latvatähti uupuu

Nyt alkaa olla joulu tässä kodissa laitettu. Hyvä niin, koska kohta suuntaan joulun pyhien viettoon kotiseudulle. Viikonloppuna virittäydyin joulutunnelmaan Kauneimpien joululaulujen ja pipareiden leivonnan parissa. Kauneimmat joululaulut olivat jälleen kerran niin kauniit. ...tosin jatkuva vesisade palautti kyllä kotiin kävellessä taas karusti maan pinnalle...   Tänään sitten kokosin elämäni ensimmäisen kerran (näitä asioita on tullut tälle joulukuulle enemmänkin näköjään...) tekojoulukuusen. Ja ööh, siihen tarvii yllättävän paljon voimaa. Siis siihen, että saa sen jalkaosuuden niin hyvin paikoilleen, että kuusi olisi suorassa (ja silti tuo taisi jäädä himpun verran vinoon). Hieman säälittävän näköinen rääpälehän tuo on, mutta kuusi kuitenkin. Valojen ja koristeiden (punaiset pallot) kanssa se näyttää jo ihan kuuselta. Tosin latvatähden se kyllä tarvitsee ehdottomasti. Ei kait siis auta kuin suunnata huomenna oletettavasti kamalaan ruuhkaan Selloon ja kaivaa jostakin tähti. Tänä vuo

Asioiden epävarmuudesta

Mitä vanhemmaksi tulen sitä helpompi on katsella itseään ikään kuin ulkopuolelta. Tai ainakin sitä entistä minää. Sitä minää, mikä oli vuosi tai pari tai vuosikymmen sitten. On tarpeeksi kaukana siitä ajasta, että voi nauraa itselleen ja nähdä, kuinka hölmöjä asioita sitä tekikin ja tekee edelleen... Epävarmuuden sietokyky on se asia, minkä tiedostan itsessäni. Itselläni tämä sietokyky on siis huono. Mua ei stressaa yleensä tekemättömät työt (koska ne voin päättää tehdä ja hoitaa sitten pois alta) tai siivoamaton koti (voi voi, jos se haittaa jotakin. Ja tällekin voi tehdä jotain, jos haluaa) tai ajan puute (tekemisiä voi priorisoida. Hyvällä muistilistalla pääsee pitkälle). Mutta se, että jokin asia on kovin epävarma, se stressaa. Se, että on epäselvää miten jokin asia menee. Se, ettei tiedä, kuinka jokin asia pitäisi hoitaa. Se, ettei tiedä, mitä on tapahtumassa lähitulevaisuudessa. Se, että jokin asia saattaa muuttua radikaalisti, mutta siitä ei voi olla vielä varma. Olen selvästi

Hyvä Joulumieli

Tiesitkö, että Suomessa on tällä hetkellä n. 130 000 köyhyysrajan alapuolella elävää lasta. Tiesitkö, että on niitä perheitä, joissa ei ole varaa jouluruokiin saati sitten joululahjoihin. Tiesitkö, että on niitä lapsia ja nuoria, joista kouluun meneminen tammikuussa on toisaalta kamalaa toisaalta helpottavaa. Kamalaa, koska kaikki muut ovat saaneet uusia vaatteita ja uusia leluja. Helpottavaa, koska saa koulussa varmasti sen päivän lämpimän aterian. Tänä vuonna päätin osallistua Hyvä Joulumieli -keräykseen. Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia (arvoltaan 70 €/kpl), joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita. Keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. MLL ja SPR valitsevat apua tarvitsevat perheet (ja käsittääkseni myös kuntien sosiaalitoimen työntekijät voivat jollakin tavalla vaikuttaa) On myös muita tapoja, joilla sinäkin voit helpottaa jonkun toisen joulua. Esimer

valoa joulukuuhun

Tänään on ollut niin pimeää... Tosin töissä näin ohimennen ikkunasta hämmentävän valoilmiön = auringon... Mutta sitä iloa ei kauaa kestänyt. Aamulla töihin mennessä oli pimeää ja vesisade ei mitenkään valaissut... Ja kotiin tullessa oli jälleen pimeää. Yleensä mua ei pimeys haittaa mitenkään, mutta tänään kyllä koko päivä tökki sen verran pahasti, että valoa kaipaisi jo hieman... (By the way, pitäkää ihmiset hyvät niitä heijastimia.... Tällä hetkellä on todella vaikeaa havaita jalankulkijaa, jolla ei ole yhtään heijastinta. Heijastin on aika halpa henkivakuutus). Kotiin päästyäni päätinkin piristää itseäni kannullisella teetä (mun kannusta ei tule kuin 2 mukillista, joten en sentään ihan yltiöpäisesti teetä lipittänyt) ja kuvassa olevalla muumimukilla... Muki antaa mukavasti lupausta siitä, että joskus on taas valoisaa ja lämminkin ehkä ja ei ehkä sada vettä koko ajan... On muuten todella hämmentävää, että jouluaattoon on enää 11 yötä. Sää ei millään tavalla näytä jouluiselta, joten

Joulukarkkeja

Tässä joulukuussa olen tehnyt joulukarkkeja varmasti enemmän kuin minään muuna vuonna. Kotikotona useimpina jouluina teimme muutamia erilaisia joulukarkkeja, mutta aina aika turvallisilla resepteillä. Tänä vuonna sitten päätin ystäväni U:n kanssa ilahduttaa osaa meidän työkavereista itse tehdyillä joulukarkeilla. No, karkkeja on sitten väännetty. Ensimmäinen kokeilemamme resepti onnstui vallan nätisti. Seuraava sitten ei.... Karkeista tuli kyllä hyviä, mutta syöntimukavuus ei ollut kovin suurta. Karkit eivät nimittäin ikinä kovettuneet... p.s. ihmiset, jotka kirjoitatte karkkireseptejä, laittakaa edes jonkinlaista arvelua siitä, kauanko karkkimassaa pitää keittää. Me nimittäin keitettiin omaamme aivan liian vähän aikaa.... Viikonloppuna palasin karkkiongelmaan ja muutaman "apua äiti"-puhelun ja netin ahkeran selaamisen jälkeen sain aikaiseksi onnistuneita karkkeja. ...ja aika kului hitaasti mukavasti kattilaa vahtiessa... Tässä kuitenkin jakoon tämän vuoden karkkireseptit

Sämpylöitä

Tällä viikolla vietin ystävien kanssa glögi-iltaa. Illassa tosin glögi jäi loppujen lopuksi hyvin pienelle huomiolle. Herkuttelu ja mullistavat uutiset (työpaikkojen vaihtoja, muuttoja yms) olivat suurimmassa osassa. Ja herkuttelua varsinkin riitti. Olimme etukäteen jakaneet hieman, että kuka tuo mitäkin. Ja pöydästä löytyi: fetasalaattia, sämpylöitä, valkosipulilevitettä, pipareita ja Aura-juustoa, joulutorttuja ja glögijuustokakkua (niin ja tietenkin sitä glögiä). Itse kannoin pöytään vasta leivottuja sämpylöitä ja valkosipulilevitettä. Valkosipulilevite on anopin ohjeesta muokattu ja sämpylöiden reseptin kehittelimme äitini kanssa mun ja P:n häihin (8 vuotta sitten.... mihin tää aika on oikein mennyt) yhdistelemällä useampia reseptejä. Porkkanasämpylät 2,5 dl vettä 25g hiivaa 1 tl suolaa 1/4 dl siirappia n. 2dl porkkanaraastetta n. 450 g sämpyläjauhoja (tällä kertaa korvasin osan jauhoista vehnäleseillä) n. 2rkl öljyä Liuota hiiva veteen. Lisää loput aineet, öljy lopuks

Tehokas lauantai

Tänään voin kyllä olla tyytyväinen itseeni. Tuli tehtyä monta asiaa, joita oon vain vitkuttanut ja vitkuttanut. Aamulla ei kyllä ollut ihan sellainen fiilis. Olin nukkunut yöllä 11,5h ja silti heräsin (kellon soittoon...) väsyneenä. Ilmeisesti työstressi (ja kaikki muukin stressi) aiheuttaa pientä väsymystä. Pakotin itseni kuitenkin ylös ja hyvä niin. Ehdin juoda rauhassa teetä ja sitten ehdin ilman kiirettä Piltates-tunnille. Lauantain Pilatekset ovat niin hyviä. Ohjaaja on hyvä ja harjoitus on tehokas ja myös rentouttava. Päätin jo ensi viikolla ehtiä myös tuolle tunnille. Pilateksen jälkeen tein muutamia joululahjaostoksia (nyt onkin jo melkein kaikki lahjat hankittuina) ja ruokaostoksia. Vahingossa näin erään ystäväperheenkin :). vuoden 2010 joulukortit näyttivät muuten tältä Kotiin tultuani näytti jo hetken siltä, että koomailen loppupäivän, mutta ehei. Tälle illalle valmistui kauan siirretty essee, lisäksi keittelin vähän lisää joulukarkkeja ja myös joulukortit tuli vihdoi

TOKYOn joulumyyjäiset

Viikko sitten perjantaina suuntasin ystävieni J:n ja A:n kanssa Lumeen galleriaan TOKYOn joulumyyjäisiin ( TOKYO = Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat). Tämä oli itselleni toinen kerta, kun kyseisiin myyjäisiin eksyin. Jälleen kerran paikka oli täynnä mitä ihastuttavampia tuotteita. Tosin jälleen kerran kävi niin, että löysin joululahjoja paljon, mutta vain itselleni...  Olen todella huono ostamaan koruja muille ja sistusjuttujenkin ostaminen muille on hieman vaikeaa... Oma makuni on kuitenkin oma makuni ja epäilen, ettei se kolahda kovin moneen muuhun. Mutta siis itselle löytyi paljon kivaa.Kuvassa löytöni (2 rintakorua, korvikset ja sormus). Myyjäisistä suuntasimme vielä pariksi tunniksi istumaan Sarjakuvakeskuksen kahvilaan . Pieni, halpa kahvila, josta voi nimenomaan ostaa kahvia, teetä (ja näin joulun alla glögiäkin).  Nälkää vähentäviä tarjoiluja kyseisessä paikassa on vähemmän, mutta istumapaikkana vallan loistava. Ja ainakaan perjantaina siellä ei ollut kovinkaan paljo

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäiväperinteeni tai -tapani ovat muuttuneet kovasti lapsuudesta. Lapsuudessani tein päivisin yleensä jotain käsitöitä äidin kanssa ja samalla tv:stä pyöri Tuntematon Sotilas tai jotain muuta itsenäisyypäivään liittyvää tv-ohjelmaa. Suurin perinne oli partiolaisten soihtukulkue. Itse osallistuin soihtukulkueeseen ensin sudarina, myöhemmin vartiolaisena ja parina viimeisenä vuotena ohjaajana. Sudarina kannoimme hautakynttilöitä ja voi sitä jännitystä, kun oli tarpeeksi pitkä tai tarpeeksi luotettava tai tarpeeksi jotain, että sai kantaakseen soihdun. Joinakin vuosina soihtujen kangasosat (joissa tuli oli) eivät olleet tarpeeksi hyvin kiinni soihduissa ja niitä sitten pomppi soihduista pois. Onneksi koskaan ei tullut isompaa vahinkoa. 17-vuotiaaasta alkaen pääsin näkemään soihtukulkueen toisen puolen, kun olin lippukunnan toisena johtajana. Itsenäisyyspäivä vaati mielettömästi valmisteluja. Yhteistyötä papin ja suntion kanssa (valatilaisuus oli aina myös itsenäisyyspäivänä soih

Marraskuussa luetut

Hups, tämän julkaisu on unohtunut... Marraskuun alussa mulla oli monta keskeneräistä kirjaa. Todella harvinaista. Luen yleensä aina vain yhtä kirjaa kerrallaan. Tällä kertaa kuitenkin BestSeller-lainat (laina-aika 7 päivää) ja lukupiiri aikatauluttivat sen verran lukemisia, että keskeneräisiä kirjoja oli aina odottamassa yöpöydällä. Jane Green: Kuviot uusiksi Kevyttä mutta toisaalta syvällistä. Tarina itsessään oli kevyt ja hyvin hyvin ennalta arvattava. Mutta taustalla oli kuitenkin ajatuksia herättäviä asioita.  Kirjaa lukiessa piti merkitä useampi kohta, jotka herättivät ajatuksia ja joita piti hieman pohtia. "Tracyn käytöksessä ei ole mitään flirttailevaa, mutta on täysin selvää, että hän flirttailee Robert McCloren kanssa. Ei kikattamalla tai heilauttelmalla hiuksiaan tai - taivas varjelkoon - tekemällä vihjailevia huomautuksia, jotka eivät jättäisi kenellekään epälyksen sijaa, vaan keskittymällä tiiviisti joka sanaan, kuuntelemalla, mitä Robert sanoo ja..." Onk

ensilumi? ensiräntä? jotain...

Eilen illlalla vihdoin ja viimein täälläkin oli maa valkoinen (ja on se paikoin vieläkin). ihanaa. Tämä ihana valkoinen yllätys tuli vastaan, kun olin lähdössä ystävälle valmistamaan joulukarkkeja (niistä myöhemmin lisää). Voi sitä tunnetta, kun lumeen (tai räntään...) jäi jäljet ja huppu oli lumessa (tai rännässä...) ja kaulahuivi lumessa ja...  Nyt kun vain tulisi oikeasti lunta ja oikeasti pakkasta ja kaikki alkaisi näyttää jouluiselta (miten niin mä oon lumifriikki... Herää kysymys, että minkä ihmeen takia mä oon valinnut majapaikakseni sen osan Suomesta, jossa lunta on aika varmasti aina vähiten...). Viikonloppuna suuntasimme P:n kanssa ajatuksia enemmän ja enemmän jouluun. Aika monta joululahjaa tuli hankittua. Aika monta joululahjaa tuli paketoituakin (tänäkin vuonna tylsästi ihan tavalliseen lahjapaperiin. Joku vuosi oon jaksanut kikkailla lahjapakettien kanssa, tänäkään vuonna en...) ja lähes kaikki hankkimatta olevat lahjat suunniteltua. Hyvä me. Niin ja pöydälle olen kasan

Rajaton Joulu

Eilen juhlistin alkavaa joulukuuta (päivän etuajassa) suuntaamalla Rajattoman Joulukonserttiin. Joulukonsertti oli erittäin hyvää Rajatonta. Pidin paljon. Tosin ennen väliaikaa pitkä työpäivä + nautittu illallinen kiinalaisessa ravintolassa meinasivat hieman haastaa....  Väsymys oli siis erittäin kova ja alkupuolen kappaleet olivat hieman hitaampaa. Mutta pääasia oli, että sai rentoutua (ja en nukahtanut kuitenkaan :)).  Väliajan jälkeen meininki oli hieman nopeampaa, joten väsymyskin hävisi samalla. Joululaulut virittivät hyvin joulutunnelmaan ja lavastus oli hieno. ...pois lähtiessä sateinen harmaa masentava Tapiola sitten hieman laski tunnelmaa... Nyt tarttis sitä lunta! Ja pakkasta.