Pientä elämää

Käväisin oppilaiden (ja muutaman openkin) kanssa laskemassa tässä viikolla niinkin hurjassa paikassa kuin Vihti Skissä . Olen useampana vuonna kyseisessä paikassa opettanut meidän oppilaita laskettelemaan. Tänä vuonna kuitenkin oli vihdoin muitakin opetuskykyisiä opettajia mukana, joten mähän sitten menin toisen open pitämään lautailukouluun. Mun lautailuhistoriani on erittäin erittäin vähäinen. Suunnilleen 15 vuotta sitten olen kerran laskenut laudalla (silloin jalkaan tungettiin vielä laskettelumonot, jotka oli laudassa kiinni. Oli, tuota, erittäin mielenkiintoista ja vaikeeta. Varsinkin hissillä ylös meno...) ja toisen kerran n. 5 vuotta sitten. Toisella kerralla en tosin ikinä tainnut päästä edes hissiin. Harjoittelin lastenrinteessä tamppaamalla mäkeä ylös ja tulemalla jotenkin alas. Ja jotenkin oppi ei ikinä iskostunut mun päähän. En vaan löytänyt sitä lautailun logiikkaa. Mutta tällä kertaa se logiikka meni aivoihin asti. En tiedä mitä tapahtui. Joko mulla oli tosi hyvä ope,

Kevätlukukauden alkamisesta saakka olen ollut aika hyvin työllistetty... Normaalit lyhyet "vapaahetket" töissä ovat uupuneet ja näin kolmannen viikon puolivälissä sen alkaa huomata. Muisti alkaa vähän pätkiä ja en esimerkiksi millään kyennyt muistamaan Fortumin nimeä... Muistin sen kyllä alkavan f:llä, mutta siihen se jäikin. Piti kaivaa esille lappu, jossa nimi luki... Huolestuttavaa. Syynä tähän kiireeseen on ollut opeharjoittelijat, joita olen ohjannut kohta sen 3 viikkoa. Nämä 3 viikkoa ovat olleet kyllä todella antoisat, mutta on silti ihan kiva ajatus, että ensi viikolla mulla on taas välituntejakin (jolloin en siis käy läpi tuntisuunnitelmia tai pidä palautekeskusteluja). Toivottavasti myös harjoittelijoilla on ollut antoisaa. Ainakin ovat päässeet näkemään niitä normaaleja luokkia, joita norsseilla (varsinaiset harjoittelukoulut) ei ihan hirveästi vilise... Jospa eivät kuitenkaan saaneet kammokuvaa opettajan työstä ja hirveästä kiireestä. Useimmat opettajat eivät ny

Lauantaina olin Petran kanssa illan liikenteessä. Aloitimme kulttuurilla ja kävimme katsomassa designmuseossa Valohoito-näyttelyn. Istuimme kauan aikaa valopallojen keskellä, katselimme valoja, kuuntelimme musiikkia ja vaihdoimme kuulumisia. Kulttuurin jälkeen kipitimme kylmän kaupungin läpi Korkeavuorenkadulle Kuurnaan . Kuurnassa on eri kattaukset, joista yksi aina kestää kaksi tuntia. Kaksi tuntia olikin juuri sopiva aika. Siinä ajassa ehti nauttia pienistä leipäsistä + itse tehdystä hapankorpusta voin kera, siemailla viiniä ja syödä kolmen ruokalajin illallisen. Ja kaikki oli paikassa hyvin. Palvelu toimi, tarjoilijat olivat ystävällisiä, viini oli hyvää ja ruoka aivan mielettömän hyvää. Itse söin alkupalaksi sellerikeiton sherry-kastanjoilla, pääruoaksi pippuripihvin ja jälkiruoaksi sorbetteja. Ja mistään ei kyllä ollut valitettavaa. En muista koskaan syöneeni noin hyvää sellerikeittoa ja kastanjat kruunasivat sen. Pippuripihvi oli sopivan mureaa ja lisukkeita ei ollut lii

...ne ihanat hetket, jotka viettää ihanien ystävien kanssa. Kuinka mukavaa olikaan pitkästä aikaa jälleen yökyläillä ystävän luona. Yökyläilen kyllä paljon sellaisten ystävien luona, jotka asuvat yli 100km päässä, mutta lähimaastossa asuvien kanssa tätä ei tule niinkään harrastettua. Kannattaisi. Oli niin mukavaa tehdä yhdessä ruokaa, syödä itsensä ähkyyn todella hyvällä kukkakaalikeitolla (tätä kokeilen kyllä itsekin), vaihtaa kiristävät farkut yöhousuihin ja jatkaa höpöttämistä. Katsoa koneelta tv-sarjoja, syödä aivan järkyttävän hyvää suklaakakkua (tätäkin kokeilen....) ja lopulta kaatua väsyneenä sänkyyn. Negatiivisena puolena yökyläilystä seurasi vähän lisää univelkaa, mutta positiiviset puolet voittivat kyllä negatiiviset mennen tullen. ... ymmärtävä viesti ystävältä, joka kirjoitti juuri oikeat sanat. Juuri ne sanat, joita tarvitsinkin sillä hetkellä. ... hiljaiset hetket ihmisen kanssa, jonka oikeasti tietää ymmärtävän. Hetket, kun voi vain olla. ... pitkän ja uuvuttava

Reilu viikko sitten suuntasin ystäväni J:n kanssa EMMAan . Aloitimme retkemme brunssilla SIS. Deli + Caféessa, jonka jälkeen jaksoimme hyvin imeä itseemme kulttuuria. Tällä kertaa suuntasimme katsomaan Jaume Plensan: In the midst of dreams (Unelmien ympäröimänä) - näyttelyn. Pidin suurista patsaista ja valosta. Teoksissa oli paljon kirjaimia ja sanoja. Sanomaltaan ehkä eniten osui tämä: The day you decide to do it is your lucky day Kauan aikaa käytimme myös ihastelemalla värien vaihtumista tässä alla olevassa patsaassa. Muutenkin näyttelyssä pääsi omaan tunnelmaansa. Hämärä valaistus, vaihtuvat värit, rauhallinen musiikki. 

Tällä viikolla erityisesti muhun upposi Sara K:n blogikirjoitus itsekkyydestä. Erityisesti osui tämä lause: "Sitten kun todella hyväksymme itsemme sellaisena kuin olemme, kenenkään toisen oleminen – hyvinvointi, henkisyys, kauneus, terveys, itsekkyys, epäitsekkyys, tasapainoisuus, ailahtelevaisuus – ei ole uhka omalle olemisellemme." (Lähde: http://trendi.fi/blogi/sara-k/itsekkyydesta#ixzz2HbQBDoJk) Juuri näinhän se menee. Ja lisäksi ihastuttivat kaupasta löytyneet tulppaanit, ihanat ystävät, mukavat tekemiset. Tähän viikkoon mahtui paljon kaikkea. Suurin osa oli positiivisia asioita :)

Kävinpä ystäväni P:n kanssa reilu viikko sitten todellisessa hipsteripaikassa. En ole koskaan tavannut missään näin paljon miehiä, joilla on ruutupaidat ja parrat. Ja jotenkin kovin kovin keskenään samallalailla pukeutuneita naisia. Mekin upottiin hyvin joukkoon. Tosin P:llä olisi kyllä pitänyt olla ruutupaita ja parta. Mutta ehkä sen huppari + surffitukka ajoi edes vähän asiaa. Mäkin upposin teinivaatteissani hyvin muiden sekaan... Ja tämä paikka oli siis Putte´s bar & pizzeria . Ja pizzaahan me toki söimme. Itse otin Salamipizzan ja se ei ollut mulle hyvä valinta. Pizza suorastaan tihkui rasvaa, ja ööh, no se ei vain uponnut. Pohja oli kyllä tosi hyvä. P otti sen sijaan Funghi-pizzan, mikä oli tosi hyvää. Loppujen lopuksi sain sen verran sääliä osakseni, että P jakoi ystävällisesti oman pizzansa mun kanssa. Ja kummankin masut tulivat kyllä täyteen. Hinnat eivät olleet pahoja, väkeä sen sijaan riitti perjantai-illalla aivan mielettömästi. Mutta pienen odottelun jälkeen saimm

Näin joululoman loputtua on hyvä jatkaa aakkosia. K oli kirjain, johon oli tarjolla muitakin hyviä ehdokkaita, mutta voiton vei kollegat. Oon saanut nyt ilon työskennellä samassa työpaikassa 4½ vuotta. Näistä vuosista ensimmäinen meni tutustellessa ihmisiin, etsiessä omaa paikkaansa ja katsellessa asioita. Ja sitten hups aivan yhtäkkisesti olinkin erittäin tiivis osa työyhteisöä. Olen ollut ennen nykyistä työpaikkaani viidessä muussa työpaikassa pitemmän aikaa. Jokaisessa paikassa olen viihtynyt ja tullut hyvin toimeen muiden kanssa, mutta vasta nykyisessä työpaikassani olen suorastaan rakastunut työyhteisööni. Jos mun pitäisi joskus vaihtaa työpaikkaani, niin isoin asia mitä kaipaisin, olisi kyllä kollegani. Kollegojen kanssa on istuttu monet illat yhdessä, grillattu yhdessä, käyty reissaamassa yhdessä. On oltu muuttoapuna, on itketty eroja, juhlittu häitä, ihasteltu syntyneitä vauvoja. On kannettu töihin karkkia synttäreiden ja nimppareiden kunniaksi. On jaettu ilot ja surut. Ja ti

Tällä viikolla kolahti (kolahti-sana on mun käyttämänä positiivinen juttu. Asiat, jotka saivat mut ajattelemaan tai tuntemaan mielihyvää. Asiat, jotka osuvat juuri nyt.) positiivisuus ja itsensä tunteminen Lueskelin vanhoja lehtiä (joita saan aina ystävältäni L:ltä :)) ja huomasin lukemissession jälkeen keränneeni talteen hyvin samaan aihepiiriin liittyviä sivuja ja lausahduksia (toki mukaan tarttui pari kirjavinkkausta ja ruokaohjettakin). Kaikkien ydin oli itsensä tunteminen ja posiitivisuus. MN-sportin mukaan myönteiset ihmiset kärsivät vähemmän työstressistä kuin negatiiviset ja elävätkin 10 vuotta pitempään. Hyvä hyvä, mun kannalta. Ja edelleen väitänkin, että elämä on niin paljon mukavampaa, kun siihen suhtautuu positiivisesti. Kodin kuvalehdestä ja Gloriasta poimin seuraavat lauseet: "Jokainen päivä täytyy elää niin hyvin kuin osaa, ja joka päivä pitää tehdä asioita, joista nauttii" (Gloria, joulukuu 2012), "...ettei kukaan sabotoi mahdollisuuksiaa niin te

Jos et jo eilen piipahtanut Helsingin keskustassa illalla, tee se tänään (tai 8.1. mennessä), jos vain mahdollista. Keskustassa on nimittäin esillä valotaidetta enemmänkin. Käy katsomassa täältä lisätiedot. Itse tutustuin aikapulan vuoksi vain Kiasman lähistöllä oleviin teoksiin (mutta muuallakin niitä on). Eniten aikaa käytin katsomalla Tuliryhmä Etnan esityksen (esitykset päivittäin klo 18.30 ja 19.30). Samalla tuli hieman kokeiltua järkkärillä tulen kuvaamista. Sehän oli aika kivaa :). Saatte siis kunnon kuvapläjäyksen...

Tämän kuukauden ekana päivänä luettavien kirjojen pino näytti tältä.... Ja joulukuun lopussa pino näytti suunnilleen samalta... En joulukuun aikana ehtinyt näköjään lukea paljon ollenkaan. Lisäksi jäin jotenkin jumiin kuukauden toiseen eli viimeiseen kirjaan... Lueskelin myös paljon lehtiä ja nettiartikkeleita. Olen hämmentynyt silti tästä vähäisestä lukemisesta. Luulen tämän olevan ensimmäinen kuukausi (sen jälkeen, kun opin lukemaan), jolloin olen lukenut vain 3 kirjaa... Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauemman aikaa. Kirja, jota oli hauska lukea. Osuvia huomioita suomalaisista ja ruotsalaisista. Huomasin ajattelevani välillä ruotsalaisista ja Ruotsista hyvin samoin kuin kirjan päähenkilö. Pelottavaa. Loppu oli vähän pliisu, mutta kiva kirja joka tapauksessa. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia Middlesex-kirjan jälkeen suorastaan odotin tämän kirjan lukemista. Ja ikävä kyllä petyin pahasti. Kirjan lukeminen oli välillä suhteellisen pa